Vastuullisuusvuoden kevätjuhla

Kulunut toimintavuosi viime syksystä tähän alkukesään on ollut kestävän kehityksen edistämisen ja vastuullisuusraportoinnin näkökulmasta tapahtumarikas. Syyskuussa 2021 saimme Valtiokonttorissa julkaistua ohjeen vastuullisuusraportoinnista valtionhallinnossa. Ohjeessa hahmoteltiin kaikille valtionhallinnon organisaatioille yhteistä tapaa raportoida omasta toiminnasta vastuullisuuden ja kestävän kehityksen edistämisen näkökulmasta. Loppuvuoden ja kevättalven mittaan tähän jaettuun viitekehykseen tutustuttiin erilaisissa Vastuullisuusverkoston tapahtumissa ja työpajoissa, mutta mielestäni se todella konkretisoitui tänä keväänä julkaistuissa vastuullisuusraporteissa.

Tähän mennessä 40 valtionhallinnon organisaatiota on julkaissut omasta toiminnastaan vastuullisuusraportin. Jotta kaikkiin julkaistuihin raportteihin olisi vaivattomampaa tutustua ja mahdollista hahmottaa kokonaistilannetta, olemme koonneet Valtiokonttorin verkkosivuille linkkejä niihin raportteihin, jotka raportoivat organisaatiot ovat omilla verkkosivuillaan julkaisseet.

Meillä Valtiokonttorissa työ yhteenvedon muodostamiseksi kaikista näistä julkaistuista vastuullisuusraporteista on käynnissä, samoin kuin arvion tuottaminen valtionhallinnon hiilijalanjäljestä. Tavoitteenamme on julkaista vastuullisuusraporttien yhteenveto syyskuun loppuun mennessä.  Yhteenvedon tarkoituksena on koota yhteen tiivis kuvaus siitä työstä, mitä valtionhallinnossa tehdään kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi julkaistujen vastuullisuusraporttien valossa. Tulevaisuudessa vuosittain julkaistavista vastuullisuusraporteista laadittava vuosittainen yhteenveto voi parhaimmillaan tarjota työkalun valtionhallinnon työn kehittymisen seurantaan yli ajan. Lähestymmekö itsellemme asettuja vastuullisuustavoitteita? Onko kestävän kehityksen eteen tekemämme työ riittävää ja oikeansuuntaista?

Vaikka vuosi vastuullisuusraportoinnin näkökulmasta huipentui valmiisiin raportteihin, ei niiden valmisteluun käytettyä aikaa voi liikaa korostaa. Viime syksynä ja tänä keväänä on ollut ilahduttavaa työskennellä yhdessä poikkihallinnollisen vastuullisuusverkoston jäsenten kanssa erilaisissa tapahtumissa, Vastuullisilla aamukahveilla ja Vastuullisuus näkyväksi -työpajoissa. Toukokuussa pidetyssä työpajassa keskityttiin jakamaan kokemuksia julkaistujen vastuullisuusraporttien laadinnasta. Oli hienoa kuulla, miten vastuullisuusraportointi muuttui asteittain teoriasta käytännöksi ja oman organisaation vaikuttavuus kestävän kehityksen haasteissa vähitellen alkoi kirkastua. Kesätauon jälkeen hiomme Valtiokonttorissa seuraavan toimintavuoden suunnitelmat timanttisiksi ja jatkamme innolla yhteistä työskentelyä verkoston kanssa.

Sitä ennen on hengähdystauon paikka. Aurinkoista ja rentouttavaa kesää!

Kirjoittaja

Katri Kanerva

Vastuullisuusasiantuntija, Valtiokonttori

Vastaa

Pakolliset kentät on merkitty *