Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualuueella toteutettiin koko vastuualuetta koskeva hanke vuosina 2011 – 2012. Kehittämishankkeeseen lähdettiin vaikeasta..
451 hakutulosta
Tarkenna hakua käyttämällä täsmällisempiä hakusanoja.Hakutyökalut
Toimiva ja tuloksellinen johtoryhmä
Kehittämishankkeen tavoitteena oli selkiyttää Poliisihallituksen johtoryhmän merkitystä ja roolia suhteessa johtamisjärjestelmän muihin osiin ja elimiin...
Tulevaisuuden työelämä TEM konsernin yksiköissä
TEM-konsernin Tulevaisuuden työelämä 2015 -hankkeen tavoitteena oli tunnistaa työelämän ja työssä toimimisen muutostarpeita ministeriössä ja..
Maavoimat – paras työpaikka valtiolla
Maavoimien esikunta ja maavoimien hallintoyksiköt toteuttivat työhyvinvoinnin kehittämis- ja jalkauttamishankkeen vuosina 2008-2012. Hankkeen tavoitteena oli..
Tarina-hanke
Hämeen ELY-keskuksessa käynnistettyyn Tarina-hankkeeseen osallistui yhteensä 12 ELY-keskusta. Hanke rakennettiin barometrien purkumallin pohjalta ja vuoden..
Ajanhallintakoulutuksesta apua työajan käyttöön
Ulkoasiainministeriön henkilöstöstrategian yksi tavoite on henkilöstöresurssien kohdentaminen ja priorisointi/depriorisointi. Priorisointi ja depriorisointi ovat olennaisen tärkeitä..
Esimiestyön kehittäminen
Pyhäselän vankilassa toteutettiin Kaiku-rahan puitteissa esimiehille suunnattu työhyvinvointihanke kevään 2011 aikana. Hankkeen nimissä järjestettiin esimiestyönohjausta..
Arvostava ja kannustava työyhteisö
Kaiku-projektin tarkoituksena oli parantaa Oulun seudun ulosottoviraston työhyvinvointia organisaation yhteistä osaamista luomalla ja yhteistä osallistumista..
Uuden organisaation käytänteiden luominen
Opetus- ja kulttuuriministeriö päätti v. 2010 yhdistää Jyväskylän näkövammaisten koulun ja Haukkarannan koulun uudeksi valtion..
TEM:n asiantuntijoille suunnattu työssä jaksamisen tukihanke 8+8+8
Työ- ja elinkeinoministeriössä toteutettiin vuonna 2011 asiantuntijavalmennus ”8+8+8”. Valmennuksen nimi on lyhenne valmennuksen teemasta: 8..
Yhteispeli
Riihimäen vankilassa toteutettiin työhyvinvoinnin kehittämishanke Kaiku-tukirahoituksella vuosina 2010–2011. Hankkeen suunnitelma perustui vuonna 2008 tehtyyn VM-baro..