Valtiokonttorin Työkulttuuripodi

Ajatuksia Työkulttuuripodista: Jakso 5

Työkulttuuripodin viidennessä jaksossa pohditaan sitä, miten teknologian kehitys muokkaa työtä ja oppimista. Henni Purtosen kanssa keskustelemassa ovat Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin digitaaliset yhteydet alueen johtaja Henriikka Rosti ja Futuricen strategia- ja kulttuurikonsultti Marika Schaupp.

Jaksossa keskustellaan muun muassa siitä, kuinka Traficomissa organisoidutaan ratkaistavien asioiden ympärille ja yhteistyötä tehdään yli hallinnonrajojen. Tämä on muuttanut johtamista yhteisjohtamisen suuntaan. Työn hektisyys ja tehtävien kirjo on kasvanut. Yhtä ihmistä ei voida palkata tekemään yhtä asiaa, vaan jokaisen on opittava jatkuvasti osana työtään.

Jaksossa esille nousevat erityisesti seuraavat teemat: 

  1. Oppimisen tarve työpaikoilla on lisääntynyt. Yhteiskunta muuttuu, asiakastarpeet kehittyvät ja samalla syntyy koko ajan uutta haltuunotettavaa, tehtäviä ja sisältöjä virastojen työhön. Digitalisaatio osin poistaa vanhoja työtehtäviä, mikä saattaa vähentää perusasioiden hoitamista, jolloin asiantuntijoiden työ keskittyy usein entistä enemmän haastavampien asioiden ratkaisemiseen. Marika Schaupp korostaa, että oppiminen ei ole hukkaa, kuten aiemmin on ajateltu. Se on organisaatioiden elinehto. Jotta organiaatio olisi tehokas, se edellyttää ajan antamista oppimiselle.

 

  1. Oppimisen ei tarvitse, eikä sen kannata olla mitään juhlavaa tai arjen yläpuolella olevaa. Se on pysähtymistä yhteisen työn äärelle, yhteistä miettimistä. Työstä, sen suunnasta ja haasteista keskustelemista sekä asioiden ratkaisemista yhteisvoimin. Usein keskustelusta tulee jäsentyneempää ja tavoitteellisempaa, kun hyödynnetään jäsentämisen työkaluja. Valmentavan ja oppivan työkulttuurin VALOA-sivusto tarjoaa käyttöönne esimerkiksi VALOA-työkirjan, jonka avulla pääsette nopeasti liikkeelle ja kohti konkreettisia työyhteisön kokeiluja.

 

  1. Podcastin keskustelussa nousi esiin myös uudenlainen suhtautuminen muutosvastarintaan. Usein muutosvastarinnaksi nimetty ilmiö ei ole vastustamista, vaan taustalla voi olla esimerkiksi puutteita oppimisen tukemisessa. Työntekijät saattavat tarvita lisää tietoa tai lisää aikaa yhdessä pohtia muutoksen vaikutuksia työhönsä. Varsinkin, jos työ muuttuu paljon, ei oppiminen tapahdu kädenkäänteessä. Eri mieltä olevia olisi tarpeen kuunnella ja ottaa kriittinen suhtautuminen huomioon näkökulmana, joka saattaa auttaa organisaatiota eteenpäin. Kriittisesti suhtautuvilla saattaa olla esimerkiksi sellaista tietoa asiakkaista, mitä muutosta suunnitellessa ei ole pystytty ottamaan huomioon.

 

Marjon vinkit valmentavan ja oppivan työkulttuurin edistämiseen:

 

Marjo Heikkinen

Kirjoittaja

Marjo Heikkinen

Työn muotoilija ja perustaja, Motiwe Oy

Vastaa

Pakolliset kentät on merkitty *