Valtorin lukuisilla ICT-hankinnoilla kustannussäästöjä – lisäarvoa asiakkaillemme

Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori tuottaa valtion toimialariippumattomat ICT-palvelut. Palveluiden tuotanto edellyttää merkittäviä ICT-laite- ja palveluhankintoja, joiden kokonaisarvo vuositasolla on yli 250 miljoonaa euroa.

Valtorin hankinnoilla varmistetaan se, että valtionhallinnon tuhannet tietojärjestelmät ja noin 80 000 valtionhallinnon työntekijää saavat käyttöönsä laadukkaan ja turvallisen infrastruktuurin ja työvälineet, joilla mahdollistetaan ministeriöiden ja virastojen työn tekeminen niin toimistossa kuin etänä. Hankinnat ovatkin keskeinen osa Valtorin toimintaa. Asiakkaamme voivat keskittyä omien palvelujensa tuottamiseen, kun me teemme hankinnat heidän puolestaan.

Muutama esimerkki Valtorin hankintojen kirjosta

Laitteet ja järjestelmät tarvitsevat toimiakseen paljon erilaisia työasemaohjelmistoja, tietokantoja ja tietoturvaohjelmistoja, joiden lisenssien hankinnoista ja ylläpidosta Valtori vastaa. Valtorin hallinnassa oleva lisenssiomaisuus on satojen miljoonien arvoinen ja vuosittaiset lisenssi- ja niiden ylläpitohankinnat ovat noin 40 miljoonaa euroa.

Uusimme muun muassa vuosittain noin 30 000 työasemaa. Tämän lisäksi käyttöön otetaan uusia palvelimia 1 000 kappaleen vuosivauhdilla – kokonaismäärän ollessa noin 16 000 tällä hetkellä. Tämän lisäksi hankimme vuodessa satoja levyjärjestelmiä ja palomuureja.

Tietoliikennettä varten tarvitaan yli tuhanteen valtion toimipisteeseen tietoliikenneyhteyksiä, kytkimiä, reitittimiä ja lähiverkkolaitteita, joita hankimme satoja vuosittain.

Valtori tekee yhteistyötä myös eri kumppaneiden kanssa. Hankimme konsultointipalveluja sekä Valtorin omiin että asiakkaidemme kehitysprojekteihin. Näitä voivat olla esimerkiksi ulkopuoliset projektipäälliköt, arkkitehdit, tekniset- ja tietoturva-asiantuntijat tai liikkeenjohdollinen ja prosessikonsultointi.

Valtori hankkii myös kaikkea sitä, mitä normaali työyhteisö tarvitsee, kuten toimistotarvikkeista huonekaluihin, tilapalveluista siivouspalveluihin tai työterveyspalveluita. Toimistoympäristöön hankimme muun muassa näyttöjä, telakoita, monitoimi- ja AV-laitteita asennuspalveluineen.

Oman mausteensa Valtorin hankintoihin tuo se, että osa infrastruktuuriin liittyvistä hankintasopimuksista on erittäin pitkiä, lähemmäs 10 vuotta. Valtori on yksi Suomen suurimpia ICT-hankintoja tuottavista organisaatioista. Tuottamamme palvelut näkyvät joka päivä valtionhallinnon arjessa.

Kirjoittaja

Tuomo Kouhia

Hankinnat ja kumppanit -yksikön päällikkö, Valtori

2 kommenttia

Sauli Talja

Hei,

hyvä ja mielenkiintoinen kirjoitus, joka antaa hyvää kuvaa siitä perustietoteknisestä volyymistä, josta Valtori vastaa. Mutta tarkoitetaanko esimerkiksi siivouspalveluden ja työterveyspalveluiden hankinnassa Valtorin itselleen ja omille työntekijöilleen hankkimia palveluita?

hennipurtonen

Kiitos kysymyksestä. Siivouspalveluiden ja työterveyspalveluiden hankinnassa tarkoitetaan nimenomaan Valtorin itselleen ja omille työntekijöilleen hankkimia palveluita.

Vastaa

Pakolliset kentät on merkitty *