Liisa Välikangas

Pakko on myös mahdollisuus

Koronaviruspandemia on vielä siinä vaiheessa, että seuraamme sen aiheuttamaa tuhoa ja kärsimystä kaikkialla maailmassa. Samaan aikaan olemme alkaneet pohtia sitä, miten tästä poikkeustilanteesta päästään ulos ja millaisen jäljen se jättää. Edessä on mittava uudelleenrakentaminen. Kaikki ei palaa ennalleen, eikä pidä palatakaan. Kriisit ovat myös mahdollisuus uuden esille nousemiseen.

Koronaviruspandemia on katkaissut tehokkaasti erilaiset fyysiset kontaktit ihmisten väliltä, kun hallitukset eri puolilla maailmaa ovat määränneet, että kokoontuminen on kielletty. Joissakin maissa, kuten Ruotsissa, uskotaan, että hallituksen antamat ohjeet riittävät, joissakin muissa maissa on määrätty ulkonaliikkumiskielto, jonka rikkomisesta rangaistaan sakolla.

Olemme havahtuneet näkemään, kuinka suuri merkitys ja rooli sosiaalisella kanssakäymisellä on modernissa maailmassa. Kaupunkilaisen elämäntavan keskiössä ovat erilaiset ihmisten väliset kohtaamiset.

Merkittävä määrä taloudellisesta toiminnasta tapahtuu ihmisten välisellä sosiaalisen toiminnan alueella: matkailu, ravintolat, kulttuuri, urheilu, koulutus. Kaupungit on rakennettu niin, että ihmiset asuvat hyvin tiheästi. Fyysinen läheisyys on arkea, jonka vältteleminen aiheuttaa hankaluuksia.

Suomi on kuitenkin vähäväkinen. Edes kaupunkimme eivät ole erityisen tiiviitä. Sen on voinut kokea maailmalla liikkuessaan. Suomalaiselle kokemus esimerkiksi aasialaisissa suurkaupungeissa voi olla epämiellyttävä, jopa pelottava, kun ihmispaljous hyökyy päälle, eikä ihmispaljouden keskellä osaa luontevasti liikkua.

Suomessakin suuri ero on kaupunkien ja maaseudun välillä. Haja-alueella se elämäntapa, jota hallitus nyt edellyttää, ei poikkea kovinkaan paljon siitä, mihin on totuttu.

Poikkeustila kääntää asioita päälaelleen.

Poikkeustila kääntää asioita päälaelleen. Nyt uhkana on moderni kaupunkilainen elämäntapa, jossa erilaisten suunniteltujen ja suunnittelemattomien ihmiskontaktien määrä on valtava. Se, mitä on pidetty tavoiteltuna, on muuttunut uhkaksi.

Samaan aikaan eristäytyvä elämäntapa on noussut vaatimukseksi. Se, mitä on pidetty menneenä maailmana, onkin muuttunut hyveeksi.

Digiloikka otetaan nyt

Liisa Välikangas

– Tämä pandemiatilanne johtaa digiloikkaan. Meillä on ollut mahdollisuus ottaa se, mutta emme ole sitä tehneet. Nyt se tehdään, kun on pakko, Liisa Välikangas sanoo.

Liikkumisrajoitukset poistuvat vähitellen. Ne tulevat kuitenkin aiheuttamaan sen, että kansantaloudet romahtavat kaikkialla maailmassa. Poliittisten päättäjien tehtävänä on löytää keinot, joilla näitä talouden romahduksen vaikutuksia voidaan parhaalla mahdollisella tavalla lieventää ja huolehtia siitä, että yhteiskunnat saadaan mahdollisimman vähin vaurioin pyörimään uudelleen.

– Vaikka pandemian aiheuttaa paljon inhimillistä kärsimystä ja talouden romahtamisen seuraukset tulevat olemaan hirveät, voimme nähdä, että monet asiat myös edistyvät, sanoo professori Liisa Välikangas.

– Monet muutokset tapahtuvat vasta pakon edessä. Uskon, että tämä pakko johtaa digiloikkaan. Meillä on ollut paljon valmiuksia ottaa digitaalisuus huomattavasti tehokkaammin käyttöön, mutta kun pakkoa ei ole ollut, emme ole sitä tehneet. Nyt se tapahtui oikeastaan yhdessä päivässä, kun fyysiset tapaamiset kiellettiin.

Välikangas ottaa esimerkin omasta työympäristöstään, yliopistoista.

– Kaikki opiskelu meni verkkoon muutamassa päivässä. Nyt opiskelu voi tapahtua ihan mistä tahansa, fyysinen läsnäolo ei ole tarpeellista. Myös tentit sujuvat verkossa mainiosti.

Professori Aino Kianto sanoo, että tämä tilanne muistuttaa siitä, että ihminen on tottumustensa orja, joka pyrkii ylläpitämään rutiineja.

– Me haluamme ylläpitää rutiineja ja luovumme niistä vain pakon edessä. Etätyö on ollut jo vuosia mahdollista, mutta sitä on tehty melko vähän. Nyt miljoona suomalaista tekee etätyötä.

Monet viihtyvät etätyössä. YLE:n teettämässä kyselyssä 300 000 vastaajaa ilmoitti haluavansa jatkaa etätyössä myös sen jälkeen, kun poikkeustilanne loppuu.

– Olemmeko me nyt yhden todella suuren työntekemiseen liittyvän muutoksen äärellä, Aino Kianto pohtii.

Etätyön laajeneminen asettaa työelämän järjestämiselle haasteita. Mutta ne ovat voittopuolisesti positiivisia.

Työn uusi malli

Työ on organisoitava uudella tavalla. Johtamista pitää muuttaa.

– Tässä on suuri mahdollisuus ottaa laajalti käyttöön itseohjautuva toimintamalli ja uudistaa johtamista niin, että se tukee itseohjautuvuutta. Vaikutukset saattavat olla suuret myös niin, että perinteinen työpaikka, siis fyysinen työpaikka, ei tulevaisuudessa olekaan tarpeellinen. Mitkä sen vaikutukset ovat kiinteistömarkkinoilla? Kianto pohtii.

Liisa Välikangas ihmettelee, että ihmiset ovat ilman sen suurempaa vastustusta hyväksyneet aikaa vievät työmatkan ikään kuin annettuna.

– Hyvin harva pystyy käyttämään työmatkan tehokkaasti. Se on hukka-aikaa, johon saattaa vuorokaudessa pahimmillaan kulua tunteja. Samaan aikaan meillä on ollut tarjolla keinot tehdä etätyötä, mutta niitä ei ole haluttu ottaa syystä tai toisesta käyttöön. Tämä tilanne mahdollistaa muutoksen, Välikangas sanoo.

Sekä Kianto että Välikangas arvelevat myös, että työhön liittyvä lentomatkustaminen tulee vähentymään, sillä nyt opitaan neuvottelemaan ja pitämään kokouksia verkossa. Säästö matkustamiskustannuksissa on merkittävä, mutta samalla vähenee myös ympäristön kuormittaminen.

Viruksen vaikutukset eivät ole pelkästään negatiivisia.

Viruksen vaikutukset eivät ole pelkästään negatiivisia, vaikka sen ääneen sanominen tilanteessa, jossa kuolemantapausten määrä kasvaa ja yhteiskunnat ovat äärirajoilla kamppaillessaan viruksen leviämistä vastaan, saattaa olla aikaista.

Välikangas pohtii eristämisen vaikutusta, joka on kahtalainen.

– Me olemme opetelleet kiireisen elämäntavan, jossa aikaa pysähtymiselle ei ole. Nyt se on tapahtunut pakosta. Luovuuden kannalta sisäinen aika on hyvin tärkeää. Siinä ihminen pysähtyy ja antaa tilaa ajattelemiselle ja pohdinnalle, jonka seurauksena voi oivaltaa jotakin, kyetä liittämään asioita uudella tavalla yhteen, mikä on innovatiivisuuden kannalta ensiarvoista.

– Samaan aikaan elämme kuitenkin sosiaalisessa eristymisessä. Luovuuden kannalta myös sosiaalisilla kontakteilla on suuri merkitys, sillä dialogilla on suuri merkitys siinä, kuinka ajattelumme edistyy. Tiedämme, että tämä sosiaalinen eristyminen loppuu aikanaan. Jos kykenemme säilyttämään aikaisempaa paremmin sisäisen ajan ja luopumaan vääränlaisesta kiireestä, näiden yhdistelmä saattaa tuoda paljon uusia ajatuksia, Välikangas uskoo.

Viruksen mahdollisuus torjuttiin

Aino Kianto sanoo, että tällainen epidemia oli täydellinen musta joutsen, siis tapahtuma, jonka toteutuminen on niin epätodennäköistä, ettei sen toteutumista pidetä edes mahdollisena. Kuitenkin se on samaan aikaan vaikutuksiltaan erittäin suuri. Se suistaa yhteiskunnat raiteiltaan, kuten nyt on tapahtunut.

– Ei tällaiseen ole osattu varautua, eikä ole ymmärretty, kuinka vahva globaali keskinäisriippuvuus meillä on. Sen seurauksena tällainen koko maailman yli levittyvä pandemia on mahdollinen, Kianto sanoo.

Voimavarat on käytetty sellaisen, mikä tuntuu tarpeellisemmalta.

Mustiin joutseniin varautumatta jättäminen ei johdu pelkästään tietämättömyydestä. Varautumisessa on kyse myös siitä, kuinka taloudellisia resursseja käytetään. Koska musta joutsen on erittäin epätodennäköinen, voimavarat halutaan käyttää sellaiseen, mikä tuntuu tarpeellisemmalta. Ennakolta valmistautuminen kohtaamaan tämän kaltainen tilanne sitoo valtavasti yhteiskunnan voimavaroja. Sen vuoksi jälkiviisaus johtaa virheellisiin päätelmiin.

Aino Kianto

– Tässä mitastaan eri yhteiskuntien, organisaatioiden ja ihmisen resilienssiä eli sitä, kuinka ne pystyvät reagoimaan ja selviytymään täysin odottamattomasta tilanteesta, Aino Kianto sanoo.

Aino Kianto muistuttaa, että tällaisiin uhkiin tarvitaan resilienssiä eli sitä, että yhteiskunta kykenee vastaamaan myös sellaisiin uhkiin, jotka tulevat yllättäen ja ennakoimatta. Kyse on siitä, että kyetään reagoimaan ja käynnistämään oikeat toimet, jotta uhan aiheuttamat seuraukset voidaan rajoittaa niin pieniksi kuin mahdollista.

– Resilinssi ei ole sitä, että ollaan etukäteen varauduttu kaikkeen mahdolliseen. Se on kykyä toimia järkevästi myös silloin, kun kohtaamme yllättäviä, ennalta tietämättömiä asioita. Tämä ei korjaannu syyllistämällä päättäjiä varautumattomuudesta vaan sillä, että toimimme tässä ja nyt päättäväisesti, ja että meillä on kyky tehdä päätöksiä ja toimia niin, että vauriot jäävät mahdollisimman pieniksi.

– Tämä on niin poikkeuksellinen tilanne, ettei meillä tässä vaiheessa ole kykyä arvioida sitä, mitkä toimet ovat oikeita ja mitkä eivät. Sen arvioiminen on mahdollista vasta jälkikäteen. Tällaisesta meidän sukupolvellamme ei ole mitään kokemusta. Nyt oppia yritetään ottaa niiltä, jotka ovat olleet pandemian keskellä hieman meitä kauemmin. Aikaperspektiivi on todella lyhyt, Kianto sanoo.

Liisas Välikangas puhuu strategisesta resilienssistä.

– Se tarkoittaa sitä, että ei edes ajatella niin, että toivotaan kaiken palaavan ennalleen. Strategisessa resilienssissä on kyse siitä, että osataan hyödyntää muuttuvaa tilannetta, ottaa käyttöön uusia toimintatapoja ja muodostaa niistä uusia pysyviä toimintamalleja, siis hyödyntää tilannetta, johon on jouduttu. Tällaisia asioita Välikankaan mielestä ovat muun muassa erilaisten digitaalisten toimintatapojen käyttöönotto. Peruuttaminen ei ole oikea vaihtoehto, on mentävä eteenpäin. Mutta digitaaliset mahdollisuudet voisivat tarkoittaa myös sitä, että tehokkuus ei synny siitä, että ihmiset sullotaan mahdollisimman tiiviisti asumaan kaupunkeihin. Digitaalisuus on tehnyt työskentelyn ajasta ja paikasta riippumattomaksi. Sen mahdollisuuksia ei ole vielä paljon hyödynnetty.

Mahdollisuus kestävään maailmaan

Sekä Välikangas että Kianto pitävät mahdollisena, että koronaviruspandemian seurauksena on uudenlainen mahdollisuus rakentaa yhteiskunnat sellaisiksi, että myös ilmastonmuutos ja maapallon kantokyky voidaan ottaa paremmin huomioon.

– Me olemme joutuneet näkemään, että elämässämme on tosi paljon kaikkea sellaista turhaa, jota ilman tulemme hyvin toimeen. Mitä mieltä on siinä, että aina pitää olla tarjolla avokadoja, koska niitä tietysti aina jossakin päin maapalloa kypsyy. Sen sijaan emme enää kunnolla osaa käyttää omia juureksiamme. Ruokaomavaraisuuden kasvattamisesta on hyötyä kaikille. Se vähentää haavoittuvuutta, mutta samalla se myös vähentää kuljetusten tarvetta, Aino Kianto ottaa esimerkin.

Myös Liisa Välikangas uskoo, että ekologisten näkökulmien huomioon ottaminen voi merkittävällä tavalla nousta esiin.

Identiteetin avulla on mahdollisuus suunnistaa muutoksen keskellä.

Aino Kianto sanoo, että parhaimmin tällaisista odottamattomista muutoksista selviytyvät ne, jotka kykenevät pitämään kiinni omasta identiteetistään niin, etteivät menetä sitä, vaikka kykenevätkin huomioimaan ympäristössä tapahtuvat muutokset. Identiteetti on se, jonka ympärille asiat rakentuvat ja jonka avulla muutoksessa on mahdollisuus suunnistaa.

– Oman identiteetin säilyttäminen koskee yhtä lailla ihmisiä kuin organisaatioita. Identiteetti ei kuitenkaan ole muuttumaton monoliitti, vaikka se onkin pysyvä. Identiteetti ei ole muutosta vastustava asia vaan se, mikä antaa meille kyvyn kohdata muutos tuhoutumatta, Kianto sanoo.

Sekä Välikangas että Kianto uskaltavat katsoa hieman kauemmas kuin siihen lähitulevaisuuteen, jolle epäilemättä ominaista on mittavista taloudellisista haasteista selviytyminen, niin, että inhimilliset menetykset voidaan minimoida.

Mutta myös mahdollisuuksia on. Niistä tärkein on, että opimme elämään uudella tavalla, hyödyntämään tarjolla olevia mahdollisuuksia ja rakentamaan maailman, joka on kestävämpi kuin se, jonka nyt joudumme jättämään taaksemme.


Teksti: Heikki Hakala Kuvat: Liisa Välikangas, Aino Kianto ja Pixabay