Hyppää sisältöön
Uuden työn Kaiku-palkinto 2019 kunniamaininta: Motii – meillä sitä on!

KELAn Eteläisessä vakuutuspiirissä kaivattiin työkykyasiakkaiden kanssa uutta otetta kerralla kuntoon -periaatteella. Ratkaisuksi nousi Moniammatillinen Tiimi eli Moti. Kokeilu kannatti ja tulokset kertovat puolestaan. Tervetuloa tutustumaan. Kokeilun kohderyhmäksi asettuivat 16–30 -vuotiaat..

Lean asiakkaan ja työntekijän etuna

Tuntuuko joskus, että työtehtävät kasaantuvat eikä aika vain riitä kaikkeen? Tässä jutussa kerrotaan, miten Valtiokonttorin Kansalaispalvelut-toimialalla on hyödynnetty lean-ajattelua työn organisoinnin helpottamiseksi. Viimeisen parin vuosikymmenen aikana työnteon tempo on kiihtynyt..

On aika inhimillistää työpaikkoja

”Jos kohtaisimme toisemme ihmisinä emmekä resursseina, pääsisimme paljon pidemmälle”, Anna Nousiainen kiteyttää. Annan diplomityö valittiin vuoden 2018 HR-alan parhaaksi. Mistä työpaikkojen inhimillistämisessä oikein on kysymys? Aalto-yliopiston informaatioverkostojen koulutusohjelmasta valmistunut Anna..

Case STUK: Onnellisten virkamiesten virasto

Maailman onnellisimmat virkamiehet. Paras virasto. Tyytyväisimmät asiakkaat. Säteilyturvallinen Suomi. Niistä on STUKin visio tehty. Strategia on koko viraston yhteinen asia. Kun onnellisuus tuli Säteilyturvakeskuksen (STUK) kauden 2018–2022 strategiaan, se herätti..

Vahva identiteetti kestää kolhutkin

Mitä jos oma työpaikka kylpee ikävissä uutisissa ja kielteisessä valossa? Miten jatkuvat muutokset ja negatiivinen julkisuus vaikuttavat organisaation identiteettiin? Työyhteisöjen toimijuuden kehittäjä ja työidentiteettivalmentaja Salme Mahlakaarto vastaa. Salme Mahlakaarto on..

Case YTL: Ketterä kokeilija sähköistyi

Ylioppilastutkinnon sähköistyminen on tuonut uutta virtaa monella tavalla. Digitalisaatio pisti alulle myös Ylioppilaslautakunnan toimintatapojen muutoksen. Ketteräksi kokeilijaksi kasvaneessa virastossa uudet tuulet on otettu ilolla vastaan. Ylioppilastutkintolautakunta (YTL) aloitti vuonna 2013..