Miten yhteistoiminnallisia menetelmiä voidaan hyödyntää julkishallinnossa ja kestävämmän yhteiskunnan rakentamisessa? Väitöskirjatutkija Emma Luoman kolme tosielämän esimerkkiä kertovat puolestaan.
Ympäristöpolitiikkaa ja aluetiedettä opiskellut Emma Luoma kiinnostui jo gradua tehdessään monenvälisestä neuvottelusta ja ympäristökonfliktien hallinnasta. Kun moni polku sittemmin yhdistyi, tie vei töihin ympäristökonfliktien välittäjänä ja alan kehittäjänä tunnettuun Akordiin sekä väitöskirjatutkimuksen pariin.
”Tutkimukseni käsittelee yhteistoiminnallisen kapasiteetin kehittymisen edellytyksiä suomalaisessa ympäristö- ja luonnonvarahallinnassa. Mukana on kolme osatutkimusta, joissa tarkastellaan Suomessa toteutuneita monenvälisiä yhteistyö- ja neuvotteluprosesseja”, Emma sanoo.
”Kaikki osatutkimukset ovat erilaisia, mutta niitä yhdistää vapaaehtoisuuteen perustuva yhteistoiminnallinen tekemisen tapa. Yhteistä on myös se, että mukana on riippumaton, neutraali osapuoli, joka huolehtii prosessien suunnittelusta ja yhteistyön fasilitoinnista. Tämä on Suomessa vielä jokseenkin uutta ja erityistä.”
Case 1: Kun strateginen metsäohjelma syntyy
Yksi osatutkimuksista liittyy kaupungin metsästrategian valmisteluun Jyväskylässä. Kyseessä on Suomen ensimmäinen tapaus, jossa yhteistoiminnallista lähestymistapaa on käytetty kunnallisessa metsäsuunnittelussa.
”Jyväskylän kaupungin ja sen sidosryhmien edustajista koottiin yhteistyöryhmä, joka vastasi strategian laatimisesta. Prosessin aikana osapuolet ratkaisivat kaupungin metsien hoitoon ja käyttöön liittyviä kysymyksiä yhdessä, tutustuivat toisiinsa sekä rakensivat yhteistä tietopohjaa”, Emma kuvailee.
”Metsäohjelman aikaansaanti ei ollut mitenkään itsestään selvää, sillä teema oli tunnistettu jo ennakkoon vaikeaksi. Prosessi onnistui kuitenkin tuottamaan ohjelman, joka hyväksyttiin kaupunkirakennelautakunnassa, ja jonka toimeenpanoa osapuolet tukevat. Tutkimushaastatteluiden mukaan ilman tätä prosessia monikaan ei olisi uskonut, että asiassa onnistuttaisiin näin hyvin.”
Case 2: Kun tuulivoima kohtaa poronhoidon
Toinen osatutkimuksista liittyy tuulivoiman ja poronhoidon välisen yhteistyöfoorumin rakentamiseen. Työ on edelleen käynnissä ja sen taustalla vaikuttaa vihreään siirtymään liittyvä kasvava paine rakentaa tuulivoimaa poronhoitoalueelle.
”Poronhoito on perinteinen elinkeino, jolla on tiettyjä oikeuksia ja joka on jo joutunut väistämään monen muun maankäyttömuodon tieltä. Kun tuulivoima hakeutuu alueelle, siitä syntyy luonnollisesti konflikteja ja vaikeita kysymyksiä. Miten huomioidaan poronhoidon tulevaisuus ja tuulivoimahankkeiden hyväksyttävyys?”
”Alojen välille on rakennettu pysyvää foorumia, jossa osapuolet voivat rakentaa keskinäistä luottamusta ja käsitellä vaikeita kysymyksiä. Foorumilla on tarkasteltu mm. tuulivoimasta aiheutuvien haittojen korvaamista poronhoitajille sekä kehitetty uusia yhteensovittamisen käytäntöjä.”
”Olemme ottaneet merkittäviä askeleita. Tuulivoimatoimijat ja poronhoitajat ovat esimerkiksi synnyttäneet yhdessä listan hyvistä käytännöistä tuulivoimahankkeiden suunnittelun eri vaiheissa, joita voidaan nyt jakaa eri toimijoille yhteisen ymmärryksen lisäämiseksi.”
Case 3: Kun kaivostoiminta kohtaa vesistövaikutukset
Kolmas osatutkimus liittyy kaivostoiminnan vesistövaikutusten yhteisseurantaprojektiin Sodankylässä. Kyseessä oli vuoden mittainen pilottiprojekti, jossa rakennettiin kaivostoiminnan vesistövaikutusten yhteisseurantamalli.
”Sodankylässä kaivostoiminnan vesistövaikutuksiin kohdistuu huolenaiheita ja kriittisiä kysymyksiä. Näitä asioita lähdimme purkamaan yhteistyöryhmässä, joka kokosi yhteen alueella toimivat kaivosyhtiöt, kunnan, ja paikallisyhteisön edustajat”, Emma kertoo.
”Ryhmän työskentelystä syntyi yhteisseurantamalli, jonka kunta otti osaksi omaa kaivosohjelmaansa. Oppimista tapahtui monella suunnalla ja kokemuksista pystyy varmasti moni muukin taho ammentamaan.”
Fasilitaattorin rooli on haastava mutta tärkeä
Olennaista esimerkkiprosesseissa on, että mukaan saatiin mahdollisimman laajan joukon sijaan juuri ne osapuolet, joilla oli yhteinen intressi ongelmaan nähden. Prosesseissa panostettiin osapuolten välisen luottamuksen rakentamiseen, luotiin yhteistä tietopohjaa, tutustuttiin eri näkemyksiin ja varmistettiin, että kaikki hyväksyvät yhteiset ratkaisut.
”Yhteistoiminnallisten menetelmien taustalla on ajatus siitä, että vaikeiden kysymysten ratkaisemiseksi julkisen sektorin, yksityisen sektorin ja kansalaisyhteiskunnan on tehtävä yhteistyötä”, Emma Luoma kertoo.
”Yhteistoiminnan lopputulokset ovat mahdollisia vain, jos ne ovat yhteisesti hyväksyttyjä”, Emma korostaa. Ulkopuolisen fasilitaattorin roolin hän kokee tärkeäksi, mutta myös haastavaksi, sillä neutraalin osapuolen tulee nauttia kaikkien osapuolten luottamusta.
”Tutkimustapaukseni tukevat ajatusta siitä, että etenkin silloin, kun käsiteltäviin kysymyksiin liittyy ristiriitoja ja osapuolten välillä on luottamuspulaa, ulkopuolisella neutraalilla taholla on merkitystä. Tämä ei tarkoita pelkästään yksittäisten tilaisuuksien fasilitointia, vaan tukea ja apua läpi osapuolten jakaman matkan. Neutraali osapuoli on yhteistoiminnalle resurssi, jota alan kehittyessä aletaan toivottavasti hyödyntämään yhä enemmän.”
Kuinka hyvin menetelmää Suomessa käytetään?
Yhteistoiminnallinen lähestymistapa pohjautuu ympäristökonfliktien hallinnan perinteeseen. Pitkät juuret vievät mm. Yhdysvaltoihin ja tilanteisiin, joissa hallinto ei ole pystynyt ratkaisemaan esimerkiksi teollisen toiminnan ympäristövaikutuksiin liittyviä konflikteja.
”Yhdysvalloissa havaittiin aikoinaan, että ristiriitojen ratkomiseen tarvitaan uusi tapa, joka ei vain ja ainoastaan vie hitaaseen ja kalliiseen oikeuskäsittelyyn. Esimerkiksi Oregonin osavaltiossa yhteistoiminnalliset prosessit on otettu käyttöön hallintatapana. Osin osavaltion rahoittama National Policy Consensus Center tarjoaa neutraalin osapuolen palveluja tuoden oikeat osapuolet yhteiseen neuvottelupöytään.”
”Suomessa on kokemukseni mukaan ollut jo jonkin aikaa kiinnostusta yhteistoiminnallisia menetelmiä kohtaan. Kokeilujakin löytyy, mutta kyseessä on vielä varsin alihyödynnetty mahdollisuus. Uudet menetelmät toki edellyttävät resursseja, mutta satsaukset alussa tarkoittavat säästöjä myöhemmin.”
”Meillä on menetelmälle hyvät edellytykset”
Mikään lainsäädännöllinen tekijä ei Emman mukaan estä suomalaista julkishallintoa toteuttamasta erilaisia sidosryhmäprosesseja yhteistoiminnallisten periaatteiden mukaisesti.
”Siinä mielessä meillä on menetelmälle hyvät edellytykset. Suomessa hallinnolla on varsin tärkeä rooli ympäristökysymyksissä. Erilaisten intressien yhteensovittaminen ja yhteisen ongelmanratkaisun edistäminen on luonnollinen tehtävä hallinnolle.”
”Yhteistoiminnallisen lähestymistavan lupaus on siinä, että tulokset ovat konkreettisia. Kyse ei ole pelkästään erilaisten näkemysten esiin saamisesta tai kompromissista, jossa kaikki antavat vähän periksi, vaan yhdessä muotoilusta ratkaisusta, jossa kaikki saavat ainakin ne tärkeimmät asiansa turvattua.”
”Tapaustutkimukset osoittavat, että myös yksittäisillä henkilöillä on iso merkitys. Tarvitaan ajatustavan muutosta, tukea aiempaa luovemmalle prosessisuunnittelulle ja rohkeutta kokeilla uusia toimintatapoja. Paras tapa lisätä yhteistoiminnallista kapasiteettia tapahtuu kokemusten kautta.”
Kestävyyshaasteet edellyttävät uutta ajattelua
Tämän ajan suuria teemoja ovat vihreän siirtymän ja kestävyysmurroksen konfliktit, joita olisi nyt tarve ratkoa yhdessä.
”Haasteet ovat niin suuria, että nykyisellä keinovalikoimalla niistä ei kaikkineen selvitä vaan tarvitaan myös uusia toimintamalleja. Yhteistoiminnalliset menetelmät ovat yksi keino hallita murrosta ja ottaa huomioon siirtymän oikeudenmukaisuus eri näkökulmista. Kaikkea ei tarvitse ajatella täysin uudelleen, mutta keinovalikoimaa olisi hyvä laajentaa”, Emma tuumii.
