Kestävyysmurros kyseenalaistaa monia yhteiskunnallisia itsestäänselvyyksinä pidettyjä käsityksiä ja käytäntöjä (Siivonen ym. 2022). Ilmastonmuutos, lajikato, merien happamoituminen, mikromuovien kertyminen organismeihin ja monet muut ympäristöongelmat horjuttavat elämän ekologista perustaa, ihmisten ja muunlajisten eläinten elinolosuhteita sekä tapoja jäsentää maailmaa (Richardson ym. 2023). Myös yhteiskunnissa tehtävä työ on järjestettävä niin, etteivät planetaariset rajat ylity (Fanning ym. 2020). Mitä planeetan rajoihin mahtuva työ tarkoittaa valtiolla?
Globaalin ekologisen kriisin kärjistyessä vihreästä siirtymästä ja sen vaikutuksista työelämään on julkaistu lukuisia raportteja ja selontekoja. Ne käsittelevät työmarkkinoiden muutoksia, kuten siitä, mitkä työpaikat ja ammatit tulevat poistumaan, miten työnkuvat muuttuvat ja millaisia uusia työpaikkoja syntyy. (Esim. Busk ym. 2023, Vandeplas ym. 2022, World Economic Forum 2025) Samoin on käsitelty siirtymän työllisyysvaikutuksia eri aloille, alueille ja ihmisryhmille (Esim. Akgüç & Arabadjieva 2024, Nico & Christiansen 2023, Causa ym. 2024). Lisäksi keskustelua käydään siitä, millaista osaamista vihreän siirtymän myötä tarvitaan ja mitä tämä tarkoittaa työntekijöille (Esim. Cedefop 2023, De Haas & Plekhanov 2023, OECD 2023a). On pohdittu, minkälaisia taitoja tulevaisuudessa tarvitaan, ja kuinka parhaiten voidaan varmistaa, että työntekijät saavat nämä taidot haltuunsa (Esim. Huckstep & Dempster 2024, Janta ym. 2023, OECD 2023b).
Tässä tekstissä avaamme valtion roolia työn kestävyysmurroksessa kolmen teeman alla:
- Kestävyysmurroksen ohjaustyö valtiolla
- Tutkimukseen perustuvia ehdotuksia koskien työtä
- Ymmärrys työstä palkkatyötä laajempana
Valtiolla on keskeinen rooli kestävyyssiirtymän rakennemuutoksissa
Kestävyysmurroksen ohjaustyö valtiolla pureutuu erilaisissa raporteissa esitettyihin ehdotuksiin planeetan rajoihin mahtuvasta työstä. Valtion rooli on keskeinen, sillä osa ehdotuksista edellyttää kansallista keskustelua ja lainsäädäntötyötä. Esittelemme myös tutkijoiden ehdottamia konkreettisia ehdotuksia työn uudelleen organisoimisesta kestävyysmurroksessa. Moni ehdotuksista pureutuu myös kestävyysmurroksen juurisyihin, minkä seurauksena yleistä ymmärrystä työstä tulisi päivittää palkkatyötä laajemmaksi, vastaamaan sekä arjen kokemuksia että tarvetta vähentää ylituotantoa ja ylikulutusta.
Kestävyysmurroksen ohjaustyö valtiolla
Monissa kansainvälisissä vihreän siirtymän raporteissa kestävyysmurros esitetään ilmiönä, joka etenee lähes itsestään. Vaikka vihreään teknologiaan investoidaan ja ympäristöystävällisempiä toimintatapoja kehitetään, kestävyysmurrosta ei nähdä kokonaisuutena, johon poliittiset päätökset vaikuttavat, vaan neutraalina luonnonvoimana, johon vain sopeudutaan. Seurauksena kestävyysmurroksen oletetaan etenevän oikeaan suuntaan ja esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillitsemisen tapahtuvan riittävän nopeasti.
Kestävyysmurros ei kuitenkaan ole automaatio. Lisäksi tutkijayhteisö toistuvasti vaatii enemmän toimia ilmaston lämpenemisen, lajikadon ja muiden ympäristöongelmien hillitsemiseksi tai ratkaisemiseksi (Richardson ym. 2023). Oletus poliittisesta neutraaliudesta voi olla vaarallista, erityisesti ottaen huomioon viimeaikaiset kansainvälisen politiikan muutokset. Kansainvälinen yhteistyö on muuttunut arvaamattomaksi, ja kestävyyteen liittyvät edistysaskeleet ovat paikoin ottaneet takapakkia. Lisäksi huoli taloudellisesta tilanteesta ja turvallisuudesta ovat yleisesti ottaen lisääntyneet. Sodankäynnin ympäristövaikutuksia ei myöskään sovi unohtaa (Cohn & Duncanson 2023).
Kestävyysmurros siis vaatii jatkuvaa ja tietoisesti tehtävää työtä, myös valtiolla. Kuten Hirvilammi (2025) toteaa, valtiolla on keskeinen rooli kestävyyssiirtymään liittyvissä rakennemuutoksissa. Ne on toteutettava riittävän nopeasti, jotta hyvinvointivaltion sosiaaliset tavoitteet voidaan sovittaa planeetan kantokyvyn rajoihin. Keskustelut ekohyvinvointivaltiosta, hyvinvointitaloudesta, kestävästä ja osallistavasta hyvinvoinnista sekä vihreästä hoivataloudesta liittyvät planeetan rajoihin mahtuvaan hyvinvointivaltioon. Olennaista on myös ottaa huomioon oikeudenmukaisuus, jotta globaalin pohjoisen hyvinvointi ei perustu globaalin etelän hyväksikäyttöön.
Tutkimukseen perustuvia ehdotuksia koskien työtä
Asiantuntijoiden näkemykset kestävyysmurroksesta eroavat sen perusteella, millaiseksi muutosvoimaksi kestävyysmurros ymmärretään: osa näkee kestävyysmurroksen rajatuksi teknologiseksi ja taloudelliseksi uudistumiseksi, kun taas toiset tulkitsevat sen syvälliseksi yhteiskunnalliseksi ja institutionaaliseksi murrokseksi, jossa toimintalogiikoita, arvoja ja valtasuhteita on muutettava. Ensimmäisessä lähestymistavassa keskitytään muun muassa siihen, kuinka vihreään ja digitaaliseen kaksoissiirtymään voidaan sopeutua mukauttamalla työn rakenteita. Silloin esimerkiksi tulee määritellä, mitä on vihreä työ, kehittää uusia koulutussisältöjä, suunnata muutokseen tarvittavaa taloudellista tukea ja luoda ennustettavia hallintakehyksiä. Tämä lähestymistapa edellyttää käytännön muutoksia lainsäädäntöön, määräyksiin ja kannustinjärjestelmiin, mutta ei kyseenalaista vallitsevaa talousjärjestelmää. Muutosta tavoitellaan pääosin kestävän talouskasvun puitteissa, esimerkiksi kiertotalouden viitekehyksessä.
Palkkatyö ja talousjärjestelmä on arvioitava uudelleen
Toisessa lähestymistavassa ajatellaan, että pienet säädöt nykyisiin taloudellisiin rakenteisiin eivät riitä vastaamaan globaaleihin ekososiaalisiin kriiseihin. Jos tavoitellaan aidosti kestävää tulevaisuutta, joka ei hyödytä vain pientä osaa väestöstä, jatkuvan kasvun varaan rakentuva palkkatyö ja talousjärjestelmä on arvioitava uudelleen. Tähän viitataan esimerkiksi kohtuusliikkeessä, jossa talouskasvun ensisijaisuus yhteiskunnallisena prioriteettina on kyseenalaistettu (Chertkovskaya ym. 2019). Myös YK:n pääsihteeri António Guterres on äskettäin painottanut, että BKT:n mittaamisesta on siirryttävä laskentajärjestelmiin, jotka huomioivat luonnon todellisen arvon (Taylor 2026). Monet sosiaalisesti tai ekologisesti haitalliset toiminnot, kuten sotateollisuus, kasvattavat bruttokansantuotetta, vaikka ne eivät lisää hyvinvointia. Siksi huomion tulisi kohdistua laaja-alaisen hyvinvoinnin vahvistamiseen, mikä edellyttää, että uusintavaa ja hoivatyötä tunnistetaan ja arvostetaan nykyistä paremmin. (Murtola & Vallelly 2023, Ylöstalo ym.) Tämä haastaa vallitsevan käsityksen palkkatyön roolista toimeentulon perustana.
Kohtuutalouden tutkijat ovat esittäneet lukuisia ehdotuksia, joissa huomioitaisiin yhteiskuntien ekologinen ja sosiaalinen perusta (kuvio 1). Palkkatyömallia koskevat ehdotukset esittävät työajan lyhentämisen, työllisyystakuun ja työpaikkademokratian keskeisiksi keinoiksi. Energia- ja materiaalitehokkuuden näkökulmasta myös työn tehokkuuden kasvattamisen ja täystyöllisyyden tavoittelun pohdinta olisi tärkeää. Paikallisten kokeilujen tutkimisen lisäksi tutkijat ovat mallintaneet palkkatyötä koskevien ehdotusten taloudellisia vaikutuksia (Ks. esim. Godé ym. 2026).
Ymmärrys työstä palkkatyötä laajempana
Aidosti kestävä ja oikeudenmukainen kestävyysmurros edellyttää myös työn uudelleenmäärittelyä. Palkkatyö on talousjärjestelmissämme näkyvin ja tunnustetuin työn muoto, mutta sen rinnalla on valtava määrä työtä, josta ei makseta korvausta ja joka jää usein tilastojen ja poliittisen päätöksenteon ulkopuolelle (Ylöstalo ym. 2024). Sekä kansallisissa että kansainvälisissä raporteissa työ ymmärretään usein hyvin kapeasti palkkatyönä. Silloin unohtuu, että moni jo nyt olemassa oleva, yhteiskunnallisesti välttämätön ja usein ekologisesti kestävä toiminta ei sisälly perinteiseen työn määritelmään lainkaan. Tällaisia ovat esimerkiksi palkaton hoivatyö kotona ja kodin ulkopuolella, sosiaalista ja ekologista uusintamista edistävä toiminta yhteisöissä sekä moninainen vapaaehtoistyö eri organisaatioissa. (Barca 2024; Houtbeckers 2023) Esimerkiksi ruuan omaehtoinen kotitarveviljely, luonnon ennallistaminen, norppien talvipesien kolaus tai paikallisyhdistysten moninainen toiminta ovat tärkeitä ja yhteiskuntaa ylläpitäviä ja uusintavia toimia, jotka saattavat jäädä täysin huomaamatta, arvostamatta ja työn määrityksen ulkopuolelle. Tätä elämää ylläpitävää työtä tulisi priorisoida kestävyysmurroksessa. Nykyisin osa kokee varsinaisen päivätyönsä niin turhaksi, että sen lopettamista ei huomaisi juuri kukaan – päinvastoin prosessit saattaisivat sujua paremmin ilman kyseistä työtä (Graeber 2019). Antropologi David Graeber on kutsunut tätä ”hevonpaskatyöksi”, jonka tarkoitus on ensi sijassa pitää talouden pyörät pyörimässä eikä palvella yhteiskunnan tarpeita.
Juuri näkymätön, hoiva ja elämää ylläpitäviä rakenteita tuottava työ muodostaa perustan, jonka varassa yhteiskunnat voivat ylipäätään toimia (Fraser 2024). Tällaisen työn tukeminen ei ole ehdollista, vaan keskeinen osa toimeentulon ja hyvinvoinnin turvaamista. Kun uusintava ja hoivaava työ ymmärretään yhteiskunnallisesti välttämättömäksi, myös taloudellinen ajattelutapa muuttuu. Tämä näkökulma haastaa perinteisen talouslogiikan, joka on pitkälti rakentunut markkinoilla mitattavan tuotannon ympärille. Laajempi ymmärrys työn monimuotoisuudesta voi parhaimmillaan luoda edellytyksiä kestävämmälle, osallistavammalle ja tasa-arvoisemmalle yhteiskunnalle sekä tukea myös muunlajisten eläinten ja ekosysteemien hyvinvointia.
Priorisoidaan elämää ylläpitävää työtä
Työn ymmärryksen laajentaminen teollisesta ja teknologisesta toiminnasta kohti elämän, yhteiskunnan ja elinympäristöjen ylläpitämistä korostaa toimeentulon merkitystä sekä työn yhteiskunnallista roolia. Tässä piilee myös keskeinen mahdollisuus muuttaa käsitystä siitä, mikä planeetan rajoihin mahtuva työ on arvokasta ja tarpeellista.
Pienemmälle materiaalin ja energiankulutukselle perustuvan talouden murroksessa monien toimeentulo voi olla vaarassa, mikä helposti synnyttää vastarintaa muutoksille. Lisäksi työ planetaaristen rajojen puitteissa edellyttää perusteellista muutosta työnjaossa: mitä töitä on syytä vähentää, mitä vahvistaa ja miten vastuu tästä uudelleen järjestetystä työstä jaetaan yhteiskunnan eri osapuolten kesken. (Baldry & Hyman 2022) Siksi on selvää, että oikeudenmukaisen siirtymän keskustelu on tärkeää, sillä siirtymän vaikutukset eivät jakaudu tasaisesti eri ihmisryhmien ja alojen välillä. Odotettavissa on, että vaikutukset tulevat olemaan erityisen suuria tietyissä ihmisryhmissä, kuten naisten ja muiden jo muutenkin työmarkkinoilla heikommassa asemassa olevien kohdalla. Näin ollen on myös selvää, että sekä valtiolla että muilla työnantajilla on keskeinen rooli varmistaa, että kaikilla työntekijöillä on tarvittavat taidot menestyäkseen muuttuvassa työympäristössä. Lisäksi on tärkeää tarjota oikea-aikaista ja riittävää tukea niille, jotka sitä työn muutoksessa tarvitsevat.
Lopuksi
Kestävyysmurroksessa on tärkeää edistää keskustelua työn ymmärryksestä ja erilaisista ehdotuksista koskien työn tavoitteita, sisältöjä ja organisointia yhteiskunnassa. Kestävyysmurroksessa myös työnantajan vetovoima rakentuu työn merkityksen kirkastamisesta: työntekijöiden on voitava nähdä, miten heidän panoksensa kytkeytyy planetaarisesti kestävään tulevaisuuteen. Kaiken perustana on arvojen ja käytäntöjen linjakkuus: kestävyydestä ei voi viestiä uskottavasti, elleivät arjen toimintatavat tue samoja tavoitteita.
Keskustelu oikeudenmukaisuudesta keskiöön
Valtion osallistuminen kokonaisuuden pohtimiseen on tärkeää, jotta ei vahvisteta nykyistä mallia, joka tuottaa ekologista, sosiaalista ja kehollista velkaa tuleville sukupolville, vaan siirrytään rohkeasti kohti ekologisesti ja sosiaalisesti kestävämpää työ- ja talousjärjestelmää. Valtio on tärkeä suunnannäyttäjä, ja yksi harvoista merkittävää valtaa omaavista tahoista, joka halutessaan voi tehdä vaikeita mutta tarpeellisia pitkän tähtäimen päätöksiä markkinavoimien lyhytnäköistä voiton tavoittelua vastaan (Ks. myös https://eko.bios.fi). Oikea-aikainen, oikeudenmukainen, aidosti kestävä ja kaikkia osallistava kestävyysmurros vaati valtiolta sekä työn käsitteen uudelleenmäärittelyä ja sen paljon laajempaa ymmärrystä, että työn käytännön puitteiden rohkeaa uudelleenmäärittämistä.
