Hyppää sisältöön

Virkamies kestävyystoimijana

Virkamiehet ovat ekologisessa kestävyyskriisissä merkittävä toimijaryhmä, joka työskentelee kilpailevien intressien, poliittisen paineen ja resurssien niukkuuden..

Valtion työelämä ja kestävyys -yksikölle Työnohjaustunnustus 2026

Vuoden työnohjaustunnustus julkistettiin Työnohjauksen päivän tapahtumassa tiistaina 27.1.2026. Työnohjaustunnustus 2026 myönnettiin Valtiokonttorin Valtion työelämä ja..

Hiljaisten äänet esiin ja osaksi tulevaisuustyötä

Mitä syntyy, kun demokratia, tulevaisuusvalta ja ennakointi yhdistetään? ”Vuoden 2026 alussa käynnistynyt hanke, jossa haavoittavassa..

Lainalaisuusperiaate koskee myös tekoälyä

Perustuslakiin pohjautuvan lainalaisuusperiaatteen mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Vallankäyttöä ovat toimet, joilla vaikutetaan..

Demokratia elää puolustuskamppailun aikaa

Demokratia on kriisissä ja kytköksissä ekokriisiin. Syyt ovat moninaiset eikä pikatietä muutokseen ole näkyvissä. Toivoa..

Esihenkilönä valtiolla -koulutus löytyy nyt eOppivasta

Esihenkilötyö valtiolla on merkityksellistä, vastuullista ja vaikuttavaa. Noin 7 800 esihenkilön tiimi johtaa valtion osaavaa henkilöstöä,..

Valtion uutiskirjeet palveluksessasi

Valtion eri organisaatiot julkaisevat suuren määrän uutiskirjeitä liittyen eri hankkeisiin, projekteihin tai muihin asiakokonaisuuksiin. Tälle..

Miten käy yhteisöllisyyden hybridityössä?

Mikä etä- ja hybridityössä jaksaa puhuttaa? Miksi keskustelu pyörii pitkälti työntekemisen paikassa? Miten hybridityössä eletään..

¨