Kaverivirastoille luovutettiin Kaiku-pöllöt kestävyysseminaarissa 14.9.

Neljä kaverivirastoa, Museovirasto, Kansallisarkisto, Suomenlinnan hoitokunta ja Taiteen edistämiskeskus järjestivät henkilöstölleen Kestävät virastot -yhteishankkeen merkeissä seminaaripäivän 14.9.2023.

”Meillä oli ilo kollegan Juha-Petri Sieväsen kanssa olla todistamassa, kuinka Kaiku-pöllön pienokaiset lehahtivat kulttuurikentälle Suomenlinnan upeissa maisemissa. Kaverivirastot Taike, Museovirasto, Suomenlinnan hoitokunta ja Kansallisarkisto viettivät #kestäväkehitys -päiväänsä mielenkiintoisten alustusten ja työpajojen kera.

Kiitos Antti HuntusUlla Salmela​​​​​​​, Kirsi Moisander​​​​​​​, Kristiina Laine​​​​​​​, Leena Marsio & Co, että sytyitte reippaaseen yhteistyöhön ja olette sitkeästi, toivorikkaasti ja innovatiivisesti kannatelleet virastojenne hienoa matkaa kulttuurisen kestävyyden saloihin. Samalla olette avartaneet meidän muiden #töissäSuomelle -tyyppien ymmärrystä taiteen ja kulttuurin mahdollisuuksista kestävän ja vastuullisen yhteiskunnan rakentamisessa. Pienten pöllöjen emo ”iso Kaikupöllö” lentelee vielä Haka6:n ympärillä, mutta asettuu kevään 2024 Valtio Expossa (7.5.2024) taas uuteen, väliaikaiseen kotikoloon”, Liisa Virolainen kiittää.

Kaverivirastot voittivat Kaiku-palkinnon Kestävät virastot -hankkeella vuonna 2022. Kiertopalkinto ”iso pöllö” jaettiin Valtio Expossa ja annetaan seuraavalle voittajalle taas keväällä 2024.

Kestävät virastot-hankkeen palkintoperusteet

  • Hankkeessa on tartuttu globaalisti päivänpolttavaan aiheeseen ennakkoluulottomasti yhdessä virastorajat ylittäen. Yhteistyö on laajentanut perspektiivejä, tuonut uusia oivalluksia ja rikastuttanut kunkin viraston omaa ymmärrystä ja toimintaa ja näin ollen lisännyt sen vaikuttavuutta.
  • On tutkittu ja perehdytty aiheeseen mm. alan johtavien asiantuntijoiden johdolla tilaisuuksissa, jotka ovat olleet auki koko henkilöstölle, törmäytetty ihmisiä yli virastorajojen, kokeiltu ja opittu. Oppeja on myös auliisti jaettu sekä kaveriorganisaatioille että muille organisaatioille (”meidän kaveriksi voi tulla”) – ja jaettavaa saatettu myös valtioyhteisön ja maan rajojen ulkopuolelle. Työllä on raivattu uutta näkökulmaa laajaan aihekokonaisuuteen. Äkkinäinen muutos lähes yksinomaan digitaaliseen yhteistyöhön haastoi, mutta se käännettiin mahdollistamaan tasapuolinen osallistuminen eri puolilta maata matkustusta ja hiilijalanjälkeä pienentäen.
  • Valtavaa kokonaisuutta on onnistuttu rohkeasti palastelemaan niin, että tavoitteita on asetettu osittain yksittäisille henkilöille asti, henkilöstön motivaatiota kasvattaen. Näin on luotu laajempaa pohjaa jatkaa sekä kussakin virastossa että niiden välillä tehtävää työtä kestävän kehityksen edistämiseksi sekä kulttuurin, kulttuuriperimän ja taiteen hyödyntämiseksi laajemminkin tässä työssä.

 

Mikä on Kaiku-palkinto?

Kaiku-palkinto on Valtion Työelämäpalvelujen ja TYÖ 2.0:n myöntämä tunnustus sellaiselle valtion organisaatiolle tai työyhteisölle, joka on lähtenyt rohkeasti uudistumaan, kokeillut uusia toimintatapoja ja kehittänyt tekemisen kulttuuria. Kaiku-palkintoja on jaettu jo vuodesta 2003 alkaen.

Uuden työn Kaiku-palkinnon voittava organisaatio saa tunnustuspalkinnoksi kuvanveistäjä Juhani Saksan suunnitteleman Kaiku-pöllön, joka symboloi elämänviisautta, tietoa ja kokemusta. Lisäksi voittaja saa 10 000 euroa Kaiku-heittämisrahaa jatkokehittämiseen organisaatiossaan.

Uuden työn Kaiku-palkintokilpailusta 2024 on tulossa infoa lähiaikoina!

Lisätietoja: kaikupalkinto@valtiokonttori.fi

 

 

 

 

Vastaa

Pakolliset kentät on merkitty *