Hyppää sisältöön

resilienssi

resilienssi

Resilienssi on hyvinvoinnin lähde ja elinvoiman säie

Resilienssi ei ole asiana mystinen, vaikka se saattaa kuulostaa kryptiseltä. Se on hyvinvoinnin osatekijä, se..

Tunnistatko myös muutokseen liittyvät piilevät riskit?

Turvallisuusympäristön muutokset heijastuvat ja seuraavat yhteiskunnallisia muutoksia. Muutostahti on yhä vain kiihtyvä muun muassa uusien..

Yhdessä oppimista ja resilienssiä

Kaiku-kehittäjien yhteistyöryhmän huhtikuun kokouksessa palasimme kuluvan vuoden ja 20.5.2021 pidettävän kevätpäivän teemaan Parempi työelämä yhdessä..

Kuunteleminen luo turvallisuutta.

Psykologinen turvallisuus rakentaa oppivaa ja kestävää työyhteisöä

Kaiku -verkoston kevätpäiviä on pidetty toukokuussa läsnätilaisuuksina jo pitkään ja tällekin keväälle sellainen oli kalenteroitu..

Resilienssiä kannattaa rakentaa

Poliisin työssä ei voi valita työtehtäviään, mikä korostaa vahvan resilienssin merkitystä kaikissa poliisin tehtävissä ja..

Liisa Välikangas

Pakko on myös mahdollisuus

Koronaviruspandemia on vielä siinä vaiheessa, että seuraamme sen aiheuttamaa tuhoa ja kärsimystä kaikkialla maailmassa. Samaan..

Poikkeustilanne vaatii henkisen ja sosiaalisen tuen valmiuksia

Koronatilanteen seurauksena työyhteisöjen arki on poikkeustilanteessa, joka näyttäytyy monimuotoisesti. Toisille se tarkoittaa työkalenterin tyhjenemistä ja..

Musta joutsen testaa toimintakyvyn

Tässä jutussa oli tarkoitus hahmotella organisaation jännitteitä ja resilienssiä. Sitten pamahti koronavirus, joka vajaassa viikossa..