Kansallisarkiston johtava asiantuntija Tomi Ahoranta tietää, että menneisyys ei ole vain historiaa. Kyse on tarinoista, joita ilman olisimme kuin tyhjiä kuoria. Arkistojen aarteet ovat nyt suuren muutoksen kynnyksellä, kun digitalisaatio ja tekoäly avaavat Suomen yhteistä muistia ihan uudella tavalla.
Kansallisarkisto, jonka juuret juontavat vuoteen 1816 ja Suomen suuriruhtinaskunnan Senaatin arkistoon, on keskellä historiansa suurinta muutosta. Mielikuvissa ehkä pölyisenä pidetystä virastosta on kasvamassa eräänlainen digitaalinen kirjasto, joka voi avata uusia mahdollisuuksia niin kansalaisille, tutkimukselle kuin liiketoiminnalle.
”Meiltä löytyy valtava määrä Suomen historiaa, sillä aineistoa on noin 250 hyllykilometrin edestä. Jos se pinottaisiin torniksi Helsingin Kolmen sepän patsaalle ja torni kaatuisi, viimeiset paperit putoisivat jonnekin Ikaalisten kylpylän tienoille. Tai jos ajatellaan, että torni pysyisi pystyssä, revontulet leijailisivat suunnilleen sen puolessavälissä ja alimmat satelliitit lipuisivat sen huipun ohi”, Ahoranta kuvailee.
Rakennuksesta digitaaliseksi kirjastoksi
Jos hyllymetrien määrä on mittava, sitä on myös hyllyihin kätkeytyvän tiedon määrä.
”Aineistoa on kaikkialta Suomesta. Ei ole sellaista kylää tai peltotilkkua, josta ei olisi mitään tietoa tai montaa sellaista ihmistä 1600-luvun jälkeen, joka ei olisi jättänyt jälkeään asiakirjoihin. Meillä on arkistossa tapana ajatella, että hyötymme tietoyhteiskunnassa on henkisen kestävyyden lisääminen”, yli 20 vuotta Kansallisarkistossa työskennellyt Ahoranta sanoo.
”Arkistomaailma on ollut pitkään varsin fyysinen: asiakirjat ovat olleet hyllyissä, tutkijat ovat tulleet niiden luo ja tiedon äärelle pääseminen on vaatinut usein paitsi paljon aikaa myös erityisosaamista. Tulin aikanaan varsin perinteiseen taloon, mutta nyt kaikki on muutoksessa – ja hyvään suuntaan.”
Paikan päällä asioinnit vähenevät Ahorannan mukaan koko ajan, mutta arkiston tavoitettavuus kasvaa. Tiedon digitoinnin myötä pääsy yhteisen kulttuuriperinnön äärelle helpottuu. Muutoksen myötä Kansallisarkisto muuttuu asiakirjoja säilyttävästä talosta ikään kuin digitaaliseksi kirjastoksi, jolloin kaikki se tieto, jota on sälytetty vuosikymmeniä, saadaan hyötykäyttöön.
Tiedonmurunen voi olla todella merkityksellinen
Arkistot ovat paljon muutakin kuin suuria historian käännekohtia ja kuuluisien ihmisten elämäntarinoita. Niissä on myös tavallisten ihmisten arkea, kirjeitä, päätöksiä, karttoja, valokuvia ja muita jälkiä eletystä elämästä. Arkistojen aineistot kertovat tarinoita ja vastaavat vuosikymmeniä askarruttaneisiin kysymyksiin.
”Olemme havainneet, että arkistosta löytyvä tieto voi olla ihmisille suorastaan helpotus. Kun jokin menneisyyden ehkä kipeäkin asia – kuten esi-isän oleminen vankileirillä sisällissodan jälkeen tai katoaminen rintamalla toisessa maailmansodassa – selkenee ja puuttuva tieto löytyy, tarina täydellistyy. Jokin tiedonmurunen menneisyydestä voi olla ihmiselle todella merkityksellinen”, Ahoranta kertoo.
”Tämä on se, mitä tarjoamme, mutta toki meillä on paljon muitakin funktioita. Tuemme esimerkiksi tutkimusta. Kun aineistot muuttuvat pikkuhiljaa dataksi, niitä voidaan käsitellä koneellisesti vaikka miljoonan sivun aineistokokonaisuuksina, mikä ei vielä hetki sitten ollut inhimillisesti mahdollista. Uudet tavat toimia muuttavat tutkimusta uuteen suuntaan.”
Tekoäly avaa vanhojen asiakirjojen lukkoja
Digitalisaation eteneminen voi avata uusia ulottuvuuksia ja mahdollisuuksia.
”Voi tuntua hieman pahalta puhua bisneksestä ja kulttuuriperinnöstä samassa lauseessa, mutta uskon, että siitä voi kehittyä hyvää yhteistyötä aloilla, jotka elävät tarinoista, kuten matkailualalla. Täältä voi nousta uusia mahdollisuuksia tulevaisuuden Suomelle”, Ahoranta tuumii hymyillen.
Tähän asti kehitystä on jarruttanut se, että tieto on hyllyissä. Asiakirjat on pitänyt osata kaivaa oikeasta paikasta ja vielä ymmärtää niiden sisältö. Digitaalinen maailma ei ainoastaan tuo aineistoja lähemmäksi, vaan tekee tiedon käytöstä helpompaa kuin koskaan. Vanha käsiala, muinainen ruotsin kieli tai vaikeasti tulkittava asiakirja ovat voineet estää tiedon käyttöä, mutta tekoäly tuo tähänkin asiaan uutta valoa.
”Tekoälyn avulla aineistoihin pääsee aiempaa helpommin käsiksi ja vaikkapa 1700-luvun asiakirja tulee ymmärrettäväksi.”
Digitalisaation etenee varsin verkkaisesti
Sitten Ahoranta sanoo ”mutta”. Vaikka mahdollisuudet ovat valtavat, työ on vasta alussa. Kansallisarkiston kulttuuriperinnöstä on toistaiseksi digitoitu noin kymmenen prosenttia.
”Tekoälyn avulla aineistoihin pääsee aiempaa helpommin käsiksi ja ne tulevat paremmin ymmärrettäviksi”. Tomi Ahoranta kertoo.
”Olemme tehneet digitointia niin paljon kuin olemme voineet vuosituhannen vaihteesta lähtien. Määrä nousee tosi verkkaisesti, mistä kertoo se, että 25 vuodessa olemme päässeet tähän vaiheeseen. Samalla se kertoo myös digitoitavan aineiston määrästä.”
Ihanteellisessa maailmassa käytössä olisi suuri digitointihalli, jossa robotit ja koulutettu henkilöstö käsittelisivät aineistoja tehokkaasti. Halliin tulisi rekalla digitoitavaa aineistoa ja toisesta päästä pysyvästi säilytettäviä aineistoja vietäisiin lepovarastoon, josta niitä kaivettaisiin esiin vain poikkeustilanteissa. Maailmalla tällaista toimintaa jo on.
”Suurta digitointikeskusta ei kuitenkaan ole näköpiirissä. Arviomme mukaan nykyresursseilla ja -teknologioilla 80 prosentin digitointiasteen saavuttamiseen kestää noin 150 vuotta”, Ahoranta sanoo ja asettaa tavoitteen. ”Olisi hyvä, jos kulttuuriperintömme olisi digitalisoitu 40–50 vuodessa. Se on edelleen pitkä aika, mutta se ei ole useita sukupolvia.”
Kulttuuriperintö on myös varautumista
Digitalisaatiolla on merkittävä rooli varautumisen ja yhteisen muistin suojaamisen näkökulmasta. Historia tuntee lukuisia tilanteita, joissa asiakirjoja ja kokonaisia arkistoja on menetetty tulipaloissa, sodissa ja muissa kriiseissä.
”Fyysisiä alkuperäisaineistoja tarvitaan ja niitä säilytetään edelleen. Digitaalinen kopio voi kuitenkin varmistaa, että tieto ei katoa yhden rakennuksen, kaupungin tai edes maan mukana. Kulttuuriperinnön turvaamisessa digitaalisuus on tänä päivänä se avain”, Ahoranta muistuttaa
”Kun Ukrainan kriisi alkoi, siellä mietittiin, mitä tehdään arkistoille. Vaihtoehtoina oli luolaston rakentaminen tai digitalisointi. He valitsivat digitoinnin eli se oli heidän vastauksensa vakavaan kriisiin.”
Ilman tarinoita olisimme kuin tyhjä kuori
Ahoranta kiinnostui historiasta jo nuorena ja suunnitteli historianopettajan uraa. Yliopisto-opintojen loppuvaiheessa tie vei korkeakouluharjoitteluun Kansallisarkistoon, jossa avautui määräaikainen toimistosihteerin paikka. Kolmen kuukauden harjoittelu muuttui elämäntehtäväksi, joka on vienyt eteenpäin jo yli kaksi vuosikymmentä.
”Olen nähnyt urani aikana niin sanotun klassisen ajan, jolloin kirjoituskoneet olivat vielä käytössä. Nyt elämme niin sanottua uutta aikaa, jossa puhutaan datasta, tekoälystä ja digitalisaatiosta. On hienoa, että kehittyvä teknologia tuo historian aiempaa saavutettavammaksi ja menneisyyden lähemmäksi.”
”Tiedon säilyttäminen on arvokasta, koska se kertoo siitä, keitä me olemme ja minkälainen on Suomen tarina. Tiedon avulla voimme peilata omaa elämäämme omiin esivanhempiimme sekä saavuttaa ylisukupolvista yhteyttä ihmisiin, joita emme ole tunteneet, mutta joiden perimää kannamme. Ilman tarinoita olisimme kuin tyhjä kuori”, Ahoranta tuumii.
On aika ylittää ne kaksi rajaa
Ahoranta on silmin nähden innoissaan, sillä iso muutos tapahtuu juuri nyt – meidän aikanamme.
”Niin monet sukupolvet ovat tähän mennessä tavallaan jättäneet arkiston samanlaisena seuraaville sukupolville kuin ovat sen itse saaneet. Me pääsemme ylittämään ne kaksi rajaa, joita ihmiskunta ei ole vielä ylittänyt: tiedon saatavuus laajenee kaikille ja samaan aikaan aineistot tulevat ymmärretyiksi kaikille.”
”Olemme vielä matkalla, mutta tämä on näköpiirissä”, Ahoranta summaa.
