
Siviilivalmius puhuttaa – mitä se tarkoittaa ja mitä siitä pitäisi ymmärtää?
Siviilivalmius ei ole Suomessa uusi käsite, mutta puheenaiheeksi se on noussut viime aikoina kansainvälisen turvallisuusympäristön..
Siviilivalmius ei ole Suomessa uusi käsite, mutta puheenaiheeksi se on noussut viime aikoina kansainvälisen turvallisuusympäristön..
Tiedolla johtaminen on monisyinen kokonaisuus, jolla on yksinkertainen tavoite: tuottaa oikeaan tietoon perustuvia päätöksiä ja..
Nykyisen valtion työsuojelun yhteistyöryhmän toimikausi lähenee loppuaan. Yhteistyöryhmän uusien jäsenten haku kaudeksi 2024-2025 on käynnissä…
Kaiku-palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 2004. Vuosien saatossa se on myönnetty 16 kertaa. Nyt 20-vuotisen..
På svenska nedan Valtionhallinnon organisaatiot ovat laatineet yhteisen ohjeistuksen viitoittamia vastuullisuusraportteja nyt kahdelta toimintakaudelta. Valtionhallinnon..
Suomi on tunnettu maailmalla kansallisesta ennakoinnistaan. Olimme ensimmäinen maa, johon perustettiin tulevaisuusvaliokunta 30 vuotta sitten..
Poikkihallinnollisen yhteistyön edistäminen on tarpeellista, mutta vaikeaa. Oikea käsi ei aina tiedä, mitä vasen käsi..
”Tehokkuusajattelu tappaa ensin dialogin ja hautaa sitten ihmisyyden jäänteet”. Näin Eeva Nummi otsikoi väitöskirjansa tiedotteen,..