Suvi Sojamo

Senior Scientist, Suomen ympäristökeskus

[#töissävaltiolla]

Suvi Sojamo on Vesivastuu2030-hankkeen johtaja ja toimii erikoistutkijana Suomen ympäristökeskuksessa Globaalit vesikysymykset -ryhmässä. Hän on ollut mukana perustamassa suomalaista vesivastuusitoumusta ja koordinoi vesivastuullisuuden kansallista tutkimus- ja kehitystyötä.

Vesi on Suville voimaannuttava ja rauhoittava elementti, mutta myös polttava kysymys, johon nivoutuvat niin ilmastonmuutos, ihmisoikeuksien toteutuminen kuin elonkirjon suojelu. Suvin motto on, että kukaan ei voi ratkaista veteen liittyviä haasteita yksin. Siksi hän on tehnyt yhteistyötä niin tutkimuslaitosten, valtiollisten toimijoiden, yritysten kuin kansalaisjärjestöjenkin kanssa, niin Suomessa kuin maailmalla.

Suvi on työskennellyt veden parissa yli kymmenen vuoden ajan. Hän uskoo alkaneen vuosikymmenen olevan kriittinen myös vedelle, muiden globaalien haasteiden lailla. Suvi aikoo käyttää tulevat vuodet vaikuttavien ja villienkin ratkaisujen etsimiseen ja kehittämiseen yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.

suvi.sojamo@ymparisto.fi
+358 29 525 1049