Viikon luku: 77 939. Mistä luku kertoo?

Valtion henkilöstön lomakausi alkoi 1. kesäkuuta

Valtiolla työskenteli toukokuun lopussa 77 939 henkilöä, joiden kesälomakausi pyörii kiihtyvällä vauhdilla. Lähes 80 000 henkilön lomakausien suunnittelu on tarkkaa työtä, sillä valtion virkamiesten ja työntekijöiden lomaillessa on valtion perustoiminnan pyörittävä normaalisti.

Valtiolla lomakausi alkaa 1. kesäkuuta ja päättyy 30. syyskuuta, ja se määrittää ajanjakson, jolle vuosiloma on pääsääntöisesti sijoitettava. Viraston on sijoitettava virkamiesten ja työntekijöiden vuosilomasta pääsääntöisesti 20 arkipäivää lomakaudelle. Muu osa lomasta on annettava joko saman lomavuoden aikana tai seuraavana vuonna viimeistään 30. huhtikuuta mennessä. Osa lomasta voidaan siis antaa lomakauden ulkopuolella, mikäli esimerkiksi viraston töiden järjestelyt sitä edellyttävät.

Viikon luku jää kesätauolle ja jatkuu taas elokuussa kuukauden lukuna.

Tietokirin viikon luku lomailee heinäkuun ajan ja jatkuu elokuussa kuukauden lukuna.

Virkamies ansaitsee vuosilomaa silloin, kun hän on virantoimituksessa. Tähän aikaan luetaan lauantait, sunnuntait ja pyhäpäivät sekä muut mahdolliset vapaapäivät. Valtion työntekijä sen sijaan ansaitsee lomaa vain niiltä päiviltä, jolloin hän on työssä. Vuonna 2019 henkilöstöstä noin 90 prosenttia valtion henkilöstöstä oli virkasuhteessa ja loput noin 10 prosenttia työsopimussuhteessa.

Rentouttavaa kesälomaa koko valtion henkilöstölle!

Kirjoittaja

#Tietokiri

#Tietokiri

Vastaa

Pakolliset kentät on merkitty *