Mikä etä- ja hybridityössä jaksaa puhuttaa? Miksi keskustelu pyörii pitkälti työntekemisen paikassa? Miten hybridityössä eletään oletusten kautta? Mistä löytyy yhteisöllisyyden liima? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin vastaa nyt Jyväskylän yliopiston viestinnän professori Anu Sivunen.
Kun keskustellaan muuttuvista työnteon tavoista, Anu Sivunen on asiantuntija paikallaan. Hänen tutkimuksensa kohteita ovat muun muassa etä- ja hybridityö sekä viestinnän ja vuorovaikutuksen moninaiset prosessit digitaalisissa ympäristöissä.
”Korona pakotti monet organisaatiot täysin uuteen työmoodiin ja kokeilemaan ensimmäistä kertaa täysimittaista etätyötä. Koronavuosien jälkeen on lähdetty hakemaan uutta linjaa sille, miten työtä pitäisi tehdä: läsnä, etänä vai hybridinä”, Anu aloittaa.
Asia jaksaa puhuttaa, sillä etä- ja hybridityö ovat mullistaneet työtekemisen tapoja, haastaneet viestintää ja johtamista sekä herättäneet keskustelua niin tuottavuudesta kuin tasapainosta työ- ja yksityiselämän välillä. Se, että keskustelu pyörii edelleen työntekemisen paikassa, heijastelee Anun mukaan aikaa, jolloin paikka oli organisaatioissa työntekemisen määrittävä tekijä.
Kyse on kuitenkin paljon muustakin.
Hybridityö ei ole pelkästään työelämään liittyvä kysymys
Sen sijaan, että puhumme siitä, kuka on toimistolla ja kuka etänä, Anu innostaa puhumaan työntekemisen, vuorovaikutuksen sekä yhteistyön laadusta ja toimivuudesta.
”Kaiken keskellä tulisi muistaa se tärkein asia, miten työtä tehdään. Sitä ei tehdä olemalla jossakin paikassa tiettyyn aikaan”, Anu Sivunen muistuttaa.
”Läsnätyön käsitteessä on ajatus siitä, että olisimme vahvasti läsnä, kun teemme töitä fyysisesti samassa paikassa. Tämä ei kuitenkaan välttämättä pidä paikkaansa, sillä yhteistyön laatu voi olla kasvokkain tehtävässä työssä jopa huonompaa kuin etänä.”
”Ihmiset voivat innostua verkkovälitteisestä keskustelusta, kun taas kasvokkain pidettävä kokous saatetaan kokea hyvinkin puuduttavana ja läsnäolontunnetta vahvistamattomana. Jos toimistolla ei ole läheisiä työkavereita, joiden kanssa tehdä yhteistyötä, voidaan kysyä, miten toimistolla yksin tehtävä työ eroaa kotona yksin tehtävästä työstä?”
Työn tekemisen tavat ja paikat puhuttavat siksikin, että hybridityö ei ole pelkästään työelämään liittyvä kysymys. Asia vaikuttaa myös ihmisten muun elämän järjestämiseen, kuten työmatkoihin ja asuinpaikkoihin.
Sopiiko hybridityö paremmin toisille kuin toisille?
Tutkimukset kertovat, että etätyön sopivuuteen vaikuttavat monet tekijät, kuten perhetilanne ja kotona työskentelyn mahdollisuudet. Asiaan vaikuttavat myös psykologiset tekijät, kuten työntekijän itseohjautuvuus sekä palautteen ja tuen tarve. Hybridityöhön pätevät Anun mukaan pitkälti saman tekijät.
”Jos työntekijä on vasta aloittanut organisaatiossa, hänelle voi olla tärkeää luoda kontakteja ja kokea yhteenkuulumisen tunnetta tapaamalla työkavereita kasvokkain. Jos taas työntekijällä on pidempi historia ja jo toimivat kontaktit, etä- tai hybridityö on varmasti helpompaa. On selvää, että jotkut työt sopivat paremmin etätöihin kuin toiset työt, mutta hybridityö vielä mutkistaa tätä.”
”Etätyöhön kuuluu ajatus siitä, että tietyt ihmiset saavat tai joutuvat tekemään etätyötä poissa toimistolta. Hybridityössä kysymys taas on siitä, että kaikki voivat työskennellä eri paikoissa jopa saman päivän aikana: voit olla aamupäivän toimistolla ja työskennellä iltapäivän asiakkaalla, coworking-tilassa tai kotona. Tämä tuo kuvaan lisää muuttujia”, Anu kertoo.
Mitä yhteisöllisyys on hybridityössä? Mihin sitä tarvitaan?
Yhteisöllisyys rinnastetaan pitkälti johonkin kuulumisen kokemukseen. Sitä myös tarvitaan jokaisessa työyhteisössä. Yhteisöllisyys tuottaa yhdessä pitäviä asioita, sosiaalista tukea ja hiljaisen tiedon jakamista.
”Yhteisöllisyyden kokeminen edellyttää sitä, että tulee nähdyksi ja tuntee olevansa arvostettu. Joillekin ihmisille se välittyy pienillä yhdessä tekemiseen liittyvillä asioilla, kun taas toisille yhteisöllisyys merkitsee vahvasti kuulluksi ja nähdyksi tulemista”, Anu sanoo.
”Hybridityössä yhteisöllisyys on samanlaista kuin muussa työssä, mutta kohtaamisten kanavat ja keinot ovat usein teknologiavälitteisiä tai muita tiloja kuin toimistoja. Hybridityö ehkä vaatii yhteisöllisyyden tiedostamista enemmän kuin samassa paikassa työskentely.”
”Pienen riskin yhteisöllisyyteen hybridi- ja etätyössä voi tuoda se, että ihmiset ovat kovin itseohjautuvia ja tekevät etätöitä siten, ettei yhteisö opi eikä jaa tietoa. Tällöin tiedon kumuloituminen ja osaamisen leviäminen eivät toteudu parhaalla mahdollisella tavalla.”
Hybridityössä eletään oletusten kautta. Mitä se tarkoittaa?
Kyse on siitä, että eri työskentelypaikat ja -ajat haastavat yhteisen ymmärryksen rakentamista. Teknologiavälitteinen vuorovaikutus välittää usein rajallisen kuvan työkaverin työtilanteesta, tunnetilasta ja hiljaisesta tiedosta. Tekoälyn käyttö voi jopa lisätä epätietoisuutta.
”Se, ettemme ole enää vieri vieressä toimistossa emmekä näe toisiamme työpäivän aikana työtä tekemässä, näppäimistöä näpyttelemässä ja puhelimeen puhumassa, voi hämärtää kokemusta siitä, missä työkaveri on, mitä hän tekee tai kenen kanssa juttelee, onko hän kirjoittanut viestinsä itse vai onko sen tehnyt tekoäly. Tämä kaikki lisää oletusten tekemistä toisistamme”, Anu kertoo.
”Teoriasta tiedetään, että ihmisillä on taipumus tehdä virheellisiä ja epäsuotuisiakin päätelmiä toisistaan. Kun työkaveri katselee palaverin aikana jonnekin muualle kuin Teamsin ruudulle, se voi saada meidät helposti ajattelemaan, ettei hän keskity tai hän tekee jotain muuta.”
”Olettamusten tekemistä tapahtuu toki toimistoissakin, mutta etätyössä tilanne kärjistyy etenkin, jos kamerat eivät ole päällä. Hybridityö vaatii enemmän selkeää ja täsmällistä viestintää siitä, mitä, missä ja milloin työtä tehdään sekä työn ja viestinnän koordinoimista, jotta oletukset eivät pääsisi rönsyilemään.”
Viestintä on liima hajautettujen työyhteisöjen välillä
Jotta virheelliset oletukset eivät lähtisi murentamaan yhteisöllisyyttä, tarvitaan tietoisuuden rakentamista sekä tehtäväkeskeisen että sosiaalisen viestinnän kautta.
”Viestintä jaetaan usein viralliseen, tehtäväkeskeiseen ja epäviralliseen, sosiaaliseen viestintään. Tehtäväkeskeisesti viestimme työasioista, mutta olisi hyvä pystyä myös tutustumaan toiseen, mikä helpottaa yhteydenottoa, avunpyytämistä, tuensaamista ja tiedonjakamista”, Anu korostaa.
”Viestintä on liima hajautettujen työyhteisöjen välillä. Tutkimuksissa viestinnän laadun on osoitettu lieventävän etätyössä koettavaa eristyneisyyttä. Tarvitaan paikkoja sosiaaliselle vuorovaikutukselle ja toisaalta tietoa siitä, että työt saadaan hoidettua, vaikka toinen ei olekaan siinä vieressä.”
”Teknologiavälitteinenkin vuorovaikutus voi suojata eristäytymisen kokemukselta. Se mahdollistaa myös vapaamuotoisemman tavan jakaa tietoa ja kokemuksia. Koska tutut kahvihuone- tai käytäväkeskustelut ovat jääneet vähemmälle, tarvitaan virtuaalisia tiloja, joissa niitä voin käydä etänä. Toki näille foorumeille pitää olla sekä aikaa että taitoa osallistua.”
Kaiken keskellä tulisi muistaa, miten työtä tehdään
Vaikka puhetta etä- ja hybridityöstä riittää, yhdestä asiasta ollaan varsin yksinmielisiä: hybridityö on tullut jäädäkseen.
”Tuntuisi hassulta, että uusia teknologioita ja työskentelytapoja lakattaisiin käyttämästä. Asiasta voi olla erilaisia käsityksiä, kuten Yhdysvalloissa, jossa jotkut yritykset suorastaan pakottavat työntekijöitään toimistolle. En kuitenkaan jaksa uskoa, että tämä näkökulma on voittava ratkaisu tulevaisuudessa. Monissa organisaatioissa hybridityö ja työelämän joustot ovat nykyajan kilpailuvaltteja”, Anu tuumii.
Hybridityö on tuonut tullessaan erilaisia suosituksia siitä, kuinka paljon työajasta ollaan työnantajan osoittamissa tiloissa. Läsnätyöpäivien määrä voi olla esimerkiksi yhdestä päivästä neljään viikossa tai 12 päivää kuukaudessa. Tämäkin puhuttaa.
”Kaiken keskellä tulisi muistaa se tärkein asia, miten työtä tehdään. Sitä ei tehdä olemalla jossakin paikassa tiettyyn aikaan. Kyse on yhteistyön toimivuudesta, vuorovaikutuksen laadusta ja yhteisöllisyyden kehittämisestä tehtiinpä työtä teknologiavälitteisesti tai kasvokkain.”
