Viime ajat valtionhallinnossa ovat olleet poikkeuksellisia. Monessa virastossa ja ministeriössä ihmiset käyvät läpi epävarmuutta, muutoksia, leikkauksia, tiukentuneita ohjeistuksia ja ristiriitaisia odotuksia. Välillä tuntuu, ettei kukaan oikein tiedä, mihin suuntaan mennään. Kaikki silti liikkuvat kovaa.
Kun vähän joka suunnasta tulee viestejä ja työyhteisö yskii, kukin reagoi omalla tavallaan. Joku turhautuu, joku vetäytyy, joku kiihtyy. Toiset yrittävät pitää yllä yhteishenkeä, toisten yrittäessä rämpiä arjen läpi mahdollisimman vähin vahingoin. Tunteiden kirjo on laaja ja aito.
Juuri tällaisina aikoina mitataan johtajuus – meissä jokaisessa.
Kun maailma kuohuu
Suuntaa, turvallisuutta ja ihmisyyttä. Näitä kaivataan ehkä eniten, kun yleinen ilmapiiri on levoton. Epävarmuuden keskellä osa johtajuutta on luoda tilaa toiminnalle, ei lisätä hälyn määrää.
Niin yksinkertaista ja silti niin vaikeaa. Kun ympärillä myllertää, osa haluaa vahvempaa johtoa ja nopeita päätöksiä, toiset toivovat enemmän vapautta.
Ranskalaisprofessori Isaac Getz kiteyttää osuvasti: “Johtaja onnistuu täydellisesti, kun hän tekee itsensä tarpeettomaksi.”
Tämä on lause, joka on helppo ymmärtää, mutta vaikea elää todeksi. Johtaja, joka on aito tuki vaikeinakin aikoina, ei kadota rooliaan. Hän ei kuitenkaan varmista onnistumista kontrolloimalla, vaan työyhteisön jäseniin luottamalla.
Tarpeeton ei tarkoita poissa
On hetkiä, jolloin johtajan täytyy tarttua ohjaksiin. Ja on hetkiä, jolloin vahvin teko on päästää irti.
“Tehdä itsensä tarpeettomaksi” ei tarkoita välttelyä tai passiivisuutta. Se ei tarkoita sitä, että johtaja tekee katoamistempun ja jättää ihmiset räpiköimään.
Se tarkoittaa jotain paljon vaativampaa: olosuhteiden luomista, joissa muut voivat tehdä parhaansa. Johtaja rakentaa suuntaa, jonka ihmiset tunnistavat. Johtaja vahvistaa toimintakykyistä yhteisöä, jossa jokaisella on oma tärkeä roolinsa.
Kun annetaan tilaa, jokainen voi toimia arjen johtajana – omalla tavallaan, omasta roolistaan käsin.
Hyvä työyhteisö ei synny johtamalla yksin
Se syntyy yhdessä toimimalla. En usko, että on olemassa työpaikkaa, jossa epävarmuus katoaisi käskyttämällä. Ei myöskään työyhteisöä, joka voimaantuisi pelkästä “tehdään nyt vaan näin” -puheesta. Ihmiset eivät rauhoitu, jos heidät jatkuvasti sivuutetaan.
Ehkä hyvä johtaja myrskyn keskellä ei ole se, joka selittää kaiken parhain päin tai lupailee liikoja. Ehkä se on hän, joka pysyy läsnä ja osoittaa selkeyttä. Hän, joka antaa ihmisille tilaa ajatella ja toimia.
Johtaja, joka tekee itsensä tarpeettomaksi, ei pakene vastuuta, mutta hän tekee tilaa.
Tilaa ihmisyydelle. Tilaa kuulluksi tulemiselle. Tilaa onnistumiselle.
Ja juuri se on hetki, jolloin työyhteisö alkaa loistaa – ei siksi, että kaikki on hyvin, vaan siksi, että kukaan ei kanna myrskyä yksin. Sillä johtajuus ei asu titteleissä – se asuu meidän jokaisen teoissa.
