Olen tehnyt työtä kestävyyden pitkään ja jossain vaiheessa alkoi kalvaa tunne siitä, että jotain on pielessä. Aloin ihmetellä, miksi kaikesta tekemisestä huolimatta maailman suunta ei ole muuttunut siten kuin haluaisimme, vaan planeetan rajat paukkuvat yhä pahemmin, taloudessakin on vastoinkäymisiä ja nyt tulee takapakkia myös monilla sosiaalisilla mittareilla. Eikö kestävyystyö johdakaan kestävyyteen?
Olen saanut tehdä työtä yhteiskunnallisen päätöksenteon rajapinnassa kuitenkaan olematta itse ihan sisäpuolella. Silloin huomasin järjestelmien dynamiikan ajavan meitä entistä syvemmälle mekanismeihin, jotka ennemmin kaventavat liikkumatilaamme kuin mahdollistavat uutta ja kestävää. En kuitenkaan kertaakaan ole tavannut ihmistä, joka toivoisi tällaisia lopputuloksia. Mutta niin kuitenkin vain käy, vaikka halusimme muuta.
Alkuun ihmettelyni oli sisäistä, mutta sitten aloin puhua siitä ääneen. Yllätyksekseni huomasin, etten ollutkaan ajatteluni kanssa yksin vaan yhä useampi kertoi miettineensä ihan samaa. Nykyään tapaan jatkuvasti ihmisiä, jotka miettivät työnsä vaikuttavuutta niin valtionhallinnossa, yrityskentässä, järjestöissä kuin opetuksessa – kaivataan jotain uutta ja pohditaan, miten tämän voisi tehdä toisin. Ehkä sinäkin olet yksi heistä?
Pelkällä turhautumisella ei vielä pääse eteenpäin, vaan pitäisi löytää se toinen tie. Muutoin vain jatketaan vanhojen tapojen toistamista viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen, koska ei ole muutakaan ja muutkin jatkavat samaa rataa. Näin se meni minullakin, kunnes törmäsin sattumalta uuteen näkökulmaan, joka mullisti tapani ajatella ja toimia. Mistä tässä oli kyse ja miten tällaisessa turbulentissa maailmassa voisi päästä eteenpäin?
Onko murros uhka vai mahdollisuus?
Maailma on toki aina muuttunut, mutta välillä tulee jaksoja, jolloin muutos on suurempaa. Ehkä olemme juuri nyt tällaisessa murroskohdassa, jossa yhteiskunnan perusteet muovautuvat uusiksi. Jatkuva nopeatempoinen liike ja uhkakuvat haastavat meitä ja murentavat sitä pohjaa, jonka varaan toiminta on pitkään rakentunut. Tutut keinot eivät ehkä enää toimi halutusti ja voi syntyä tyhjiöitä, joissa ei ole keinoja ollenkaan.
Murroksen keskellä olo on ymmärrettävästi usein sekä toivoton että voimaton. Murroskohta avaa kuitenkin myös mahdollisuuksia uudenlaiselle tekemiselle ja uusille asioille, mutta kehityksen ohjaaminen uuteen potentiaaliin vaatii meiltä ehkä totutusta poikkeavaa ajattelutapaa.
Ymmärrä konteksti: Onko maailma kone vai elävä järjestelmä?
Kun kestävyyshaasteiden vaativuusaste kasvaa, korostuu kysymys siitä, miten ajattelutapamme muovaa toimintaamme. Teollistumisen alkuajoilta nousi tapa nähdä maailma koneena, jossa osia voi säätää ja asiat ovat ainakin jossain määrin ennakoitavia. Tästä on tullut huomaamattamme yhteiskunnan vakiintunut tapa toimia, emmekä kovinkaan usein pysähdy kyseenalaistamaan sitä. Uhkakuvien alla mekanistinen ajattelu sitä paitsi vahvistuu, koska aivomme kaipaavat kontrollin tunnetta ja valmiita vastauksia. Kun olemme oppineet käyttämään vasaraa, näemme nauloja joka puolella, ja tämä tuntuu ihan normaalilta.
Kuitenkin kontekstit, joissa toimimme ovat erilaisia ja ne vaativat silloin erilaisia lähestymistapoja. Historiallisista syistä ja aivojemme toiminnasta johtuen tyypillisin virheemme on luulla kompleksista haastetta monimutkaiseksi – ja yrittää ratkaista sitä ajattelulla, joka sopii monimutkaiseen tilanteeseen. Siksi keskityn nyt näihin kahteen. Ennen toimeen ryhtymistä pitäisi siis mm. kysyä itseltään, onko tilanne monimutkainen vai kompleksinen, koska monimutkaiseen tilanteeseen voi soveltaa mainittua mekanistista ajattelua, mutta sama ajattelu ei sovi kompleksiseen tilanteeseen.
Monimutkainen tilanne
Monimutkainen tilanne on melko selkeä ja vaikka kaikkea ”konepellin alla” ei suoraan voi nähdä, tilannetta voi analysoida rationaalisesti ja oikeanlaisella erityisosaamisella. Kokonaisuus on otettavissa osiin ja osat voi myös laittaa takaisin. Tilanteeseen löytyy optimaalinen ratkaisu, johon on usein annettu jonkinlainen malli tai ohje. Vastaukset kysymyksiin ovat aika suoraviivaisia, epäjärjestys voidaan muuttaa järjestykseksi, ja tapahtumaketjuja voi kontrolloida. Näissä tilanteissa voimme myös yleensä ennakoida, mitä muutoksesta seuraa. Monimutkaisissa tilanteissa 1 + 1 = 2. Esimerkiksi tietokone, tuotantolinja tai tehdasprosessi on tyypillisesti monimutkainen tilanne.
Kompleksinen tilanne
Kompleksisessa tilanteessa osia voi ymmärtää vain suhteessa toisiinsa, eikä niistä saa selkoa irrallisina. On lukematon määrä eri vaihtoehtoja, miten asiat voivat mennä. Jos otat palasen pois tai muutat osaa, kokonaisuus muuttuu, ja pieni liike voi saada suhteettoman ison muutoksen aikaiseksi. Tilanteita ei myöskään voi yksinkertaistaa tai yleistää ilman, että ne irtoavat todellisuudesta. Vastauksia ei välttämättä ole ollenkaan eikä varmuutta voi saada, emmekä tiedä, mitä emme tiedä. Epäjärjestys on järjestelmän luontainen ominaisuus, joka mahdollistaa uudistumisen.
Ei ole suoria syy-seuraussuhteita, kaikki vaikuttaa kaikkeen ja osat toimivat eri tavoin eri toimintaympäristöissä. Yleispätevillä standardeilla, malleilla tai säännöillä ei pääse kovin pitkälle, koska konteksti määrittää, miten asia menee. Toimintaympäristö on elävä järjestelmä eikä lopputulosta voi ohjata tai ennakoida, koska se ”kehkeytyy” (emergence). Kompleksisessa tilanteessa 1 + 1 on jotain muuta kuin 2.
Ihmiset ja ihmisten (sekä muiden elävien olentojen) väliset tilanteet ovat kompleksisia. Tiimit, organisaatiot, kaupungit ja muut yhteisöt ovat niin ikään kompleksisia ympäristöjä, samoin kuin talousjärjestelmämme ja yhteiskuntamme. Myös kestävyyshaasteet ovat kompleksisia, koska niissä yhdistyvät koko yhteiskunnan ja planeetan dynamiikka eli niin ekologiset, sosiaaliset, kulttuurilliset kuin taloudelliset näkökohdat.
Regeneratiivisella ajattelulla kohti kompleksisuutta
Tällaiset elävät ympäristöt tarvitsevat kokonaisvaltaista systeemistä lähestymistapaa, koska muutos epäonnistuu, jos sitä yrittää saada aikaiseksi säätämällä vain osia. Osien säätäminen lähinnä vain ylläpitää olemassa olevaa ja osaoptimoi sitä, eli laitetaan laastaria päälle, vaikka pitäisi puuttua taustalla vaikuttavaan juurisyyhyn. Toimitaan siis oikeastaan vain vähemmän huonosti, jonka johdosta myöskään ’vähennä haittoja’ -lähestymistapa ei johda kestävyyteen. Ei puistokaan puhdistu heittämällä sinne vähemmän roskaa.
Mekanistinen lähestymistapa kestävyystyössä johtaa siis usein siihen, että fokuksemme rajautuu liian kapeasti vain ihmistoiminnan haittojen vähentämiseen tai yksittäisten irrallisten osien korjaamiseen (heikko kestävyys). Ajaudumme oireiden hoitamiseen, kun meidän oikeastaan pitäisi muuttaa taustalla vaikuttavia kestämättömiä dynamiikoita. Haittojakin pitää toki edelleen vähentää ja tahdin pitäisi nopeutua, mutta sitä voi lähestyä toista kautta. Uudistavalla (regeneratiivisella) ajattelulla, eli elävien systeemien periaatteita mukailevalla lähestymistavalla nimittäin pääsee usein lopputuloksiin, joissa kokonaisuus voi paremmin ja haitatkin vähentyvät melkein kuin sivutuotteena. Luodaan siis ratkaisuja, jotka muuttavat toimintalogiikkaa kohti aitoa ja vahvaa kestävyyttä.
Mekanistisen ja regeneratiivisen ajattelun välisiä eroja voi kuvata esimerkiksi näin:
Tällainen kuva on toki lokeroiva, eli mekanistinen, eli erot ajattelutapojen välillä ovat ennemmin erilaisia sävyjä kuin näin tarkkarajaisia, mutta joskus ajatteluamme auttaa tällainen keinotekoisempi selkeys.
Uudistavan ajattelun ytimessä on usko ihmisen kykyihin ajatella itse ja hänen hyvää tarkoittavat aikomukset, integriteetti ja mahdollisuudet vaikuttaa omalla toiminnallaan. Muutosta ei siis pakoteta ulkoa- tai ylhäältäpäin esimerkiksi kepeillä tai porkkanoilla, vaan luomalla epäsuorasti edellytyksiä toivotulle muutokselle. Tämä lähestymistapa perustuu ihmisen luontaiseen haluun kehittyä kohti merkityksellisiä asioita osana laajempaa yhteisöä.
Mitä tämä voisi tarkoittaa valtionhallinnossa ja sinulle työssäsi Suomelle?
Tiedän kokemuksesta, että juuri lukemasi voi tuntua järkeenkäyvältä mutta liian vaikealta. Saatat ajatella, että noinhan sen pitäisi mennä mutta se on kuitenkin utopiaa. Tämä on hyvin ymmärrettävää ja varsin inhimillistä. Oppimamme mekanistinen ajattelutapa saa nimittäin meidät herkästi ajattelemaan, että olemme vain merkityksetön komponentti isossa koneistossa. Mutta tästäkin ajattelutavasta voi oppia pois ja systeeminen toiminta on siitä kiehtovaa, että se näyttää meille, miten kaikki vaikuttaa kaikkeen, kaikella on merkitystä ja asiat muuttuvat askel kerrallaan eikä yhdellä isolla käännöksellä. Ehkä siis työkalut ovat lopulta lähempänä kuin ajatteletkaan, eikä siihen tarvita teknologiaa vaan sinä itse olet väline?
Voimme ohjata muutosta kohti haluamaamme tavoitetta, mutta se vaatii meiltä toisenlaista linssiä ja uudenlaisia toimintatapoja – ehkä vähän rohkeuttakin. Kysyn itseltäni usein, miten navigoimme monikriisisessä maailmassa viisaudella eikä paniikilla. Ei minulla ole tähän valmista vastausta, mutta uuden oppimisen ja uusien menetelmien kokeilemisen kautta olen kuitenkin löytänyt mielekkäämpiä teitä eteenpäin. Työni kestävyyden parissa ei enää tunnu samanlaiselta puurtamiselta vaan saan siitä paljon energiaa, iloa ja onnistumisen kokemuksia.
Olen hahmottanut muutamia konkreettisia toimenpiteitä, joilla voin vaikuttaa toimintaympäristööni uusilla tavoilla ja tuottaa myös uudenlaisia lopputuloksia. En tietenkään saa yksin isoja muutoksia aikaiseksi, mutta olen liittynyt ehkä vielä vähän hiljaiseen mutta kasvavaan muutoksentekijöiden etujoukkoon, jossa halutaan tosissaan rakentaa hyvää elämää planeetan rajoissa.
Minkälaisia kykyjä tämä kompleksisuuden maailma odottaa meiltä ja miten saamme koko ihmisyyden kapasiteetin käyttöön paremman tulevaisuuden rakentamiseksi? Monia asioita teemme toki jo hyvin, mutta tarvitsemme myös sellaisia kykyjä, jotka voivat jäädä näkymättömiin tai emme ymmärrä arvostaa niitä. Keskityn siksi tässä niihin, joista keskustelemme harvemmin.
Itselleni, ja monelle muullekin tuntemalleni ihmiselle toimivia metodeja ovat olleet esimerkiksi mielenrauhan vaaliminen ja omien ajattelutapojensa tiedostaminen. Työskentely mielen joustavuuden kanssa on myös tärkeää, millä tarkoitan mm. poisoppimista ja suhtautumista asioihin avoimesti ilman painetta päästä nopeasti lopputuloksiin tai saada valmiita vastauksia. Aito kuuntelu on vaikuttava keino päästä pinnan alle haastavissa asioissa ja se voi paljastaa esimerkiksi pelkoja, jotka usein muodostavat jumeja muutokselle. Uudenlaisilla ja joskus myös niillä vaikeimmilla kysymyksillä löytää usein keinoja, joita muuten ei olisi tullut ajatelleeksikaan. Tämä vaatii toki usein enemmän aikaa, mutta joskus on niin, että pääsemme nopeammin eteenpäin, kun välillä hidastamme.
Yksi kompleksisuuden avainkyvyistä on myös muun kuin kognitiivisen tiedon saaminen mukaan päätöksentekoon. Olemme tottuneita ajattelemaan rationaalisesti ja tekemään päätöksiä erilaisen ”kovan” datan perusteella, mutta silloin meiltä jää huomaamatta kaikki sellainen, joka ei ole helposti muodostettavissa sanoiksi tai numeroiksi, tai ymmärrettävissä tarkkarajaisten mittareiden kautta.
Kestävyyshaasteiden ratkaiseminen on vääjäämättä jännitteistä, kun ongelmien määrittelyjä ja ratkaisuvaihtoehtoja on usein vähintään yhtä monta kuin keskusteluun osallistujia. Siksi tarvitsemme myös kykyä olla erimielisyyden äärellä niin, että se nostaa ajattelun uudelle tasolle eikä aja asiaa liian nopeasti kompromisseihin, joissa kaikki häviävät.
Pieniltä tuntuvat toimenpiteet voivat yllättäen muuttaa asetelmaa hyvinkin paljon. Esimerkiksi, mitä huomaat, kun havainnoit omaa ajatteluasi ja mistä oletuksista lähdet liikkeelle? Mitä tapahtuu, kun muutat kysymyksiä esimerkiksi palaverissa tai aloitat palaverin uudella tavalla? Miten palaverin sisältö, tunnelma ja lopputulos muuttuu, jos pidätte palaverin toisessa paikassa? Mitä löydätte, jos ongelmien sijaan keskitytte potentiaaliin? Mitä jos joskus vain kuuntelisit palaverissa etkä olisi itse niin paljon äänessä?
Ehkä tällaisia metodeja kokeillen huomaat yhtäkkiä, että löydätte uudenlaisia reittejä kestävyystyössä ja asiat alkavat muuttua uudella tavalla? Toisin toimiminen voi viitoittaa tietä kohti kokonaisvaltaisesti kestävää tulevaisuutta, josta löytyy monihyötyisiä ratkaisuja ja positiivista virtaa eteenpäin.
Artikkelissani käsittelemä regeneratiivinen lähestymistapa on erittäin laaja aihe ja toivottavasti uteliaisuutesi heräsi ja haluaisit oppia lisää. Artikkelin lähteistä löytyy paljon lisäluettavaa ja kirjoittelen näistä teemoista aktiivisesti niin sosiaalisessa mediassa kuin blogissani.
Lähteitä:
Thinking in Systems Book Sale – The Donella Meadows Project
The Regenerative Economic Shaper Perspective Paper— Part 1 | by Carol Sanford | The Regenerative Economy Collaborative | Medium
The Regenerative Life: Transform Any Organization, Our Society, and Your Destiny | Carol Sanford
Indirect Work | Carol Sanford
Nature Works: Activating Regenerative Leadership Consciousness eBook: Hutchins, Giles: Kindle Store
Cynefin framework: A Leader’s Framework for Decision Making, Harvard Business Review, Dave Snowden, Mary E. Boone, 2007
Positive Tipping Points – Tim Lenton OBE – Oxford University Press
Regenerative Leadership – Hutchins Giles & Laura Storm – Nidottu (9781783241194) | Adlibris kirjakauppa
Master and his Emissary – Iain McGilchrist
An actionable understanding of societal transitions: the X-curve framework | Sustainability Science | Springer Nature Link
Blogi | WhyCo
