Kohti uuden työn palveluekosysteemiä

Valtionhallinnossa on meneillään iso toimintakulttuurin ja työn paradigman muutos, joka vaatii paljon keskustelua ja yhteistä tahtotilaa. Onnistumisen mahdollistaminen vaatii myös paljon nykyistä enemmän konsernitoimijoiden yhteistyötä. Palveluverkkouudistus, valtion toimitilastrategia ja yhteisten työympäristöjen kehittäminen, MOPA-linjaukset ja hybridityön uudet toimintatavat luovat konsernitoimijoille yhteisen tavoitetilan perustan. Kyse on ennen kaikkea uuden oppimisesta ja vanhasta (toimimattomasta) luopumisesta. Valmennustarvetta kaikille virkamiehille sekä eri rooleissa toimijoille (asiantuntijat, johto, esimiehet, HR jne.) tullee runsaasti. HAUSin rooli isojen virkamiesjoukkojen valmentajana korostuu.

Yhteisöllisyyden ja sosiaalisuuden uudet toimintamallit, vaativan asiantuntijatyön tekeminen tulevaisuuden monipaikkaisessa ja monitapaisessa työssä, perinteisen toimistotyön uudelleenmuotoilu. Mm. näitä edellä mainittuja asioita on virastojen taholta nostettu esiin käymissämme keskusteluissa. Selvää tarvetta on myös hybridityön ja hajautettujen tiimien johtamiseen liittyvälle valmennukselle. Muutoksen isoa kuvaa pitää tuoda näkyville esimiehille ja johdolle. Uutta osaamista digitaalisten alustojen käyttöön sekä digitaalisen yhteisöllisyyden ylläpitämiseen tarvitaan myös.

Uudenlaisen työn tekemisen kulttuuri edellyttää panostusta, jollaista tähän mennessä ei juuri ole tehty, mutta johon on nyt erinomaiset mahdollisuudet. Valtion konsernitoimijat ja palvelun tuottajat ovatkin nyt päättäneet lähteä yhdessä muotoilemaan uusia palvelukokonaisuuksia virastojen tueksi, yhdessä asiakasvirastojen kanssa. Ensimmäiset palveluntuottajien kehittämisjamit pidettiin 1.6. Yhteinen tahtotila syntyi nopeasti. Konsernipalveluntuottajien yhteistyöllä tavoittelemme parempaa palvelua, vaivatonta monipaikkaista ja hybridiä työskentelyä, yhteistä suuntaa tulevalle kehitykselle sekä säästöjä, tehokkuutta ja päällekkäisyyksien välttämistä. Liikkeelle on tarkoitus lähteä ketterän kehittämisen mallilla, yhdessä virastojen kanssa kehittäen ja oppien.

On hyvä muistaa, että ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa mallia, joka stabiloidaan useaksi vuodeksi eteenpäin. Tämän hetkisten ratkaisujen kehittämisen rinnalla on siksi tärkeää katsoa myös mahdollisimman kauas ja mahdollistaa jo seuraavakin työelämän kehitysharppaus. Sekin on jo varmasti ihan nurkan takana.

Seuraavat jamit pidämme Työ 2.0 Labin fasilitoimana 27.8. klo 12-14. Tarkemmat tiedot ja ilmoittautumisohjeet toimitamme tuonnempana. Merkkaa ajankohta kuitenkin jo nyt kalenteriisi! Voit myös antaa jo nyt omia ajatuksiasi palvelukokonaisuuksien kehittämiseen tästä.

Tehdään yhdessä uusista työtavoista parhaita mahdollisia. Tervetuloa mukaan!

Lisätietoja antavat:

Virpi Einola-Pekkinen, VM
Liisa Virolainen, VK
Reetta Ripatti-Jokela, Senaatti
Petteri Kallio, HAUS
Ann-Marie Rigoff, Valtori

Vastaa

Pakolliset kentät on merkitty *