Henrik Meinander ja Perttu Pölönen: Jos historia on hukassa, katoaa myös tulevaisuus

Tiedon luo -podcastin neljännessä jaksossa syvennytään työn murrokseen ja pohditaan, millaista osaamista tulevaisuuden työelämässä tarvitaan. Vieraina keskustelemassa ovat Helsingin yliopiston historian professori Henrik Meinander ja futuristi, keksijä ja säveltäjä Perttu Pölönen. Valtionhallinnon asiantuntijoiden kommenttipuheenvuorojen innoittamana jaksossa piirretään näkyväksi myös julkishallinnon tavoitteita ja innovaatioiden kehittämiseen liittyviä haasteita.

Suomen julkinen hallinto pärjää monilla mittareilla erinomaisesti kansainvälisissä vertailuissa. Suomi on maailman vakain yhteiskunta, perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen on korkealla tasolla ja julkiset palvelut ovat kattavat. Kehityksen etujoukossa oleminen on tärkeää, sillä lainsäädäntö vaikuttaa suurella tavalla esimerkiksi yritysten toimintaedellytyksiin ja innovaatioiden syntymiseen.

– Teknologia on tuottanut myös poliittisia ilmiöitä, jotka ovat vaikeasti hallittavissa. Sosiaalinen media on nopeuttanut kommunikaatiota, mutta kommunikaatio käy epätahdissa lainsäädännön ja yhteiskunnallisen uudistuksen kanssa. Miten tämä ongelma tai haaste ratkaistaan, niin siihen minulla ei ole vastausta, Henrik pohtii Tiedon luo -podcastissa.

”Teknologia on tuottanut myös poliittisia ilmiöitä, jotka ovat vaikeasti hallittavissa.”

Suomalainen yhteiskunta ei voi tuudittautua menneisyyden menestykseen, vaan kärkiasema esimerkiksi koulutuksen tai yhteiskunnallisen vakauden ja luottamuksen suhteen täytyy ansaita yhä uudelleen. Jaksossa pohdimmekin, onko Suomi valmis panostamaan kehitykseen riittävästi ja mitä se oikeastaan vaatii. Tähän liittyen Valtiokonttorin Talous, tieto ja työelämä -toimialan johtaja Lasse Skog kertoo kommentissaan tarinan Keniasta, jossa on toteutettu innovaatioita niukoilla resursseilla.

Miltä työn tulevaisuus sitten näyttää futuristin silmin katsottuna?

– Google tietää ja sanoo helposti faktat ja tiedot. Sillä on paljon enemmän tietoa kuin kenellekään meistä, mutta sillä ei ole ymmärrystä, eikä käsitystä oikeasta ja väärästä. Nyt pitää miettiä, minkälaista tietoa me haluamme haalia. Sanoisin, että työelämää kannattaisi rakentaa inhimillisen tiedon ja kykyjen, eli sydämen sivistyksen varaan, Perttu sanoo Tiedon luo -podcastissa.

Vahva julkinen hallinto on oikeusvaltion toimivuuden perusta. Muutokset työelämässä, työn tekemisen tavoissa ja kulttuurissa heijastuvat kuitenkin myös laajemmin yhteiskuntaan, kuten verotukseen, sosiaaliturvaan ja koulutusjärjestelmään. Työelämän kehittämisen parissa Valtiokonttorissa työskentelevä Liisa Virolainen maalaakin kommentissaan kuvaa siitä, miten työn murros näyttäytyy valtionhallinnossa. Millaisia havaintoja Liisa on tehnyt, kun työn murroksen vaikutuksia pohditaan yksilöiden identiteettien näkökulmasta?

Tervetuloa kuuntelemaan Valtiokonttorin Tiedon luo -podcastia!

Tiivistelmä jaksosta suomeksi ja ruotsiksi.

Valtiokonttorin Tiedon luo -podcastissa Henni Purtonen johdattaa kuuntelijat tulevaisuuden työelämän ja johtamisen ajankohtaisten kysymysten äärelle. Jokaisessa jaksossa vieraiden kokemukset ja havainnot maailmasta kehystävät jotakin ajankohtaista yhteiskuntaan tai työelämään liittyvää teemaa. Henni juttelee vieraiden kanssa myös elämästä, unelmista ja menestyksestä.

Kirjoittaja

Henni Purtonen

Viestintäasiantuntija, Valtiokonttori

Kirjoittaja

Tiedon luo

Podcast , Valtiokonttori

Vastaa

Pakolliset kentät on merkitty *