Hyppää sisältöön

Hankkeet

Risen muutosyksiköiden tukeminen

Rikosseuraamuslaitoksen talouden sopeuttamisohjelma ajoittuu vuosille 2012 – 2016. Lisäksi kehyspäätöksessä keväällä 2014 Riselle asetettiin uusia..

Valtioneuvoston hallintoyksikön verkostomaisten toimintakäytänteiden kehittäminen yksiköiden välisessä yhteistyössä

Valtioneuvoston kansliaan on perustettu 1.3.2015 hallintoyksikkö (VNHY), joka johtaa, sovittaa yhteen ja kehittää valtioneuvoston ja..

Yhdessä olemme vahvempia

Naarajärven vankilan Yhdessä olemme vahvempia-hanke: Työhyvinvointi-, vuorovaikutus-, työyhteisötaidot sekä tulos- ja kehityskeskustelukoulutus, jonka toteuttajana Sampo..

TaitaVa – Taidolla ja tahdolla tavoitteisiin Valtorissa

Valtori on 2014 toimintansa aloittanut palvelukeskus, joka tuottaa valtionhallinnon toimialariippumattomat ict-palvelut. Vuosien 2015-2016 aikana suurin..

Palautuminen ja myönteinen muutos

Länsi-Suomen maistraatti oli yhdistynyt paikallisista kolmesta maistraatista yhdeksi kaksikieliseksi organisaatioksi vuonna 2012. Yhdistymisen jälkeen maistraatin..

Työyhteisö muutostilanteessa -valmennusprojekti

Tuleviin organisaatiouudistuksiin pyritään varautumaan työyhteisön sisäisiä toimintatapoja, työnjakoa ja muutosvalmiuksia kehittämällä. Hankkeessa käytetään ulkopuolisen asiantuntijan..

Tiimiksi kohti valmentavaa johtamiskulttuuria

Pelastusopisto aloitti määrätietoisen prosessien ja osallistavien toimintatapojen kehittämistyön 2010. Tämän kehittämistyön jatkumona Pelastusopisto uudisti koulutusorganisaation..

Virtuaalifasilitointi monipaikkaisessa työssä

Virtuaalifasilitointi yhteisöllisyyden ja keskustelukulttuurin edistämisessä. Kyseessä on kolmen kerran prosessi, jossa haetaan uusia, sähköisiä kanavia..