
Yhteisvoimin kohti vahvempaa yhteisöllisyyttä
Pohjois-Savon ELY-keskuksessa tartuttiin monipaikkaisen työn haasteisiin ja ryhdyttiin määrätietoisesti vahvistamaan yhteisöllisyyttä koko työyhteisön voimin. Johdon..
Pohjois-Savon ELY-keskuksessa tartuttiin monipaikkaisen työn haasteisiin ja ryhdyttiin määrätietoisesti vahvistamaan yhteisöllisyyttä koko työyhteisön voimin. Johdon..
Meillä aluehallintovirastoissa on ollut jo ennen pandemiaa pitkä kokemus niin etätyöskentelystä kuin monipaikkaisesta ja verkostomaisesta..
Kotimaisten kielten keskus Kotus ja Kansallisarkisto toteuttivat yhdessä henkilöjohtamisen uudistamiseen tähdänneen Kaiku-hankkeen. Juuri päätökseen saadun..
Poliisin työssä ei voi valita työtehtäviään, mikä korostaa vahvan resilienssin merkitystä kaikissa poliisin tehtävissä ja..
Reilu vuosi sitten maa- ja metsätalousministeriössä käynnistyi Kaiku-rahoitteinen Uudistuva työ -hanke. Hanke oli suunnattu noin..
Syyttäjälaitoksessa on toteutettu Kaiku-kehittämishankkeena mittava muutos, jonka jalkauttaminen jatkuu vakiinnuttamisen myötä edelleen. Organisaatiomuutoksen voi viedä..
Palkeissa käynnistyi maaliskuussa 2020 Kaiku-kehittämishanke, jonka tavoitteena oli luoda toimintamalli asiantuntijarooleissa toimivien henkilöiden kehittymisen ja..