Hyppää sisältöön

Hankkeet

Tampereen alueverkoston työnohjaus

Työnohjausta Kaiku-kehittäjien alueellisen verkostoitumisen tueksi.

Veto-hankkeen jälkeinen toiminta

Verotehtävien siirrossa osa Tullin ryhmistä siirtyi kokonaan Verohallintoon. Osassa ryhmistä vain osa henkilöstöstä siirtyi. Ryhmät..

Tietosuojavaltuutetun toimiston valmistaminen muutokseen

25.5.2018 astuu voimaan uusi tietosuojalainsäädäntö, joka muuttaa toimiston ja virkamiesten vastuita ja tehtäviä, organisaatiota ja..

Kohti strategista työskentelyä – organisaatiouudistuksen tukeminen uusia toimintatapoja rakentamalla

Hankkeen tavoitteena on rakentaa yhdessä ministeriön yksikössä strategiseen ajattelutapaan perustuvaa uudenlaista toimintatapa- ja keskustelukulttuuria organisaatiouudistuksen..

Yhteinen oikeusministeriö -hanke

Hanke kesti vuoden 2017 ajan. Tunnusomaista hankkeelle oli, ettei sitä käynnistettäessä ollut suunnitelmaa toteutettavista toimenpiteistä..

Työnohjaus ja työhyvinvoinnin tukeminen

Työnohjaus ja työhyvinvoinnin tukeminen henkisesti erittäin raskaan työn purkamiseen.

Oma verotalo tutuksi

Verohallinnon työsuojelun toimintaohjelmassa vuosille 2017 – 2019 työhyvinvoinnin osa-alueissa on yhtenä työhyvivoinnin parantamiskeinona esitetty yksiköiden..

Esimiehisyys Valterissa

Valteri on syntynyt kuuden valtion erityisoppilaitoksen yhdistymisestä ja aloittanut toimintansa 1.8.2015. Valterissa eletään tällä hetkellä..