Hyppää sisältöön

Etusivu - Valtiolla.fi

Valtiolla.fi kokoaa artikkeleita, tapahtumia, työkaluja, hankkeita ja palveluita valtion työelämän kehittämisestä ja kehittämiseksi. Sivusto on suunnattu erityisesti valtionhallinnon palveluksessa oleville asiantuntijoille, esihenkilöille ja johdolle. Tervetuloa kertomaan, mikä teillä on ajankohtaista, ja kutsumaan muita mukaan tapahtumiinne.

Agenda2030:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseen vielä matkaa: näin niitä edistettiin valtiolla vuonna 2024

Kymmenen vuotta sitten maailman valtiot sopivat siitä, miten ne pyrkivät vahvistamaan ihmisten hyvinvointia planeetan kantokyvyn..

Milli rikki – eOppivan oppimishaaste valtion virastoille ja oppijoille

eOppivassa, eli valtion yhteisessä digitaalisessa oppimisympäristössä, on sen reilun seitsemän vuoden elinkaaren aikana tehty huimat..

Modernin työympäristön webinaari 28.11. – Teemana yhteisöllisyys muuttuvassa työympäristössä

Yhteisöllisyys nousee nyt usein keskusteluun, kun työympäristömme on muutoksessa, jota muovaavat kehittyvien teknologioiden ja uudistuvien..

Teams

Kun on tunteet… Tervetuloa esihenkilötreffeille!

Mikäpä sopisi paremmin marraskuun pimeyteen kuin tunteiden tutkiminen! Siispä keskitymme pariksi tunniksi tunteisiin ja haemme..

Työ 2.0 Lab, Pasila, Ratapihantie 7, Helsinki ja Teams

Tule mukaan Ekosysteemikouluun!

Mitä ongelmaa olet työssäsi ratkaisemassa, keiden kanssa? Onko käsissäsi ilmiö tai aihio, jota olisi järkevintä..

Työ 2.0 Lab, Pasila, Ratapihantie 7, Helsinki

Valtion työelämän kehittämisen uutiskirje 3/2025 on julkaistu

Uutiskirje tarjoaa seuraavia ajankohtaisia aiheita: Ajankohtaista Tapahtumia ja valmennuksia Valtiolla.fin lukuvinkit Haluatko blogillesi tai artikkelillesi..

Tule mukaan valtionhallinnon työntekijöille räätälöityyn valmennukseen: kouluttaudu Tulevaisuusvuoropuhelu -osaajaksi!

Arjen kiiruhtaessa eteenpäin jää yhteinen keskustelu toivotusta suunnasta helposti sen jalkoihin. Hyötyisimme varmasti kaikki erilaisista..

Teams

Tervetuloa Törmäämöön 17.10. ilmiölähtöisen yhteiskehittämisen pariin!

Ekosysteemikoulu kutsuu kehittäjiä myös vuonna 2026 prosessiin, jossa rakennetaan luottamusta eri toimijoiden välille ja tarkastellaan..

Teams