Hyppää sisältöön

Hae sivustolta

446 hakutulosta

Tarkenna hakua käyttämällä täsmällisempiä hakusanoja.

Hakutyökalut

Elävänä ekosysteemeissä

VUCA-maailmassa myös valtiohallinnon tehtävät kytkeytyvät huomattavassa määrin yhteen ja vaativat rajoja ylittävää yhteistyötä, dialogia ja..

KAVI vuonna 2023

KAVIssa on vuonna 2021 uudistettu työhyvinvointisuunnitelma kolmivuotiskaudelle 2021-2023. Hankkeen tavoitteena on tukea yhtenäistä johtamiskulttuuria ja..

Vaikuttavuus ja fokus asiantuntijatyössä

Kahden asiantuntijaviraston yhteiskehittämis- ja oppimisohjelma edistää kummankin viraston asiantuntijatyön vaikuttavuutta ja rakentaa samalla yhteistyötä ja..

Jaksaa jaksaa

Rikosseuraamuslaitoksessa on tulossa isoja muutoksia erityisesti uuden asiakastietojärjestelmän, lainsäädännön ja työskentelymallin myötä. Tämän lisäksi työyhteisössä..

Hovioikeuden toiminnan kehittäminen

Hovioikeuden työpaikkaselvityksessä, VMBaro-työtyytyväisyyskyselyssä ja muissa henkilökunnalle tehdyissä selvityksissä ja kyselyissä on ilmennyt, että henkilökunnan psykososiaalinen..

Assistentti 2.0

Assistenttipalvelut ovat organisaatiossamme nykyisellään siiloutuneita ja sisällöltään eri tasoisia. Assistenttien työmäärä jakautuu organisaatiossa erittäin epätasaisesti..

Valtiolla.fi-alustan uudelleenrakentaminen

Hankkeen tavoitteena on saada Valtiolla.fi-alustasta toimiva, käyttäjäystävällinen kokonaisuus korjaten sen selkeät virheet ja puutteet sekä..