Toivo löytyy toimijuudesta ja siitä, että ollaan valmiita uudistumaan

Osmo Nieminen nosti esille tärkeän teeman otsikolla ”Yhteiskunnan on annettava jäsenilleen toivoa” (HS 6.9.). Olemme samaa mieltä siitä, että tämänhetkinen keskusteluilmapiirimme ei ole kovin toiveikas, eikä avaa tavoittelemisen arvoista näkymää tulevaan. Tätä kuitenkin kipeästi kaikki tarvitsemme. Tulevaisuuteen ei vain ajauduta, vaan se on tahtotila, joka mitä suuremmassa määrin tehdään. Aktiivisilla teoilla – tässä ja nyt.

Toivo on toivottomuuden vastakohta. Talouden tehostamisen ja tuottavuusohjelmien ajassa on helppo vaipua toivottomuuteen, varsinkin mikäli ihmiset kokevat, että heillä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa, heidän valinnoillaan ei ole merkitystä tai jopa että heidän arvonsa ovat jollakin tavoin vääriä.

Toivoa on tärkeä rakentaa myös pohtimalla, miksi ja miten yhteiskunnan haasteet edellyttävät kokonaan yhteiskunnallisen arvonlisän, kollektiivisen merkityksenluonnin ja vaikuttavuuden johtamisen yhtälön uudelleen määrittelyä. Systeeminen ajattelu ja lähestymistapa avaavat mahdollisuuksien avaruutta. Yksittäisen ongelman ratkaisu helpottuu, kun sitä tarkastellaan osana muita yksittäisiä ongelmia. Epätoivoiseltakin tuntuvassa tilanteessa, ratkaisuja alkaakin yhtäkkiä nousta. Jopa yllätyksellisistä suunnista, kunhan malttaa vähän nostaa lentokorkeutta ja luopua osaoptimoinnin luomasta harhasta.

”Ongelmaa ei voi ratkaista samalla tasolla, jolla se on luotu”, totesi aikanaan jo Albert Einstein. Tarvitaan siis uudenlaista, tulevaisuuteen suuntaavaa ajattelua ja tekemistä. Toiminta ratkaisee. Nimenomaan erilainen toiminta kuin se, mikä on johtanut nykytilanteeseen. Suomi ei nouse sillä, että surkuttelemme olotilaamme ja haikailemme menneisyyttä.

Yksi yhteiskuntapolitiikan ja julkisen sektorin alueista, joille voimavaroja ollaan leikkauksista huolimatta kohdentamassa, on tutkimus-, innovaatio- ja kehittämistoiminta. Tämä on myös alue, jossa kaikenlaiset uudet yhdistelmät, kohtaamiset ja ideat ovat erityisen tervetulleita ja asiaankuuluvia. On tärkeää pohtia myös sitä, miten saamme tki-toiminnan voimavarat mahdollisimman hyvin toivoa ja tulevaisuususkoa rakentavaan käyttöön.  Yritysten, kansalaisten, yhteisöjen ja julkisen sektorin yhteinen vuoropuhelu toivotuista tulevaisuuksista on tärkeää. Kaikkien näkemyksiä tarvitaan.

Toivon synnyttämiseen ja konkretisointiin tarvitaan meitä kaikkia. Johdon tehtävänä olisi avata tietä ja viestiä, että ”optimismi on velvollisuus”, kuten filosofi Karl Popper aikanaan totesi. Samalla emme voi ulkoistaa tulevaisuustoivon luomista joillekin tietyille ”johtajille”, ”muutoksentekijöille” tai ”tulevaisuusasiantuntijoille”. Kuten Robin Sharma on oivallisesti kuvannut, johtajuus ei ole titteli- tai asema, vaan asenne. Jokaisella on mahdollisuus johtaa joka päivä. Kyse on siitä, että pyrimme omilla teoillamme jättämään kohtaamamme ihmiset onnellisemmiksi ja ympäristömme paremmaksi kuin ennen tapaamistamme.

Meillä allekirjoittaneilla on sekä kokemusta että vahvaa näyttöä siitä, että myös moninaisissa julkishallinnon verkostoissa toimivat asiantuntijat ovat muutoksen edistäjiä ja toivon luojia yhteiskunnan rajat ylittävien haasteiden ratkaisemisessa. Olemmekin jo pitkään mieltäneet olevamme ”Töissä valtiolla – töissä Suomelle”, yksittäisen organisaation sijaan.

Asiantuntijoilla ei ole sellaista virallista, hierarkiaan perustuvaa valta-asemaa puolustettavanaan kuin johdolla, vaan usein sisäsyntyisesti vahva halu toimia yhteiseksi hyväksi ja jakaa osaamistaan ja työpanostaan myös oman organisaationsa ulkopuolelle. Näissä toimijoissa on suuri potentiaali, jota ei vielä osata täysin hyödyntää.

Viralliset ja epäviralliset rakenteet tarvitsevat toisiaan. Tärkeää olisikin löytää toisiaan hyödyntävä, vuorovaikutteinen työskentelytapa näiden välille. Näin meillä olisi myös parhaat edellytykset löytää dynaaminen tasapaino tehokkuuden ja vaikuttavuuden välille. Samalla säästäisimme arvokkaita verovarojamme.

Virpi Einola-Pekkinen
Kaisa Lähteenmäki-Smith
Jukka Kyhäräinen
Johanna Kotipelto
Liisa Virolainen

Vastaa

Pakolliset kentät on merkitty *