Lennähtääkö Kaiku-pöllö teille? Haku käynnissä 22.2.2022 saakka

Onko organisaatiossanne tai yhteistyöverkostossanne lähdetty uudistumaan rohkeasti? Oletteko kokeilleet uusia toimintatapoja poikkeusajan tai muun tekijän innoittamana – millä tavoin kokeilunne on muuttanut organisaatiotanne, työtänne ja teitä? Millaisia oivalluksianne haluaisitte jakaa vinkiksi toisille? Entä kohtasitteko yllätyksiä tai vastoinkäymisiä ja mitä ne opettivat?

Työn murros haastaa meidät omaksumaan nopeasti uusia asioita työssä, mutta myös uudistamaan työn tekemisen kulttuuria ja työtapoja. Työelämän uudistuminen edellyttää toiminta- ja kokeilukulttuuria, jossa on lupa kokeilla ja oppia. Kokeilemalla kehittämiseen kuuluu, että lopputulosta ei voi tarkkaan määritellä ja onnistumisten lisäksi hyödynnetään oppina myös mahdolliset kokemukset vastoinkäymisistä.

Palkintohaussa etsimme jaettavaksi esimerkkejä valtion organisaatioiden, verkostojen ja työyhteisöjen toteuttamista kokeiluista ja kehittämishankkeista. Kilpailuun hakevan kokeilun tai hankkeen ei tarvitse olla laaja, sillä pieneltä tuntuva muutos arjen työtavoissa voi parhaimmillaan olla askel merkittävään uudistumiseen.

Haku on kaksivaiheinen. Valitsemme hakemusten perusteella joukon finalisteja tarkempaa tutustumista varten. Kaikki osallistuvat saavat kuitenkin näkyvyyttä, sillä jokaisesta kokeilusta tuotetaan artikkeli Valtiolla.fi-työelämäsivustolle.

Nyt kokeilut ja kokemukset jakoon! – Hae Kaiku-palkintoa viimeistään 22.2.2022. Tässä vaiheessa haluamme teidän kertovan:

  • Mikä sai toimimaan ja mitä kokeilitte tai kehititte?
  • Kenelle se näkyi ja miten?
  • Mitä oivalsitte tai opitte?
  • Millaisia yllätyksiä tai vastoinkäymisiä kohtasitte ja mitä opitte niistä?
  • Miten uudistus on muuttanut esimerkiksi asiakas- tai työntekijäkokemusta, työtänne tai organisaatiotanne?
  • Mitä kokemustenne perusteella suosittelisitte muille?

Valtion työelämäpalvelut ja Työ 2.0 palkitsevat yhden tai useamman esimerkillisen toimintatapojen kehittämiskokeilun Uuden työn Kaiku-palkinnolla ja/tai kunniamaininnalla. Voittaja julistetaan Valtio Expossa 10.5.2022. Voittaja saa palkinnoksi 10 000 euroa jatkokehittämiseen sekä kuvanveistäjä Juhani Saksan suunnitteleman, elämänviisautta kuvastavan Kaiku-pöllö-veistoksen. Pääpalkinto myönnetään Kaiku-kehittämisrahana, jota voidaan myöntää valtion virastolle tai laitokselle.

Hae palkintoa tästä linkistä.

Lisätietoja: kaikupalkinto@valtiokonttori.fi

Vastaa

Pakolliset kentät on merkitty *