Kevään viimeisessä Sujuvat hankinnat -työpajassa paneuduttiin jälleen hankintatoimen kuulumisiin. Työpaja käynnistyi kansallisen julkisten hankintojen strategian..
Valtiokonttorin ensimmäinen vastuullisuusasiantuntija Katri Kanerva aloitti työssään toukokuun alussa. Mitä Valtiokonttorin vastuullisuusasiantuntija tekee ja miksi..
Maanmittauslaitos julkaisi historiallisten ilmakuvien arkiston kansalaisten, yritysten ja organisaatioiden käyttöön kesäkuun alussa. Arkiston avautuminen on..
Kesäkuukaudet tuovat tullessaan ison joukon harjoittelijoita muiden työpaikkojen tavoin myös valtionhallintoon. Vuonna 2020 harjoittelijasopimuksella työskennelleiden..
Haastavimmaksi osaksi tarjouspyyntöä osoittautui kuitenkin valintakriteerien tekeminen, joihin meni ehdottomasti myös ajallisesti eniten aikaa. Tässä..
DigiFinland toteutti hyvinvointialueille tietojohtamisen nykytilan kartoituksen tarkoituksena selvittää tietojohtamisen nykytilaa ja kehitystarpeita. Kartoituksen avulla haluttiin..
865 viime syksynä valtiolla aloittanutta uutta työntekijää vastasi Valtiokonttorin analysointipalvelujen toteuttamaan kyselyyn, jolla selvitettiin työn..
Kaiku-kehittäjien yhteistyöryhmän huhtikuun kokouksessa palasimme kuluvan vuoden ja 20.5.2021 pidettävän kevätpäivän teemaan Parempi työelämä yhdessä..
Tänä vuonna Uuden työn Kaiku-palkinnon voitti Maahanmuuttovirasto Turpro -kehittämishankkeella. Kunniamaininnan sai Vankiterveydenhuolto, Riihimäen vankilan poliklinikan..
Valtionavustuksilla rahoitetaan monenlaista hyödyllistä toimintaa, hankkeita ja investointeja esimerkiksi erilaisten yhdistysten toimintaa, liikuntapaikkojen rakentamista, kirjastojen..