Onko Kaiku-pöllön vuoro lennähtää teille? Haku käynnissä 16.2.2024 saakka

Kaiku-palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 2004. Vuosien saatossa se on myönnetty 16 kertaa. Nyt 20-vuotisen taipaleen kunniaksi jaamme sen jälleen keväällä 2024 ja täten olemme julistaneet haun pöllön uudeksi kotipesäksi.

Onko organisaatiossanne tai yhteistyöverkostossanne uudistettu rohkeasti? Oletteko kokeilleet uusia toimintatapoja – jos, niin miten kokeilunne on muuttanut organisaatiotanne, työtänne ja teitä? Millaisia kehittämistyönne ja kokeilujenne kokemuksia jakaisitte oivalluksina toisille? Entä kohtasitteko yllätyksiä tai vastoinkäymisiä ja mitä ne opettivat?

Työn murros haastaa meidät omaksumaan nopeasti uusia asioita työssä, mutta myös uudistamaan työn tekemisen kulttuuria ja työtapoja. Työelämän uudistuminen edellyttää toiminta- ja kokeilukulttuuria, jossa on lupa kokeilla ja oppia. Kokeilemalla kehittämiseen kuuluu, että lopputulosta ei voi tarkkaan etukäteen määritellä ja onnistumisten lisäksi hyödynnetään oppina myös mahdolliset kokemukset vastoinkäymisistä.

Palkintohaussa etsimme jaettavaksi esimerkkejä valtion organisaatioiden, verkostojen, kumppanuuksien ja työyhteisöjen toteuttamista kehittämishankkeista. Kyse ei tarvitse olla projektoidusta hankkeesta, vaan se voi olla aivan hyvin myös vaikkapa työyhteisön yhteisestä ideasta kipinän saanut käytäntöön viety kokeilu, josta on opittu merkityksellistä uutta. Mukaan voi siis ilmoittautua kenties pieneltäkin tuntuneella muutoksella arjen työtapoihin, joka seurauksiltaan onkin parhaimmillaan ollut askel merkittävään uudistumiseen.

Haku on kaksivaiheinen. Valitsemme hakemusten perusteella joukon finalisteja tarkempaa tutustumista varten. Kaikki osallistuvat saavat silti näkyvyyttä, sillä jokaisesta kokeilusta tuotetaan artikkeli Valtiolla.fi-työelämäsivustolle.

Nyt kokeilut ja kokemukset jakoon! – Hae Kaiku-palkintoa viimeistään 16.2.2024 (ko. vuorokauden aikana saapuneet hakemukset huomioidaan). Tässä vaiheessa haluamme teidän kertovan:

  • Mikä sai toimimaan, ja mitä kokeilitte tai kehititte?
  • Kenelle se näkyi ja miten?
  • Mitä oivalsitte tai opitte?
  • Millaisia yllätyksiä tai vastoinkäymisiä kohtasitte ja mitä opitte niistä?
  • Miten uudistus on muuttanut esimerkiksi asiakas- tai työntekijäkokemusta, työtänne tai organisaatiotanne?
  • Mitä kokemustenne perusteella suosittelisitte muille?

Valtion Työelämäpalvelut palkitsee yhden tai useamman esimerkillisen toimintatapojen kehittämiskokeilun Kaiku-palkinnolla ja/tai kunniamaininnalla. Voittaja julistetaan Valtio Expossa 7.5.2024. Voittaja saa palkinnoksi 10 000 euroa jatkokehittämiseen sekä kuvanveistäjä Juhani Saksan suunnitteleman, elämänviisautta kuvastavan Kaiku-pöllö-veistoksen. Pääpalkinto myönnetään Kaiku-kehittämisrahana, jota voidaan myöntää valtion virastolle tai laitokselle.

Tutustu vuoden 2022 osallistujiin ja palkittuihin.

Lisätietoja: kaikupalkinto@valtiokonttori.fi

Vastaa

Pakolliset kentät on merkitty *