7571 uusimaalaista yritystä toimitti tavaroita tai palveluita valtio-asiakkaille

Valtion virastot ja laitokset tekivät vuonna 2019 hankintoja 7 571 toimittajalta, joiden osoite on Uudellamaalla. Kokonaisuudessaan valtiolla oli vuonna 2019 toimittajia 24 085, joten Uusimaa vastaa niistä lukumäärällisesti 31 prosenttia.

Euromääräisesti Uudenmaan osuus oli valtion viime vuoden hankinnoista 70 prosenttia, sillä uusimaalaisilta toimittajilta tehtiin hankintoja 2,7 miljardin euron edestä, kun kaikkien hankintojen yhteenlaskettu summa oli 3,9 miljardia euroa.

Nämä luvut on laskettu Tutkihankintoja.fi-sivustolla julkaistavien valtion hankintojen osalta, joten ne eivät sisällä esimerkiksi puolustusvoimien eikä poliisin hankintoja.

Lisätietoja julkisista hankinnoista ja toimittajamarkkinoista löytyy Tutkihankintoja.fi-palvelun lisäksi muun muassa Hanselin vuosikertomuksesta.

 

Klikkaa kuva suuremmaksi:

Valtion tekemistä hankinnoista 31 prosenttia tehtiin uusimaalaisilta toimittajilta

 

Kirjoittaja

#Tietokiri

#Tietokiri

Vastaa

Pakolliset kentät on merkitty *