Hyppää sisältöön

mediasafari

mediasafari

Paluu keväiselle mediasafarille

Kuluvan vuoden keväällä viidelle Helsingin yliopiston viestintäopiskelijalle – itseni mukaan luettuna – tarjoutui mahdollisuus päästä..

Lakimuutoksella tavoitellaan tiedolla johtamisen vahvistamista

Tiedolla johtamisen vahvistaminen, eli tiedon laajamittainen hyödyntäminen valtionhallinnossa on kaksi vuotta sitten käynnistyneen Tietokiri-hankkeen yksi..

Työnantajakuvalla on merkitystä

Valtion työnantajakuva on laaja käsite. Siitä, onko valtiolla ylipäänsä yhtenäistä työnantajakuvaa, voidaan olla montaa mieltä…

Oppimis- ja palvelumuotoilun avulla ketterästi kohti asiakaskeskeisempiä palveluja

Nopeasti muuttuva maailma vaatii uudenlaisia tapoja tehdä työtä ja reagoida muutoksiin. Ketteryyttä työskentelyyn on jo..

Fast Expert Teams tarttui tuumasta toimeen koronan aiheuttamien haasteiden selättämiseksi

Kriisitilanteessa erityisesti syntyy konkreettisia ja monimutkaisia ongelmia, joihin ei löydy yhdestä organisaatiosta tarpeeksi osaamista. Toivottavasti..

Maa- ja metsätalousministeriö edistää YK:n kestävän kehityksen tavoitteita määrätietoisesti

Maa- ja metsätalousministeriötä voidaan pitää Suomessa edelläkävijänä Yhdistyneiden kansakuntien (YK) kestävän kehityksen tavoitteiden edistämisessä. YK..

Agenda 2030: yhteistyöllä kohti globaalia kestävää tulevaisuutta

Kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumisen kannalta on tärkeää, että tavoitteet ovat osallistavia, yhteisiä ja globaaleja. Agenda..

Tiedolla johtaminen organisaatiokulttuurin muutoksen ytimessä

Tiedolla johtaminen on monitulkintainen käsite, johon ei löydy yhtä oikeaa määritelmää. Niinpä Tietokiri-hankkeen alussa myös..