Uusi yhteinen käräjäoikeus 1.1.2019

Oulun käräjäoikeus ja Ylivieska-Raahen käräjäoikeus yhdistyivät 1.1.2019. Tavoitteena on ollut luoda yhdistymisprosessissa uusi, hyvässä ja rakentavassa vuorovaikutuksessa toimiva työyhteisö. Samaan aikaan haasteina oli digitaalisuus ja työtapojen isot muutokset. Tarvitsimme tukea myös etäjohtamiseen ja työyhteisötaitoihin. Ryhmäkehityskeskusteluista toivottiin samalla koulutusta.

Muutosvalmennus toteutettiin suunnitelmien mukaan. Henkilöstö tutustui toisiinsa laajasti jo ennen varsinaista yhdistymistä ja se se on helpottanut huomattavasti toiminnan käynnistämistä. Ilmapiiri on ollut myönteinen. Muutokseen liittyviä asioita käsiteltiin muutosvalmennuksissa ja osastojen omissa kehittämisiltapäivissä suunniteltiin yhdessä uutta käräjäoikeutta ja yhtenäisiä työnkulkuja. Ryhmäkehityskeskusteluista saatiin koulutusta ja ne on tarkoitus ottaa käyttöön. Etäjohtamisesta ja työyhteisötaidoista saatiin hyvää koulutusta. Kokemukset hankkeesta olivat hyvät.