Henkilöstön osallistamisella uusia työnteon tapoja

Poliisin toimintaympäristö on jatkuvan muutoksen kohteena, minkä vuoksi Itä-Suomen poliisilaitoksella koettiin tärkeäksi kehittää henkilöstön muutosvalmiuksia sekä toimivampia tapoja tehdä työtä. Hajasijoitetusta organisaatiosta johtuvia erilaisia toimintakulttuureita haluttiin myös yhdistää kehittämiskokeilun avulla. Hankkeen myötä yhteistyö sekä henkilöstön osallistamisen merkitys ovatkin saaneet aivan uuden painoarvon Itä-Suomen poliisilaitoksella.

Tavoitteena yhteinen toimintakulttuuri

Yhteistyön lisääminen on ollut Itä-Suomen poliisilaitoksen tavoitteena jo pitkään. Vuonna 2019 alkanut yhteiskehittämiseen tähtäävä hanke toi eri alueilla työskentelevät poliisilaitoksen edustajat yhteen kehittämään sujuvampia yhteistyön tapoja, tavoitteenaan luoda henkilöstöä vahvemmin yhdistävä toimintakulttuuri. Hanke perustui poliisilaitoksen toimintastrategiaan, mutta hankkeen raameja ei haluttu rajata liian tarkasti: kehityskohteet haluttiin löytää työntekijävetoisesti työpajatyöskentelyn kautta, mahdollistaen kokeilun muotoutumisen osallistujiensa näköiseksi.

– Aikaisemmin poliisilaitoksella on ollut hyvin yleistä nimittää työryhmiä eri hankkeille ja projekteille. Tällä kertaa hankkeessa haluttiin painottaa vapaaehtoistoimintaa, joten henkilöstö sai halutessaan ilmoittautua kehitysprojektiin mukaan. Hankkeeseen valikoitui hyvin eri tavoin ajattelevia ihmisiä, jotka olivat kehittämishaluisia, kertovat hankkeen vastuuhenkilöt Heini Niemelä ja Marja Hiltunen.

Työpajatyöskentelyllä uusia toimintamalleja

Työpajatyöskentelyn tavoitteena oli luoda toimintamalleja, joiden avulla voidaan tulevaisuudessa sopeutua toimintaympäristön muutoksiin. Koska poliisilaitoksen kokeilukulttuuria haluttiin vahvistaa, toiminnan tavoitteiden mukaisesti ideoita lähdettiin testaamaan matalalla kynnyksellä ennakkoluulottomasti ja pienin kokeiluin. Työpajoissa pyrittiin löytämään ratkaisuja esimerkiksi tutkintatyön houkuttelevuuteen ja ensipartiotoiminnan tehostamiseen, isoihin työkuormiin sekä perehdyttämiskäytäntöihin. Työpajojen ryhmät muodostettiin niin, että eri kenttäjohtoalueiden ihmiset olivat sekaisin ryhmissä, mikä edesauttoi kollegoihin tutustumista.

– Koska olemme maantieteellisesti laajalla alueella, työntekijät eivät ole välttämättä koskaan tavanneet toisiaan fyysisesti, vaikka teemme yhteistyötä ja olemme päivittäin toisiimme yhteydessä. Halusimme tutustua työkavereihimme ja siihen, millaista työtä kollegamme tekevät. Tämä edisti vertaisoppimista, joka oli yksi hankkeen tavoitteista, sanoo Hiltunen.

Aku Uusitalo (vas.) ja Hannu Virolainen (oik.) palkittiin hankkeen päättyessä Poliisilaitoksen Vuoden kehittäjä -palkinnolla. Kuva / Iida Tahvanainen, Tamora Oy

Hankkeen myötä yleinen ilmapiiri työpaikalla on muuttunut toiveikkaammaksi. Positiiviseksi on erityisesti koettu se, että työntekijöille on annettu vaikuttamisen kanava, jolla voi kehittää oman työpaikkansa toimintatapoja. Työntekijät ovat kokeneet tärkeäksi sen, että heidän mielipiteistään ja kehitysideoistaan ollaan kiinnostuneita. Henkilöstön mielestä on ollut avartavaa oppia kollegoidensa työstä, jolla on ollut suora vaikutus yhteisöllisyyden tunteeseen sekä ryhmätyöskentelyn tapoihin.

”Kokeilla kannattaa ja jos ei onnistu niin ei käy kuinkaan”

Hanke on ollut kaikin puolin kannattava ja opettava kokemus, joka on tuonut organisaation sisäisiä käytäntöjä yhtenäisemmiksi. Niemelä ja Hiltunen painottavat molemmat sitä, kuinka työyhteisön osallistaminen nosti esille paljon kehitysideoita: hankkeeseen osallistuneilla työntekijöillä oli valtavasti ideoita, ja työnantajana oli tärkeää antaa mahdollisuus vaikuttamiselle. Kokeilu on ainoa tapa oppia, ja kuten Heini Niemelän osuva lausahdus sen kiteyttää: ”Kokeilla kannattaa ja jos ei onnistu niin ei käy kuinkaan”.

Itä-Suomen poliisilaitoksella on tarkoitus jatkaa kehittämistyötä, ja jatkaa hankkeessa selkeytynyttä kehittämisen mallia ja uusien työtapojen hyödyntämistä.

– Nopeasti muuttuvassa maailmassa kannattaa suosia kokeiluja, oppia onnistumisista ja nähdä myös epäonnistumiset oppimiskokemuksina, Hiltunen ja Niemelä muistuttavat.


Hanke on ehdolla Kaiku-palkinnon saajaksi. Kaikki 11 ehdokasta esitellään Valtiolla.fi-sivustolla ennen voittajan valintaa. Kaiku-palkinto julkaistaan 20.toukokuuta kaikille avoimessa verkkotilaisuudessa