Hyppää sisältöön

Artikkelit - Page 21 of 57 - Valtiolla.fi

Artikkelit

”Kun teemme yhdessä, pystymme mihin vain”

Covid-19 -pandemia ei jättänyt Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle vaihtoehtoja. Äkkiä oltiin tilanteessa, jollaista ei ollut..

GTK löysi uuden ajan yhteisöllisyyden

Korona sysäsi Geologian tutkimuskeskuksessa liikkeelle voiman, joka tuotti yhden merkittävimmistä työkulttuurin muutoksista. Hybridityöstä kasvoi uusi..

Uuden työn Kaiku-palkinto Kestävät virastot -yhteishankkeelle

Tänä vuonna Uuden työn Kaiku-palkinnon voitti  Kansallisarkiston, Museoviraston, Suomenlinnan hoitokunnan ja Taiteen edistämiskeskuksen yhteishanke Kestävät virastot. ..

Kaiku-palkinto voittaja: Kaverivirastot sukelsivat kestävään kehitykseen

Kun Kansallisarkisto, Museovirasto, Suomenlinnan hoitokunta ja Taiteen edistämiskeskus pistivät kestävän kehityksen osaamiset, tarpeet ja toiveet..

Kaiku-kunniamaininta: Uusi toimintamalli yllätti jopa tekijänsä

Sisä-Suomen poliisilaitos lähti rohkeasti kokeilemaan uutta toimintamallia, jonka kehittämisen punainen lanka kutoutuu valmentavaan ja oppivaan..

Tiedon luo – keskustelua datasta, vallasta ja johtamisesta (kauden 2 jaksot)

Valtiokonttorin kaksikielisen Tiedon luo -podcastin toisella tuotantokaudella Henni johdattaa kuuntelijat pohtimaan luovuuteen, dataan ja algoritmeihin..

Työsuojelun uutiskirje valtion työsuojeluhenkilöstölle 1/2022 on julkaistu

Uutiskirjeen aiheina: • Uusi valtion työsuojelun yhteistyöryhmä aloitti toimintansa • Yhteistyöryhmän jäsenet esittäytyvät • Uutisia..

Työelämäpalveluiden uutiskirje 2/2022 on julkaistu

Vuoden toinen uutiskirje tarjoaa seuraavia ajankohtaisia aiheita: Valtiolla.fi -työelämäsivusto uudistui Uusi Valtion työsuojelun yhteistyöryhmä aloitti..