Päivystysapu-palvelu tavoittaa jo 94 % kaikista suomalaisista

Päivystysapu 116117 on terveydenhuollon päivystysajan neuvonta- ja ohjauspalvelu, joka neuvoo puhelimitse asukkaita äkillisissä terveysongelmissa. Yhteydenottoon vastaava terveydenhuollon ammattilainen tekee hoidon tarpeen arvion, jonka perusteella joko ohjaa soittajan oikean palvelun pariin tai antaa ohjeita itsehoitoon.

Päivystysapu on tarkoitettu palvelemaan sellaisissa kiireellisissä terveysongelmissa, jotka eivät ole hätätapauksia. Henkeä uhkaavissa tilanteissa soitetaan aina numeroon 112.

Päivystysapu-palvelun toiminta käynnistettiin sosiaali- ja terveysministeriön kehityshankkeena syyskuussa 2017, ja elokuussa 2021 se palvelee jo 94 % koko Suomen väestöstä. Tämä tarkoittaa yli 5,3 miljoonaa suomalaista. Tavoitteena on, että tulevaisuudessa kaikki Suomen asukkaat olisivat palvelun piirissä.

DigiFinlandin koordinoimaa Päivystysapua on alusta saakka kehitetty tiiviisti valtionhallinnon ja alueellisten toimijoiden välisenä yhteistyönä. Kansallisista toimijoista mukana ovat muun muassa STM, THL sekä hätäkeskus. Työssä pyritään alueiden väliseen yhteistoimintaan ja sitä kautta siihen, että numeroon 116117 soittamalla saa aina yhdenmukaista palvelua asuinpaikasta riippumatta. Palvelun tuottamisesta vastaavat sairaanhoitopiirit ja kunnat.

Tulevaisuudessa Päivystysapu 116117 -palvelulle tullaan toteuttamaan digitaalisia työkaluja sekä ammattilaisten että asukkaiden käyttöön. Ensimmäisenä käyttöönotettava digipalvelu on kaikille terveydenhuollon ammattilaisille suunnattu kiireellisen hoidon perusteiden ohjekirjasto, joka pohjautuu sosiaali- ja terveysministeriön julkaisemiin kiireellisen hoidon perusteisiin.

Lue lisää Päivystysapu 116117 -palvelusta >

Päivystysavun sivusto: https://116117.fi

 

Kirjoittaja

#Tietokiri

#Tietokiri

Vastaa

Pakolliset kentät on merkitty *