Hyppää sisältöön

Hankkeet

Hyvinvointia henkilöstölle muutostilanteessa ja paremmassa tulevaisuudessa

Työilmapiirikartoituksen, vuoden 2015 VMBaron sekä Risen laatukyselyn 2017 mukaan työyhteisön ilmapiiri koettiin heikoksi ja siihen..

Uusi toimintakonsepti

Hankkeen taustana on oikeusavun organisaatiouudistus, minkä johdosta Tampereella toimineet oikeusaputoimistot yhdistettiin henkilömäärältään suureksi Pirkanmaan oikeusaputoimistoksi…

Hallitse työtäsi – ettei työ hallitse sinua

Hankkeen tavoittena on, että uudet työntekijät, erityisesti nuoret esittelijät, sitoutuvat hovioikeudessa työskentelyyn ja pystyvät hallitsemaan..

Informaatioergonomian kehittämishanke Viestintäosastolla

Ministeriötasolla työtyytyväisyysbarometrin tuloksissa on ollut nähtävissä henkilöstön kokemus tietotyön kuormittavuudesta: työn luonteeseen kuuluvan informaatiokuorman hallinta,..

SOPU -Vaasan vankilan toiminnan, henkilöstön ja työyhteisön kehittämishanke

Hanke oli jatkumo yksikössämme työyhteisön kehittämiseksi. 2006 – 2007 oli ensimmäinen Kaikuhanke, josta tuli seuraaville..

Työterveysyhteistyön ja työkykyjohtamisen kehittämishanke

Hätäkeskuslaitoksessa on meneillään mittava rakenneuudistus. Rakenneuudistuksessa entisestä 15 hätäkeskuksesta luovutaan ja uuden tietojärjestelmän avulla kuudella..

Uusi yhteinen käräjäoikeus 1.1.2019

Taustalla on käräjäoikeuksien rakenneuudistus, jossa Pohjanmaan käräjäoikeus ja Keski-Pohjanmaan käräjäoikeus yhdistyvät 1.1.2019 sekä yhdistymiseen liittyvä..

Työnteon tavat uudistuvat

Hankkeen suunnitellut tavoitteet toteutuivat hyvin, joskaan kaikki eivät ihan vielä valmistuneet loppuun vaan työtä jatketaan..