Minne pöllö lentää? Kuka voittaa Kaiku-palkinnon?

Uuden työn Kaiku-palkinto on vuosittainen kilpailu, jossa etsitään rohkeita kokeiluja ja uusia toimintatapoja. Tänä vuonna Kaiku-palkinnon voittaja  julkistetaan 20.5. klo 14.30-15.30 järjestettävässä virtuaalisessa tilaisuudessa.

Finaaliin on valittu neljä ehdokasta. Kaikista kokeiluista julkaistaan artikkeleita Valtiolla.fi-sivustolla. Artikkeleita julkaistaan päivittäin, ja niitä tulee yhteensä 11.

Kokeilua ja kehittämistä

Kehittävän toiminta- ja kokeilukulttuurin edistämisessä tärkeää on lupa kokeilla ja oppia. Tavoitteellinen vaikuttavuus syntyy yhteiskehittämisen, kohderyhmien kirkastamisen ja kokeilujen kautta. Systeemisessä ja jatkuvasti muuttuvassa ympäristössä kokeilut tuovat näkyviin tekijöitä ja keskinäisiä vaikuttavuussuhteita, joita emme ilman kokeiluja havaitsisi.

Palkintohaussa voi nostaa esiin erilaisia esimerkkejä valtion organisaatioiden, verkostojen ja työyhteisöjen toteuttamista kokeiluista sekä kehittämishankkeista.

Kokeilujen arviointikriteereinä ovat

  • selkeä vaikutus työn tekemisen tapojen uudistumiseen,
  • onnistumisista ja epäonnistumisista oppiminen,
  • työntekijöiden uudistuminen ja hyvinvointi sekä
  • positiivinen vaikutus asiakaskokemukseen.

Voittajalle mainetta ja mammonaa

Jatkoon valitut finalistit esitellään palkintotilaisuudessa, jonka päätteeksi julkaistaan Kaiku-palkinnon voittaja.

Voittaja saa 10 000 euroa jatkokehittämiseen sekä kuvanveistäjä Juhani Saksan suunnitteleman, elämänviisautta kuvastavan Kaiku-pöllö-veistoksen.

Tutustu Kaiku-palkinnon ehdokkaisiin. Artikkeleita julkaistaan yhteensä 11.

Kaikille avoin Kaiku-palkintotilaisuus

Kaiku-palkinnon voittajat 2004-2019

2004 Hyvinkään kihlakunnan poliisilaitos
2005 Ratahallintokeskus
2006 Etelä-Karjalan verotoimisto
2007 Tilastokeskus
2009 Suomen ympäristökeskus
2011 Sisäministeriö
2012 Maanmittauslaitos
2013 Ulkoasiainhallinto
2014 Puolustusvoimat
2015 Salpausselän syyttäjänvirasto
2016 Pohjanmaan poliisilaitos
2017 Oikeusministeriö
2019 Rikosseuraamuslaitos

Kaiku-palkinto 2020 julkaistaan 20.toukokuuta klo 14.30 kaikille avoimessa verkkotilaisuudessa

Kirjoittaja

Hani Olsson

Viestintäpäällikkö, Valtiokonttori

Vastaa

Pakolliset kentät on merkitty *