#Tietokiri-case: Julkisten hankintojen kokonaisvolyymi

Mitä ongelmaa ratkaistiin ja miksi?

Hankintojen tiedolla johtamisella pyritään hankintojen vaikuttavuuden parantamiseen ja asetettujen tavoitteiden saavuttamisen mittaamiseen. Hankintoihin ja niiden vaikuttavuuteen liittyviä tietoja on kuitenkin hyvin erilaisissa lähteissä. Näitä tietoja olisi tärkeää pystyä yhdistelemään.

Julkisten hankintojen kokonaisvolyymi -casen tavoitteena oli parantaa hankintojen ja hankintatoimen ohjaajien, kehittäjien ja hankinnoista kiinnostuneiden mahdollisuuksia saada ajantasaisia tietoja julkisista hankinnoista ja niiden kokonaismääristä euroissa. Tätä varten tarvittiin raportti, jonka tiedot voitaisiin päivittää ja julkaista säännöllisin väliajoin mahdollisimman helposti.

Mitä tehtiin?

Analysointipalvelut tuottivat Power BI -raportin julkisten hankintojen kokonaisvolyymista vuoden 2021 tietojen osalta. Raportti kattaa valtionhallinnon, kunnat, kuntayhtymät sekä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat. Se pohjautuu kuntien ja kuntayhtymien neljännesvuosiraportointiin (KKNR), valtion keskuskirjanpidon dataan (Netra), sekä seurakuntien erillisaineistoihin, jotka on poimittu kirkontilastot.fi-palvelun taloustilaistoista. Kuntien ja kuntayhtymien tiedot sisältävät myös hankinnat, joita on tehty toisilta kunnilta ja kuntayhtymiltä.

Jotta erilaisten hankintojen kokoa voitaisiin vertailla eri organisaatiotyyppien välillä, lajiteltiin eri hankintoihin liitetyt tilit hankintakategorioihin. Saatuja lukuja sekä tilien lajittelua hankintakategorioihin on tarkistettu eri yhteistyötahojen kanssa, sekä vertailtu muiden selvitysten tuloksiin. Saatujen euromäärien tarkistamisessa käytetty raportti muutettiin lopulta saavutettavaan muotoon ja julkaistiin Julkiset hankinnat -sivulle Tutkihallintoa.fi:ssä.

Mitä saavutettiin?

Tutkihallintoa.fi-sivustolle julkaistu raportti kuvaa hankintojen kokonaisvolyymia hankintakategorioittain, mikä helpottaa organisaatiotyyppien välillä tehtävää vertailua. Raportilla näkyy hankintakategorioiden euromäärät mutta myös suhteelliset osuudet niin kokonaisuudessaan kuin organisaatiotyyppi tai hankintayksikkö kerrallaan.

Kaikkien organisaatiotyyppien tietoja voi vertailla koontisivulta, mutta kullekin organisaatiotyypille on myös omat sivut, jossa tietoihin pääsee pureutumaan hallinnonaloittain, kirjanpitoyksiköittäin, kunnittain, kuntayhtymittäin, hiippakunnittain, rovastikunnittain sekä seurakunnittain. Vertailua voi tehdä myös yhteen hankintakategoriaan tai sen sisältämään tiliin keskittyen.

Mitä seuraavaksi?

Raportin tiedot on koottu kirjanpidon tiedoista, joten tiedot voidaan jatkossa julkaista jopa neljä kertaa vuoden sisällä. Aikataulu on sidottu kuntien ja hyvinvointialueiden taloustietopalvelun raportointiaikatauluihin.

Tavoitteena on lisätä Julkiset hankinnat -sivuille raportin oheen muita hankintoihin liittyviä tietoja, ja kehittää niistä palvelu, jonka avulla muodostuu julkisten hankintojen tilannenäkymä. Hankintojen tilannenäkymä sisältäisi hankintojen euromäärien lisäksi tietoja muun muassa hankintojen vaikuttavuudesta, kansallisten julkisten hankintojen strategian toteutumisesta, hankinnoista ilmoittaneiden organisaatioiden lukumääristä ja kilpailutettujen hankintojen tyyppimääristä.

Julkisten hankintojen kokonaisvolyymiraporttia pääsee käyttämään täältä.

Kirjoittaja

#Tietokiri

#Tietokiri

Vastaa

Pakolliset kentät on merkitty *