
Julkisten hankintojen toimittajamäärä kasvaa
Yhteishankintayksikkö Hanselin sopimustoimittajien lukumäärä kasvoi vuoden 2019 lopun 480 toimittajasta 640 toimittajaan vuoden 2020 loppuun..
Yhteishankintayksikkö Hanselin sopimustoimittajien lukumäärä kasvoi vuoden 2019 lopun 480 toimittajasta 640 toimittajaan vuoden 2020 loppuun..
Tänä vuonna Uuden työn Kaiku-palkinnon voitti Maahanmuuttovirasto Turpro -kehittämishankkeella. Kunniamaininnan sai Vankiterveydenhuolto, Riihimäen vankilan poliklinikan..
Valtionavustuksilla rahoitetaan monenlaista hyödyllistä toimintaa, hankkeita ja investointeja esimerkiksi erilaisten yhdistysten toimintaa, liikuntapaikkojen rakentamista, kirjastojen..
Uuden työn Kaiku-palkinto on kilpailu, jossa etsitään rohkeita kokeiluja ja uusia toimintatapoja. Tänä vuonna Kaiku-palkinnon..
Turpro-kehittämishankkeen idea sai alkunsa vuonna 2018, kun Maahanmuuttoviraston (Migri) asiantuntijat olivat virkamatkalla kreikkalaisella pakolaisleirillä Lesboksen..
Palkeissa käynnistettiin scrum-kummitoiminta vuoden 2020 lopussa. Uudistetun strategian myötä Palkeissa koettiin tarvetta ketteryyden lisäämiselle sekä..
Kansallisessa koulutuksen arviointikeskuksessa suunniteltiin ja toteutettiin uusi verkkoperehdytys uusille virkamiehille. Valmiita käytäntöjä saatiin laajennettua, jäsenneltyä..
Riihimäen vankilan poliklinikalla suunniteltiin ja otettiin käyttöön omahoitajamalli, jonka myötä jokaisella vangilla on vastuuhoitaja. Hoitajien..