Demokratia on kriisissä ja kytköksissä ekokriisiin. Syyt ovat moninaiset eikä pikatietä muutokseen ole näkyvissä. Toivoa tai tulevaisuutta ei kuitenkaan ole menetetty – ne molemmat kuuluvat demokratian ytimeen. Tilannetta valottaa nyt akatemiatutkija Timo Miettinen.
Miettinen kuvaa kirjassaan Demokratian aika (Teos, 2024), miten moderni demokratia on kehittynyt tiiviissä suhteessa aikaan, jonka ytimessä ovat olleet niin historian kriisit kuin ajatus historiasta oppimisesta. Miettinen tutkii demokratian ohella eurooppalaista taloushistoriaa, politiikan filosofiaa ja liberalismin kehitystä.
”Demokratia ei ole vain joukko käytäntöjä tai instituutioita, vaan myös tietty tapa suhtautua maailmaan. Keskeistä demokratiassa on ajatus tulevaisuuden avoimuudesta ja mahdollisuudesta muuttaa maailmaa”, Miettinen sanoo.
Nyt hän on huolissaan. Demokratia on kriisissä – se käy puolustuskamppailua.
”Itsestäänselvyys on vaihtunut puolustuskamppailuun”
Kriisin juuret vievät 2010-luvun käännekohtiin, kuten finanssikriisiin, Brexitiin, Krimin miehitykseen ja Venäjän uuden suurvaltapolitiikan alkuhetkiin sekä Kiinan vahvistumiseen poliittisena toimijana. Läntisessä maailmassa esiin ovat nousseet myös populistiset liikkeet, jotka kyseenalaistavat demokraattisen päätöksenteon periaatteita.
”Se itsestäänselvyys, joka demokratiaan on liittynyt erityisesti kylmän sodan päättymisen jälkeen, on vaihtunut puolustuskamppailuun. Demokratian suosio on laskenut etenkin nuorten keskuudessa, joille tulevaisuus näyttäytyy riskien ja uhkakuvien kenttänä, heikkona talouskasvuna ja heikkenevinä mahdollisuuksien näkyminä”, Miettinen toteaa.
Kun demokratian pitkäaikainen oikeutusperuste horjuu, se aiheuttaa erilaisia ilmiöitä paitsi demokratioiden ulkopuolella myös niiden sisällä. Ilmassa on tyytymättömyyttä niin demokratian hitauteen kuin toimintaan.
”Esimerkiksi tietyissä Itä-Euroopan maissa on tyytymättömyyttä liberaalia demokratiaa ja vapaata kansalaisyhteiskuntaa kohtaan. Halutaan vahvoja johtajia, jotka vievät eteenpäin oletettua kansan tahoa. Myös läntisestä Euroopasta löytyy erilaisia populismin sävyjä, jotka kyseenalaistavat perinteisen parlamentaarisen demokratian toimintaperiaatteita ja toimintakykyä.”
”Ajatusta läntisten demokratioiden liittoumasta on koeteltu”
Yksi lisäsyy demokratian suosion hiipumiseen löytyy aikahorisontista. Se on Miettisen mukaan nykyisessä poliittisessa järjestelmässä niin kapea, rajattu ja kriisien täyttämä, ettei demokratialle ominainen lupaus tulevaisuuden avoimuudesta pääse toteutumaan.
”Demokratia käy yksiin toivon kanssa, sillä toivon idea on demokratian elinehto”, filosofian tohtori, akatemiatutkija Timo Miettinen Helsingin yliopistosta sanoo.
Huolestuttavaa on myös se, että suurvallat, jotka ovat olleet jopa demokratian esikuvia ja mallimaita, ovat kääntäneet suuntaa.
”Ajatusta läntisten demokratioiden liittoumasta ja yhteisestä maailman suunnasta, on viime aikoina koeteltu. Erityisesti olen huolissani Yhdysvaltojen sisäisestä kehityksestä, joka läikkyy Eurooppaan erilaisina epävarmuuksina. Tämä on iso haaste. Voimmeko enää luottaa Yhdysvaltoihin demokratian liittolaisena? Onko demokratialla esikuvia ja johtotähtiä, joita kohti voimme katsoa globaalisti?”
”Kaiken keskellä on kuitenkin hyvä muistaa, että maailmalla tapahtuu myös myönteistä kehitystä. Demokratian indikaattoreita tutkivien ihmisten mielissä kuva ei ole niin synkkä kuin ehkä päivän poliittinen seuranta antaa ymmärtää”, Miettinen lisää.
”Poliittisen vallan oikeutus tulee ihmisiltä”
Miettinen korostaa, että demokratian vahvuus on ennakoitavuudessa: on olemassa mekanismi sille, miten valta saadaan ja miten vallanpitäjät tarpeen mukaan vaihdetaan. Tärkeää on myös vapaa kansalaisyhteiskunta, joka on kulttuurin kehityksen kannalta merkittävä asia.
”Ajatus siitä, että poliittinen valta on ihmisten välinen asia ja poliittisen vallan oikeutus tulee ihmisiltä, on niin keskeinen osa modernin ajan kehitystä, että sillä on vaikea kuvitella vaihtoehtoja. Myös autoritaariset järjestelmät nojaavat usein vähintäänkin tietynlaiseen demokraattiseen näytelmään. Putinkin tarvitsee näytösvaalinsa.”
Sille institutionaaliselle järjestelmälle tai yhteiskuntamallille, joka demokratiaa toteuttaa, voidaan kuitenkin kuvitella vaihtoehtoja. Puhutaan populistisesta demokratiakäsityksestä tai esimerkiksi illiberaalista demokratiasta vastakohtana liberaalille demokratialle.
”Tämä on se suunta, mitä esimerkiksi Trump Yhdysvalloissa yrittää: keskitetään mahdollisimman paljon valtaa liittovaltioiden ylimmälle tasolle ja heikennetään niitä instituutioita, jotka tasapainottavat valtajärjestystä”, Miettinen toteaa.
Demokratian kriisi kytkeytyy ekokriisiin
Demokratiaa voidaan ajatella paitsi järjestelmänä, myös kulttuurina, joka edellyttää ihmisiltä vastuuta, velvollisuudentuntoa ja panostusta yhteisiin asioihin. Viime vuosien kehitys on kytkenyt demokratian kriisin ekokriisiin, mutta miten?
”Autoritaariset, demokratiaa haastavat poliittiset voimat kiistävät usein ilmastonmuutoksen olemassaolon. Samaan aikaan, kun kova maailmanpoliittinen tilanne dominoi yhteiskunnallista keskustelua pidemmän aikavälin uhkakuvien kustannuksella, demokratian sisällä kysytään, onko demokratia liian hidas ratkaisemaan ihmiskunnan suuria haasteita”, Miettinen vastaa.
Demokratian kriisiä ja ekokriisiä yhdistää se, ettei kumpaakaan pystytä ratkaisemaan nopeasti. Kriiseillä on myös eronsa. Kun demokratian historiaan on aina kuulunut aaltoliikettä, ekokriisiin liittyy peruuttamattomuus, josta ei ole paluuta entiseen ja jolla ei ole päätepistettä.
”Tulevaisuus ei olekaan enää avoimuuden ja inhimillisen aktiivisuuden kenttä, vaan myös erilaisten fyysisten rajojen ja rajoitteiden muovaama tila, supistuva resurssi. Ekologisen vastuun pitkä aikahorisontti törmää näin politiikan ja päätöksenteon lyhytnäköiseen aikajänteeseen, jota uudet teknologiat, nopea tiedonvälitys ja sosiaalinen media vielä kiihdyttävät.”
”Toivon idea on demokratian elinehto”
Demokraattiseen päätöksentekoon kuuluu tulevaisuuden avoimuus – ajatus siitä, että ihmiset voivat omalla toiminnallaan vaikuttaa tulevaisuuteen. Tämän kyseenalaistaminen kriisien aikakaudessa, joka keskittää huomion lyhyen aikavälin asioihin ja vaatii poliittiselta järjestämältä jatkuvaa reagoimista, on Miettisen mukaan haaste demokratian pitkän aikavälin tarkastelulle.
”Demokratia käy yksiin toivon kanssa, sillä toivon idea on demokratian elinehto. Kyse on siitä, että tulevaisuus on jotain, johon voimme omalla toiminnallamme vaikuttaa”, Miettinen sanoo.
”Nykyinen työmarkkinatilanne ja taloudellinen näköalattomuus kiinnittävät huomion helposti itseen. Kun energia keskittyy omaan pärjäämiseen, demokratian keskeiset asiat, kuten yhdessä tekeminen ja maailman muuttaminen, jäävät vähemmälle huomiolle.”
”Demokratian kehityksen kannalta on tuhoisaa, mikäli hylkäämme toivon – ajatuksen tulevaisuuden avoimuudesta. Sen sijaan, että me ihmisinä voisimme vain reagoida asioihin, meidän on vahvistettava aktiivista toimijuutta, voimaantumista, kyvykkyyksien luomista: niitä mekanismeja, joilla erilaiset vaatimukset ja ajatukset kääntyvät toiminnaksi poliittisen järjestelmän tasolla.”
