Uudet tekemisen tavat ja johtaminen uudistuvassa käräjäoikeudessa

Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa on vuonna 2024 toteutettu organisaatiouudistus. Aiemmin kaikilla osastoilla käsiteltiin pääasiaryhmiin kuuluvia rikosasioita, laajoja riita-asioita sekä lapsenhuoltoriitoja. Nyt neljästä osastosta kaksi käsittelee vain rikosoikeudellisia asioita ja toiset kaksi eri painotuksin yksityisoikeudellisia asioita. Uudistuksen tavoitteena on ollut mm. oikein mitoitetun erikoistumisen lisääminen sekä työajan käytön ja tehtävien hallinnan tehostaminen. Saapuvien asioiden määrät ovat kuitenkin uudistuksen jälkeen kasvaneet kaikissa asiaryhmissä merkittävästi, ja henkilöstö on jäänyt aliresursoiduksi. Rahoitus vähenee vuonna 2027 ja sitä seuraavina vuosina entisestään eikä kaikkia töitä ehditä tehdä kohtuullisessa ajassa. Henkilöstön työhyvinvointi ja jaksaminen ovat äärirajoilla.

Jotta käräjäoikeus voi pitkällä aikavälillä selviytyä tehtävistään, niiden jakamista ja hoitamista on arvioitava
ennakkoluulottomasti uudelleen, tunnistaen nykyistä tehokkaammin erilaisten asioiden erilaiset vaatimukset asianmukaiselle käsittelylle. Erikoistumista on edelleen lisättävä. Sekä lainkäytön että tietohallinnon menetelmiä, työvaiheita ja prosesseja on sujuvoitettava sekä samalla yhtenäistettävä. Myös johtamista on kehitettävä ja esihenkilöiden osaamiseen panostettava. Tämän hankkeen tarkoituksena on paitsi miettiä uusia tekemisen tapoja, kehittää ja yhtenäistää osastojen työmenetelmiä ja johtamista vastaamaan muuttuvaa toimintaympäristöä ja edelleen uudistuvaa organisaatiota. Tavoitteena on tunnistaa ja priorisoida konkreettiseksi toimenpide- ja seurantaohjelmaksi ne toimenpiteet, jotka toteuttamalla käräjäoikeus voi itse vaikuttaa niin määrällisesti kuin laadullisestikin yhä kiristyvissä haasteissa selviytymiseen, rahoituksen ja henkilöstövoimavarojen vähentymisestä huolimatta.

Hankkeen tavoitteena on

  • Henkilöstöä kuulemalla ja osallistamalla uudistaa ja määritellä käräjäoikeuden työmenetelmien ja -prosessien kehittämisen yhteiset ja osastokohtaiset tavoitteet (konkreettinen toimenpidesuunnitelma)
  • Lisätä erikoistumista eri asiaryhmissä
  • Sujuvoittaa ja yhtenäistää lainkäytön ja tietohallinnon työtapoja
  • Kehittää ja uudistaa käräjäoikeuden johtamista osana toiminnan kehittämistä ja vastaamaan muuttuvaa toimintaympäristöä
  • Laatia kehittämissuunnitelman toimeenpanolle mittaristo sekä seurantamalli.