
4 suurta muutosta – organisaatiokulttuurit murroksessa
Työelämän jatkuvat muutokset ja organisaatiokulttuurien murrokset eivät ole uutinen. Mutta mikä kaikki lopulta on muuttunut..
Työelämän jatkuvat muutokset ja organisaatiokulttuurien murrokset eivät ole uutinen. Mutta mikä kaikki lopulta on muuttunut..
Valtiokonttori käynnisti kokeilun helmikuussa uudentyyppisestä kehittäjävalmennuksesta, jonka tavoitteena on tarjota mahdollisuus eri virastoista ja ministeriöistä..
Komealta kuulostava sanapari, deliberatiivinen demokratia, sitouttaa, motivoi ja lisää luottamusta. Se sopii niin yhteiskunnan kuin..
Se jo tiedetään, ettei sosiaalinen media ole pelkkää hupia. Sitä ei niinkään vielä ymmärretä, miten..
Sisäministeriössä on kehitetty laadukasta, oikea-aikaista ja entistä ennakoivampaa tiedolla johtamista. Vuoden kokemukset kertovat, että tiedon..
Kun yhdistetään kaksi erilaista toimintakulttuuria, muutokselle on annettava aikaa. Jyväskylän yhdyskuntaseuraamuslaitos ja Laukaan vankila tutustuivat..
Moniammatillinen osallistaminen kertoo siitä, että jokainen mielipide ja ajatus ovat tärkeitä. Kun asioista on sovittu..
KEHA-keskus on synnyttänyt toimivan ja tuottavan monipaikkaisen verkosto-organisaation, jossa töitä tehdään paikasta riippumatta. Miten homma..