Henkilöstöjohdon foorumilla on tänä vuonna juhlavuosi

Valtion henkilöstöjohdon foorumi edistää valtion laadukasta henkilöstöjohtamista, jakaa hyviä käytäntöjä sekä toimii vertaisoppimisen ja -tuen verkostona jäsenilleen. Foorumi kokoaa säännöllisesti yhteen noin 200 ministeriöiden ja virastojen henkilöstöjohtajaa ja -päällikköä sekä henkilöstön kehittämisestä vastaavaa. Verkosto toimii aktiivisesti myös tapaamisten välillä. Foorumin puheenjohtaja toimii yhteistyössä valtiovarainministeriön valtionhallinnon kehittämisosaston kanssa ja osallistuu myös valtion HR-ohjausryhmän toimintaan verkoston edustajana. Henkilöstöjohdon foorumi kokoontui ensimmäisen kerran vuonna 2002, joten tänä vuonna on syytä juhlia.

Kati Pärnänen toimii foorumin puheenjohtajana

Yksikön päällikkö Kati Pärnänen oikeusministeriöstä aloitti foorumin puheenjohtajana tämän vuoden alussa. Millaisissa tehtävissä olet ollut valtiolla urasi aikana, ja miten voit hyödyntää työkokemustasi foorumin puheenjohtajana?

​​– Olen ollut valtiolla vuodesta 2008, sitä ennen pitkään yksityissektorilla. Kokemusta on oikeusministeriöstä ja sisäministeriöstä sekä virastoista Fimeasta. Minulla on ehkä hiukan epätyypillinen tausta hr-tehtäviin eli vuoteen 2019 saakka toimin viestintäpäällikkönä ja viestintäjohtajana. Sitten sain herätyksen, että haluaisin jatkaa uraani henkilöstön kehittämisen ja johtamisen parissa ja siirryin oikeusministeriössä vetämään henkilöstöyksikköä. Uskon, että puheenjohtajan tehtävässä on hyötyä pitkästä esihenkilökokemuksesta ja toisaalta myös siitä, että olen ollut useammassa organisaatiossa valtiolla. Viestintätausta tuo myös erilaista näkemystä hr-asioihin, eli puhutaanko kieltä, jota ymmärretään.

Mikä mielestäsi on henkilöstöjohdon foorumin tärkein tehtävä nyt alkaneella puheenjohtajakaudellasi?

​​– Itselleni tärkeä teema on yhdenvertaisuus, kuinka voimme edistää yhdenvertaisuutta ja miten se konkreettisesti näkyy hr-asioissa. Koska nyt näyttää siltä, että koronarajoituksia poistetaan, niin varmasti on myös tarpeen jakaa tietoa ja hyviä käytäntöjä monipaikkaisen työn johtamisesta ja hybridityöstä. Tässä korostuu esihenkilön työn kehittäminen, jota pidän yhtenä kilpailutekijänä työmarkkinoilla. Mielestäni on tärkeää pohtia myös valtion työantajakuvaa ja kehittää sitä yhdessä, sillä kisaamme yhä kovemmin hyvistä työntekijöistä. Kuinka tuomme esiin sen, että valtiolla on oikeasti kiinnostavia, haastavia ja kehittäviä tehtäviä tarjolla. Koska teemat eivät voi olla vain puheenjohtajan päässä, olen pyytänyt näin puheenjohtajakauteni aluksi muutaman satunnaisesti valitun pienemmän ryhmän virtuaalikahville kertomaan omia näkemyksiään tärkeistä aiheista.

Mikä merkitys tämän tyyppisillä yhteistyöfoorumeilla on jäsenille, ja millaisena näet puheenjohtajan roolin?

​​– Yksi tärkeä rooli on olla vertaistukena toisille. Tämä siksi, ettei kaikilla henkilöstöpäälliköillä tai vastaavilla ole omassa organisaatiossaan isoa verkostoa tukenaan. On myös hyvä oppia muilta. Olen aina sanonut, että hyvät toimivat ideat kannattaa aina varastaa omaan käyttöön. Pidän tärkeänä sitä, että jaamme oppimiskokemuksia, niin niitä hienosti maaliin menneitä kuin myös niitä, joissa ei mennyt kuin Strömsössä. Kaikesta opimme yhdessä. Puheenjohtajan roolin näen verkoston ohjaajana ja fasilitaattorina, joka auttaa verkostoa eteenpäin. Ehkä vähän voi olla huumoriakin matkassa kokouksissa välillä.

Verkosto tukee ja auttaa toisiaan

Millaisia haasteita nämä poikkeusajat ovat tuoneet valtion henkilöstöjohtamiseen ja miten niistä on mielestäsi selvitty?

​​– Poikkeusajat ovat tuoneet hyvin monenlaisia haasteita, ihan käytännön terveysturvallisen työn järjestelyistä etäjohtamisen haasteisiin ja uusien virkamiesten virtuaaliperehdytyksiin. Olemme varmasti jokaisessa virastossa oppineet paljon ja myös verkostona yhdessä. Hienoa on ollut havaita, että verkosto tukee ja auttaa toisiaan. Keskusteluryhmässämme voi kysyä mitä vain. Mielestäni valtiolla on selvitty erinomaisesti poikkeusajan haasteista. Työpainetta on ollut koronasta johtuen hyvin paljon, mutta suomalainen virkamies kyllä kykenee ja osaa. Henkilöstöjohtamisessa on tärkeintä ollut kuunteleminen ja ymmärrys uuden, vaikean ja myös pelottavan asian edessä.

Ja palataan vielä lopuksi juhlavuoteenne, eli miten haluaisit juhlistaa 20-vuotiasta foorumia tänä vuonna?

​​–​ Voi toki tällainen taival vaatii juhlintaa. Tämä juhlavuosi selvisi minullekin vasta tehtävän aloittamisen jälkeen. Ihan ensimmäiseksi toivoisin, että voisimme järjestää kokouksen ihan perinteisenä livekokouksena ja tavata kasvotusten samassa tilassa isolla joukolla. Jo se olisi hienoa. Mutta pohdimme muita juhlimisen tapoja kevään aikana, Kati kertoo.

Teksti: viestintäasiantuntija Marja-Leena Viitala, valtiovarainministeriö
Kuva: oikeusministeriö

Vastaa

Pakolliset kentät on merkitty *