Hankinta-Suomi lisää julkisten hankintojen vaikuttavuutta
Suomen julkisten hankintojen volyymi on vuositasolla arvioituna noin 35 miljardia euroa. Tämä tuo mahdollisuuksia julkisen..
Suomen julkisten hankintojen volyymi on vuositasolla arvioituna noin 35 miljardia euroa. Tämä tuo mahdollisuuksia julkisen..
Tiedolla johtamisen vahvistaminen, eli tiedon laajamittainen hyödyntäminen valtionhallinnossa on kaksi vuotta sitten käynnistyneen Tietokiri-hankkeen yksi..
Tietojohtamisessa fokus on usein siinä, miten organisaatiot kehittävät tiedonkäsittelyään ja sen jalostamista päätöksentekoa varten. Miten..
Tiedolla johtaminen on monitulkintainen käsite, johon ei löydy yhtä oikeaa määritelmää. Niinpä Tietokiri-hankkeen alussa myös..
Julkishallinnon tiedon avoimuus on tärkeä asia. Uusi tutkihallintoa.fi-sivusto on kehitetty vastaamaan sekä virkamiesten että kansalaisten..
Tietojohtaminen, tiedon johtaminen ja tiedolla johtaminen. Vaikkei heti uskoisi, nämä kolme käsitettä merkitsevät eri asioita,..
Tietoperustainen organisaatioajattelu lähtee liikkeelle yksinkertaisesta ajattelusta, jossa tieto nähdään organisaation toiminnan mahdollistavana keskeisenä resurssina. Resurssiajattelun..