Rajapintapelastaja
Lapset leikkivät tavallisesti kotia, kauppaa, avaruuslentoa tai -olentoa.
Joskus he leikkivät virastoa. Silloin huoneeseen syntyy järjestys, jota kukaan ei ole käskenyt.
Järjestys syntyy, kun lakataan kysymästä miksi.
Virastoleikissä kukaan ei halua olla asiakas. Asiakas on se, jolle tapahtuu jotakin. Se ei ole tavoiteltu asema.
Pahvilaatikosta tehdään tiski. Sen eri puolille asetutaan kuin rajojen taakse. Rajojen ylittämiseen tarvitaan lupa. Lupa tulee kaukaa, eikä sitä anneta henkilölle vaan tilanteelle.
Lupa on tärkeämpi kuin se, mihin lupa annetaan.
Yksi lapsista oppii nopeasti sanan “periaatteessa”. Se on käyttökelpoinen sana, koska se ei sido puhujaa eikä kuulijaa.
— Periaatteessa voit tulla tähän.
— Mutta ensin sinun pitää odottaa.
Odotus syntyy ilman päätöstä. Kukaan ei määrää sitä, mutta kaikki noudattavat sitä.
Odottaminen on toimintaa, joka näyttää levolliselta. Sitä se ei kuitenkaan ole.
Numerot jaetaan. Numerot tekevät ihmisistä järjestyksen.
Ilman numeroa ihminen on vain häiriö.
Ilman numeroa ihminen on vain vieras.
Paperilappua pidetään kädessä koko ajan. Se toimii todisteena siitä, että henkilö kuuluu prosessiin. Prosessiin kuuluminen on tärkeämpää kuin se, mihin prosessi johtaa.
Sitten syntyy lomake. Lomake on paperi, joka tietää etukäteen millainen vastaus on hyväksyttävä. Lomake on kysymys, joka on päättänyt vastauksen etukäteen.
— Kirjoita tähän.
— Mitä tähän pitää kirjoittaa?
— Asiat.
Asiat kirjoitetaan, jotta ne muuttuisivat käsiteltäviksi. Kirjoittaminen riittää. Se, mikä on kirjattu, ei enää vaadi muistamista.
Lomake siirretään toiselle pöydälle. Siellä sitä katsotaan pitkään. Katsominen on toimenpide, vaikka mitään muuta ei tapahtuisi.
Lopuksi siihen tehdään merkki.
Merkintä vapauttaa tekijänsä vastuusta ja vie askeleen lähemmäksi lopullista.
Johtaja syntyy myöhemmin. Kukaan ei tiedä, kuka hänet valitsi. Ehkä hän syntyi itsestään. Johtaja ei tee mitään näkyvää, mutta hänen olemassaolonsa tekee kaikesta väliaikaista.
Valta näkyy siinä, kuka saa olla tekemättä mitään.
Johtajan lähellä puhutaan hiljempaa. Tämä ei ole kunnioitusta vaan varotoimi.
Virastoleikissä aika hidastuu. Leikki lakkaa olemasta leikki ja muuttuu toiminnaksi, joka jatkuu ilman että kukaan haluaa sitä erityisesti. Leikki muuttuu todeksi, kun siitä ei saa poistua.
Ne lapset, jotka tavallisesti juoksevat, kaatuvat, kiipeävät ja putoavat, istuvat nyt selkä suorana ja kirjoittavat. He näyttävät siltä kuin valmistautuisivat johonkin hyvin tärkeään.
— Voinko mennä palvelutiskille?
— Et voi. Sinulla ei ole lupaa.
— Mutta minä olen jo täällä.
— Se ei riitä.
Virastoleikissä todellisuus ei ratkaise. Menettely ratkaisee. Kaikki tottelevat mieluummin menettelyä kuin ihmistä. Virastoleikki ei sovi aikuisille. Eivätkä aikuiset siihen.
Papereita siirretään pinosta toiseen. Arkisto perustetaan. Arkisto on paikka, jossa asiat lakkaavat liikkumasta mutta eivät lakkaa olemasta. Arkisto on paikka, jossa mikään ei häviä, mutta kaikki katoaa.
Joku selittää, että asia kuuluu toiselle taholle. Toista tahoa ei ole paikalla, mikä tekee selityksestä moitteettoman. Epäselvyys on pysyvin ratkaisu.
Yksi lapsi kulkee nopeasti ympäri huonetta paperi kädessä. Kiire syntyy liikkeestä, ei työstä. Huokauksia kuullaan. Ne muistuttavat päätöksiä.
Asiakas on edelleen olemassa, mutta hän ei ole tärkeä. Virasto ei tarvitse asiakasta. Se tarvitsee asian. Jos asia puuttuu, sellainen voidaan kirjata. Liikaa aloitteellisuutta on kuitenkin varottava.
Lopulta joku ehdottaa toista leikkiä.
— Ei vielä, johtaja sanoo.
— Asia on kesken.
— Kuinka kauan?
Johtaja miettii pitkään. Hän on oppinut, ettei tarkkaa aikaa pidä antaa. Toistaiseksi on pisin tunnettu ajanjakso.
— Toistaiseksi.
Tämä hyväksytään. Keskeneräisyys on turvallinen tila, koska se ei velvoita ketään lopettamaan. Se, mikä on kesken, on jo hyväksytty.
Illalla kysytään, mitä lapset tekivät.
— Leikittiin virastoa.
Se kuulostaa viattomalta.
Lapset palasivat kotiin ilman papereita, mutta jotakin jäi heihin: tapa odottaa lupaa, tapa puhua varovasti, tunne että olemassaolo on väliaikaista.
Aamulla he heräävät ihmisinä, joilla ei vielä ole numeroa, mutta jotka osaavat jo odottaa sitä.
Jono syntyy nopeasti.
