Luottamukseen perustuva työnteon malli luo hyvinvointia

Paikasta ja ajasta riippumaton työ on meille normaalia ja tuttua jo kaukaa – työmme luonteen takia olemme tottuneet työskentelemään joustavasti läpi vuosisatojen. Tämä perinteemme on sujuvoittanut liukumia korona-ajan kokonaisvaltaiseen etätyöskentelyyn ja siitä pois. Nyt on kuitenkin hyvä hetki pysähtyä pohtimaan työn tekemisen käytäntöjä.

Etätyösuositus on päättynyt, ja olemme myös Maanmittauslaitoksessa siirtyneet työskentelemään monipaikkaisen työn mallimme mukaisesti. Samassa yhteydessä pysähdyimme tarkastelemaan ja päivittämään siihen liittyviä yleisiä raamejamme.

Henkilöstön työtyytyväisyys korkealla

Monipaikkainen työ on toiminut Maanmittauslaitoksessa erinomaisesti. Se on vaikuttanut myönteisesti työmme tuloksellisuuteen, luottamuksen vahvistumiseen sekä henkilöstön työtyytyväisyyteen ja hyvinvointiin. Työtyytyväisyytemme kipusi tämän vuoden henkilöstötutkimuksessa keskiarvoon 4,0 (asteikolla 0–5) ja mahdollisuus työn ja yksityiselämän yhteensovittamiseen arvioitiin keskiarvolla 4,52.

Lähtökohtaisesti monipaikkainen työ nähdäänkin Maanmittauslaitoksen organisaatiokulttuurin kruununjalokivenä, jota halutaan pikemminkin kiillottaa ja vaalia kuin muuttaa. Monipaikkaisen työn kehyksemme pysyy jatkossakin suurin piirtein ennallaan, mutta sen sanoituksia uudistettiin jonkin verran ajankohtaisin painotuksin ja tulevaisuuteen katsovaan suuntaan.

Jatkossa työn tekemisen ympäristöt monipuolistuvat

Uutta näkökulmaa monipaikkaiseen työhön tuo se, että fyysinen, sosiaalinen ja digitaalinen työympäristö muodostavat yhä vahvemmin kokonaisuuden, joka mahdollistaa yhä paremmin joustavan ja tuloksekkaan työn. Työntekemisen fyysiset ympäristöt ovat moninaistuneet ja sama kehitys jatkuu tulevaisuudessa.

Digitaalista työympäristöä rakennamme laajassa kehittämisohjelmassa. Sen myötä varmistamme modernit työvälineet, joilla työ toteutetaan ja joiden avulla ollaan yhteydessä muihin.

Yhteisöllisyyden ylläpitämiseen kiinnitetään huomiota

Huomasimme jo ennen korona-aikaa, että monipaikkaisessa työssä erityistä huomiota on kiinnitettävä yhteisöllisyyden ylläpitämiseen ja vahvistamiseen. Jotta luottamus työyhteisössä säilyy ja yhteinen ymmärrys syntyy, tarvitaan myös kasvokkaisia kohtaamisia. Oma työmme on vahvasti kytköksissä toisten työhön ja vastuu omasta työstä on vastuuta työyhteisölle. Myöskään asiakasta ei saa joustavassa työnteon mallissa unohtaa. Oman toiminnan lisäksi on tärkeää pohtia, miten asiakkaiden toiminta muuttuu.

Maanmittauslaitoksen monipaikkaisen työn raamit antavat nimensä mukaisesti kehyksen joustavan työn tekemiselle ja sen tarkemmasta toteutuksesta sopimiselle. Konkreettiset ratkaisut tehdään mahdollisimman lähellä työarkea. Tällä hetkellä yksiköissä ja tiimeissä mietitään yhdessä, miten työ on tavoitteiden näkökulmasta tarkoituksenmukaista järjestää. Lopputulemana on entistäkin toimivampi monipaikkaisen ja joustavan työn malli.

 

Kirjoittaja

Johanna Snellman

Henkilöstöjohtaja, Maanmittauslaitos

Vastaa

Pakolliset kentät on merkitty *