Perinteisesti kestävä työelämä on tarkoittanut sitä, että työntekijä ei uuvu työnsä alle ja että työ- ja yksityiselämän välinen tasapaino on kunnossa. Ilmastokriisin myötä työn kestävyyteen on tullut uusi ulottuvuus: planeetan hyvinvointi.
Ilmasto- ja muut kestävyyskriisit vaikuttavat meihin kaikkiin riippumatta siitä, missä asumme tai mitä teemme työksemme. Suurin osa ihmiskunnasta on sidoksissa toisiinsa globaalin talousjärjestelmän kautta, halusimme tai emme. Esimerkiksi Etelä-Euroopan pitenevät kuivuusjaksot heikentävät maatalouden toimintaedellytyksiä ja voivat nostaa raaka-aineiden ja tuotteiden hintoja myös pohjoisemmassa Euroopassa. Riippuvuutemme ulkomailta tuoduista lannoitteista uhkaa puolestaan kotimaista ruokaturvaamme.
Ilmastokriisin torjuminen ja siihen sopeutuminen muuttavat useimpia toimialoja. Nopeimmin muutospaineet osuvat fossiilienergian tuotantoon, mistä esimerkkinä on Helsingin kaupungin päätös sulkea hiiltä polttanut Hanasaaren voimalaitos suunniteltua aiemmin. Voimalaitoksen sulkeminen vaikutti myös sen työntekijöiden asemaan. Työntekijät kokivat, että toteutetuissa muutoksissa ei huomioitu oikeudenmukaisen siirtymän periaatteita. Suuria muutoksia tarvitaan myös esimerkiksi maankäytössä ja maataloudessa, mikä heijastuu edelleen elintarviketeollisuuteen ja sen työpaikkoihin.
Lähes kaikki tekemämme työ on jollakin tavalla osallisena ympäristöä kuormittavaan toimintaan. Kuormitus voi olla suoraa, kuten päästöjä ilmaan tai veteen, tai välillistä. Esimerkiksi pääosin fossiilisten polttoaineiden käyttöön perustuvaa matkailua markkinoiva mainos voi edistää ympäristöä kuormittavaa toimintaa, vaikka mainoksen tekijä ei itse tuottaisi päästöjä. Myös viranomaisten päätöksillä voi olla merkittäviä kielteisiä ympäristövaikutuksia.
Siirtymä tulevaisuuskestävään työelämään edellyttää uutta osaamista
Ympäristön tai ihmisten hyvinvointia heikentävä työ ei täytä kestävän työn kriteereitä. Yksittäisen työntekijän on kuitenkin vaikea tehdä tulevaisuuskestävää työtä, jos työnantajan toiminta ei ole tulevaisuuskestävää. Toisaalta yksittäinen organisaatio ei pysty yksin muuttamaan koko järjestelmää. Tarvitsemme poliittista ohjausta ja organisaatioiden välistä yhteistyötä, jotta planeetan ja ihmisten hyvinvoinnin turvaaminen asetetaan päätöksenteon keskeiseksi lähtökohdaksi. Kestävyyspaneelin teesit tulevalle hallitusohjelmalle tarjoavat tähän hyviä suuntaviivoja.
Ilmastokriisin myötä osa töistä katoaa ja monien työn sisältö muuttuu merkittävästi. Samalla syntyy uusia tehtäviä ja osaamistarpeita. Suomessa voi syntyä osaajapulaa, ellemme ennakoi muutoksia riittävän ajoissa. Kuka vastaa ennakoinnista ja osaamisen kehittämisestä? Jääkö vastuu yksittäiselle työntekijälle vai auttaako yhteiskunta hahmottamaan, millaista osaamista ilmasto- ja luontokriisien muovaamassa yhteiskunnassa tarvitaan? Kouluttavatko yritykset nykyisiä työntekijöitään uusiin tehtäviin vai irtisanotaanko kokeneita työntekijöitä, jotta tilalle voidaan palkata uusia osaajia?
Jos oma työnantaja ei suhtaudu ilmasto- ja muihin kestävyyskriiseihin riittävän vakavasti, yksittäisellä työntekijällä on mahdollisuuksia vaikuttaa tilanteeseen. Hän voi toimia sisäisenä muutosagenttina ja pyrkiä herättelemään työnantajaa tunnistamaan kestävyysriskit ja muuttamaan toimintaansa. Yksin ei kannata yrittää, vaan liittolaisia kannattaa etsiä sekä omasta organisaatiosta että muista saman toimialan organisaatioista.
Jos työnantajan toimimattomuus alkaa aiheuttaa eettistä stressiä, työntekijän kannattaa pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan. Joskus paras ratkaisu on siirtyä organisaatioon, jossa voi tehdä työtä omien arvojensa mukaisesti.
Vastuu tulevaisuuskestävästä työstä ei kuitenkaan voi jäädä yksittäisen työntekijän harteille. Tarvitsemme työnantajia, jotka ottavat vastuun toimintansa vaikutuksista, ja yhteiskuntaa, joka ohjaa muutosta oikeaan suuntaan. Vasta silloin työntekijöillä on todellinen mahdollisuus tehdä työtä, joka on kestävää sekä ihmisille että planeetalle.
