Hyppää sisältöön

Hankkeet

Työhyvinvointia joka päivä

Työhyvinvointi on sitä, että töissä on hyvä olla. Työhyvinvointi on tunnetila, sitä ei voi käskeä…

Asiatuntija-avusteinen huoltoriitojen tuomioistuinsovittelu

Vuoden 2011 alussa käynnistettiin neljässä käräjäoikeudessa kahden vuoden kokeilu asiantuntijan käyttämisestä huoltoriitojen tuomioistuinsovittelussa. Tuomarin lisäksi..

Muutoksessa eteenpäin

Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualuueella toteutettiin koko vastuualuetta koskeva hanke vuosina 2011 – 2012. Kehittämishankkeeseen lähdettiin vaikeasta..

Toimiva ja tuloksellinen johtoryhmä

Kehittämishankkeen tavoitteena oli selkiyttää Poliisihallituksen johtoryhmän merkitystä ja roolia suhteessa johtamisjärjestelmän muihin osiin ja elimiin…

Tulevaisuuden työelämä TEM konsernin yksiköissä

TEM-konsernin Tulevaisuuden työelämä 2015 -hankkeen tavoitteena oli tunnistaa työelämän ja työssä toimimisen muutostarpeita ministeriössä ja..

Maavoimat – paras työpaikka valtiolla

Maavoimien esikunta ja maavoimien hallintoyksiköt toteuttivat työhyvinvoinnin kehittämis- ja jalkauttamishankkeen vuosina 2008-2012. Hankkeen tavoitteena oli..

Arvostava ja kannustava työyhteisö

Kaiku-projektin tarkoituksena oli parantaa Oulun seudun ulosottoviraston työhyvinvointia organisaation yhteistä osaamista luomalla ja yhteistä osallistumista..

Tarina-hanke

Hämeen ELY-keskuksessa käynnistettyyn Tarina-hankkeeseen osallistui yhteensä 12 ELY-keskusta. Hanke rakennettiin barometrien purkumallin pohjalta ja vuoden..