Palkeiden asiakaskoulutuksissa keväällä 2 200 osallistujaa

Palkeiden avoimissa koulutuksissa keväällä 2200 osallistujaa valtionhallinnosta

Tiesitkö, että Valtion- talous ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus (Palkeet) myös kouluttaa asiakkaitaan?

Viime kevään aikana Palkeiden järjestämät, kaikille valtionhallinnossa työskenteleville avoimet, asiakaskoulutukset keräsivät yhteensä 2 200 oman osaamisensa kehittämisestä kiinnostunutta osallistujaa. Kun tällaisia avoimia asiakaskoulutuksia järjestettiin kaikkiaan 21 kappaletta, keräsi kukin niistä siis keskimäärin reilut 100 kuulijaa. Avointen asiakaskoulutusten lisäksi Palkeiden koulutuspalvelut järjestävät myös asiakaskohtaisesti räätälöitäviä koulutustilaisuuksia.

Palkeet kouluttaa lähinnä talous- ja henkilöstöhallinnon järjestelmistä ja niiden mahdollisimman vaivattomasta ja tehokkaasta käytöstä. Koulutuksessa on pyritty huomioimaan käyttäjäkunnan moninaisuus: kuka tahansa voi kaivata vinkkejä matkalaskun tekoon tai Kieku-portaalin käyttöön, toisaalta esimerkiksi esimiesasema tai työskentely HR-asiantuntijana tuovat tullessaan omat erityiset tarpeet. Järjestetyt koulutukset ovat mitä ilmeisimmin myös vastanneet kysyntään, sillä saatu asiakaspalaute on ollut hyvää. Erityisesti kouluttajien asiantuntemukseen on oltu tyytyväisiä.

Alkavan syksyn koulutustarjontaan voi tutustua osoitteessa https://www.palkeet.fi/tapahtumat/koulutukset.html ja samasta paikasta löytyvät myös ilmoittautumislinkit. Koulutukset toteutetaan korona-turvallisesti Skype-yhteydellä ja nauhoitetut tallenteet ovat katsottavissa myöhemminkin videoseinältä Kiekun ohjepankin kautta.