Valmentava ja oppiva työkulttuuri – inspiraatiota ja rakennusaineita

Valmentava ja oppiva työkulttuuri on toimintaa, arkista tekemistä, rakenteita ja tilannekohtaisiakin valintoja. Se rakentuu työn tarkoituksesta ja kustakin tehtävästä tai haasteesta lähtien, mikä tekee valmentavasta ja oppivasta työkulttuurista monimuotoisen ja muuttuvan.

Ei siis ole olemassa yhtä tiettyä tapaa toteuttaa valmentavaa ja oppivaa työkulttuuria, eikä edes yhdelle tiimille aina joka tilanteeseen sopivaa mallia. Käytäntöjä, rakenteita ja vuorovaikutusta on oltava myös valmis muuttamaan, kun työ muuttuu. Joissakin tapauksissa, esimerkiksi poliisin työssä, on paljon tilanteita, joissa on tarpeen toimia hierarkkisten käskysuhteiden ja sujuviksi hioutuneiden prosessien mukaisesti. Toisaalta näitä vakiintuneita prosesseja voi olla välillä tarpeen tarkastella myös oppivilla silmälaseilla. Miten tilanne sujui? Oliko toimintamme tarkoituksenmukaista? Miten meidän kannattaisi prosessiamme kehittää?

Esimerkkejä ja lisäymmärrystä saat tapausesimerkeistä ja kokeiluista, joita on kerätty VALOA-sivuston Innostu-osioon. Joissakin näistä on kuvattu kokonaista uutta toimintamallia, kuten Sisä-Suomen poliisin tapausesimerkissä. Toiset ovat puolestaan kuvauksia kokeiluista, kuten dialogisten Erätauko-keskustelujen kokeilu hybridityöhön liittyen ulkoministeriössä. Esimerkeistä saatte tietoa ja inspiraatiota oman työyhteisönne toiminnan kehittämiseen.

Jokaisen työyhteisön on ensin hahmotettava omat kehittämisen tarpeensa ja ratkaisunsa. Tässä hahmottamisessa VALOA-sivusto auttaa teitä esimerkiksi tarjoamalla välineeksi VALOA-työkirjan.

Valmentavan ja oppivan työkulttuurin elementtejä ja periaatteita ovat muun muassa seuraavat asiat:

  • Perinteisestä hierarkkisesta toimintamallista on jossain määrin siirrytty yhteisöohjautuvampaan suuntaan. Työyhteisöille on annettu ainakin osin valtaa päättää omasta toiminnastaan. Päätöksenteko ei tapahdu pelkästään ylhäältä alas organisatorisesti, vaan myös lattiatason kokemuksilla on merkitystä. Johtajuus ei ole vain asema, vaan tapa toimia.
  • Toiminta ja työkulttuuri rakentuvat tarkoituksenmukaisesti ja joustavasti työn tarkoituksen, ratkottavien haasteiden ja kysymysten ympärille.
  • Työtä – myös työn sisältöä ja asiakkaita – tarkastellaan yhdessä. Työstä tehdään yhdessä havaintoja ja keskustellaan myös siitä, mihin suuntaan työ on kehittymässä.
  • Työkulttuuri perustuu vuorovaikutukseen, arvostukseen ja yhteistyöhön. Keskeistä on kuunteleminen ja kysymysten tekeminen – dialoginen vuorovaikutus.
  • Oppimista arvostetaan ja ymmärretään sen merkitys organisaation menestyksen ja kehittymisen pohjana. Oppimisen sisällöistä (mitä meidän täytyy juuri nyt ja lähitulevaisuudessa oppia) keskustellaan ja oppimiskäytäntöjä (miten opimme ja mitä rakenteita, välineitä ja tapoja meidän tulisi kehittää) viedään eteenpäin osana työn arkea.
  • Ratkaistavat haasteet hahmotetaan laajemmin kuin vain oman tiimin rajattujen tehtävien kautta, mikä edellyttää usein yhteistyötä ja yhteistä oppimista verkostoissa eli työtä tehdään yli tiimi-, osasto- ja organisaatiorajojen.

Onko teidän työssänne näitä piirteitä? Olemme kiinnostuneita jakamaan myös teidän kokemuksianne sivustolla. Kertokaa siis, miten te olette soveltaneet valmentavan ja oppivan työkulttuurin periaatteita omaan työhönne sopivalla tavalla. Voitte tarjota valmista tekstiä tapausesimerkiksi tai kokeiluksi tai voimme myös yhdessä lähteä miettimään, mikä teidän työkulttuurissanne voisi olla sivuston kävijöitä kiinnostava näkökulma. Tai kerro oma oivalluksesi valmentavasta ja oppivasta työkulttuurista sivuston Oivallukset-osiossa.

Ole yhteydessä ja kerro kokemuksesta! 

 

Marjo Heikkinen

Kirjoittaja

Marjo Heikkinen

Työn muotoilija ja perustaja, Motiwe Oy

Vastaa

Pakolliset kentät on merkitty *